tiistai 10. maaliskuuta 2020

Suklaakakku appelsiinitäytteellä.

Perjantaina oli talomme täynnä yhdeksänvuotiaita tyttöjä ja poikia juhlimassa O:n kaverisynttäreitä. Lahjat avattiin pojan toivomalla pullonpyörityksellä. Eli, kun kaikki vieraat olivat saapuneet, lapset istuivat lattialle rinkiin ja synttärisankari aloitti pullon pyörittämisen. Sen, kenen kohdalle pullo pysähtyi, lahja avattiin. Ja näin lahjojen avausjärjestys meni arpomalla. Tähän saa myös sopivasti käytettyä lähes puoli tuntia aikaa.

Tarjoilun suhteen päästin itseni helpolla ja katoin pöytään poppareita, sipsiä, karkkeja ja jäätelöä. Jo perinteeksi muodostunutta ongintaa en alkanut nyt järjestää, vaikka O sitä toivoikin. Ajattelin, että tokaluokkalaiset ovat jo aika vanhoja siihen hommaan ja järjestin aarteen etsinnän. Annoin O:lle ensimmäisen vihjeen herkuttelun päätteeksi ja etsintä eteni niin, että vihje kertoi aina mistä seuraava vihje löytyy. Vihjeitä oli viisi ja kuudennesta paikasta aarre löytyi. Lapset tuntuivat tykkäävän tästä.

Sunnuntaina juhlimmekin sitten synttäreitä kera ystävien ja sukulaisten. Alkuun tarkoituksenani ei ollut sen koommin tästä suklaakakusta höpistä täällä blogin puolella, mutta sitten instagramissa tuli useampikin kysely ohjeesta ja päätin saman tien kirjoittaa sen tännekin. Suklaan ja appelsiinin liitto toimii takuuvarmasti ja siksi minäkin päädyin tähän yhdistelmään.

suklaakakku appelsiinimoussella

Kakkupohjan tein Kinuskikissan korkean suklaakakkupohjan ohjeella ja muokkasin ohjeen omaan vuokaani sopivaksi. Kinuskikissan ohje on mitoitettu 20 senttiseen vuokaan, joten käytin muunnostaulukkoa apunani ja poimin sieltä kertoimen 1,21. Tämän avulla sain määrät kerrottua sopiviksi käyttämääni 22 senttistä vuokaa varten.

Täytteeksi tein hyvin perinteisen ja älyttömän helpon appelsiinirahkamoussen. Moussea varten tarvitset:

6dl vispikermaa
3prk appelsiinirahkaa
4rkl sokeria
6 liivatelehteä
1dl kuumaa vettä


Laita liivatteet kylmään veteen kylpemään. Vaahdota sokerilla maustettu vispikerma ja sotke vaahdon joukkoon rahkat. Lisää noin desiin kiehautettua nestettä kylmässä vedessä kylpeneet ja hyvin puristetut liivatteet. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon.

suklaakakku appelsiinimoussella

Leikkaa kakkupohja neljään osaan ja kokoa kakku irtopohjavuokaan reunakalvoa apuna käyttäen. Kakun hyytymiseen riittää varmastikin nelisen tuntia, mutta minä teen tämän aina edellisenä päivänä ja annan kakun sekä makuuntua, että jähmettyä seuraavaan päivään. Juhlapäivänä sitten kumoan kakun ja koristelen sen. Tämän kakun päällystin voikreemillä ja levitin sen tarkoituksella reunoilta hyvin epätasaisesti. Ajatuksenani oli jättää reunat hieman naked cake-tyyppiseksi ja valuttaa päälle suklaa ganache. Ganachen tein levyllisestä taloussuklaata ja purkillisesta (2dl) kuohukermaa. Valutuksen kanssa olin liian hätäinen enkä malttanut antaa ganachen jäähtyä tarpeeksi. Siksi valumat ovat turhan kapeita ja kaikki alas asti ehtineitä.

Mutta mitä sitä ulkonäköä nyt niin paljon murehtimaan, sillä maku oli taivaallinen!

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

10 kuukautta ilman sairaslomaa.

Totta se on. Se oli varmaan lokakuuta, kun aloin jo henkisesti valmistautua siihen, että kohta ne normaalit flunssat ja vatsataudit alkaa taas kiertää. Ja niin ne alkoikin. Tosin sillä erotuksella, että taudit tuntuivat koko ajan väistävän meidän perhettä.

Vähän ennen joulua taisin päiväkodissakin ihmetellä ääneen meidän äärettömän hyvää onnea, kun yhtäkään sairaslomapäivää ei ollut kohdallemme siunaantunut sen jälkeen, kun arkeen palattiin elokuun alkupuolella. Koululaisella oli syysloma, mutta me muut vedimme tukka putkella tasaista 5/2 arkea. Ja hyvinhän se tavallaan rullasi, kun siihen pyörään oli kyytiin hypännyt. Viisi arkipäivää, kaksi vapaata, viisi arkipäivää, kaksi vapaata. Heti marraskuun vaihduttua joulukuuksi aloin toden teolla odottaa joulua, sillä se tarkoitti kahden viikon lomaa ja totta vie, olin loman tarpeessa. En suoranaisesti missään vaiheessa toivonut lasten sairastuvan, mutta myönnän miettineeni, että jos he olisivat olleet edes muutaman päivän kotihoitoa vailla, saisin arkeen tarvitsemani tauon. Muistan, kuinka naureskellen sanoin yhdelle päiväkodin aikuiselle, kuinka olin henkisesti täysin varautunut siihen, että jouluna vieraanamme on varmasti ihan kaikki taudit aina flunssasta kihomatojen kautta täihin asti, vatsatautiakaan unohtamatta. Hän nauroi minulle ja totesi, että olen selvästi päättänyt ottaa tämän vastaan varautumalla pahimpaan. Eikös sitä sanota, että pessimisti ei pety, hahahhaha!! Joulu tuli, oli ja meni. Me olimme terveinä.


Tammikuun puolen välin tietämillä päiväkodin oveen ilmestyi lappu "Täitä liikkeellä, tarkkailethan lapsesi päätä." ja se sai kaverikseen muutaman viikon päästä "Ryhmässä vatsatautia" -lapun. Olin jo pitkään kuullut puhuttavan tuosta vatsataudista, kuinka se jyllää sekä päiväkodissa, että koulussa. Ja muutama viikko sitten se tuli meillekin - tosi lievänä kuitenkin, mutta niin, että maanantai ja tiistai meni kotitoimistoa ylläpitäessä. Meidän eskarilainen on kaikkiruokainen eikä millekään allerginen, mutta silti hänen vatsansa reagoi meitä muita paljon herkemmin.

Nyt kun muutaman oksennuskerran vaatineesta vatsataudista on aikaa jo kohta kaksi viikkoa ja ainoa sairastunut oli nuorempi poikamme, olen miettinyt, olikohan kyse ollenkaan vatsataudista. Noh, ei sillä väliä, hyvä vain, että tauti ei mennyt koko perheen läpi.

Tuntuu täysin uskomattomalta, että on edes mahdollista elää ja olla 10 kuukautta putkeen ilman sairastumista, kun perheessä on 8-, 6- ja 2-vuotiaat lapset. Minulla on hassu tapa ja laitan lähes kaiken kalenteriini muistiin. Siellä on sovussa lasten ja omat harrastukset, työpalaverit, muut tapaamiset ja lasten sairastumiset. Edellisen kerran tässä perheessä ollaan oltu lasten (yhden tai useamman) sairastumisen vuoksi sairaslomalla huhtikuussa 2019.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Pionimekko.




Tässä on taas yksi esimerkki siitä, kuinka kaikki ei aina näissä minunkaan hommissani mene putkeen. Tampereen käsityömessuilta ostin LillaLumin Julia-mekon kaavan ja Nappinjan pionitrikoota. Olen huono tekemään niin sanottuja esivalmisteluita ommellessani ja tälläkin kerralla jätin ne täysin omaan arvoonsa. Olisi ehkä pitänyt tajuta jo kaavaa piirtäessäni, ettei mekon yläosan ympärys millään riitä meidän likalle. Julia-mekko on ns. suoraa mallia ja meidän likka taas vartaloltaan pyöreä. Taisin piirtää kaavan koossa 98. Koko olikin muuten hyvä, paitsi leveyttä olisi voinut mekossa olla 104:n verran ja tämänhän tajusin vasta siinä vaiheessa, kun mekko oli jo koottu.

Sapetti aivan älyttömästi oma huolimattomuuteni ja vieläkin enemmän se, että nyt meni ihanaa kangasta aivan hukkaan. Luonteeseeni kuuluu tässä kohtaa viskata tekele roskiin (tai ainakin hyvin kauas kaapin perälle) ja aloittaa alusta, sillä en halua nähdä lopullisessa versiossa kompromissejä. Puhaltelin ilmaa jonkin aikaa, kirkastin mieleni, madalsin vaatimustasoani ja pyrin ajattelemaan positiivisesti - saisin korjattua tämän vielä varmasti niin, että vaate olisi käyttökelpoinen. Ratkoin sivusaumoja helmasauman molemminpuolin ja liitin sekä helmaosaan, että yläosaan pienet kolmiot, jolloin sain juuri tarvittavan määrän tilaa mekkoon ja nyt se on käyttökelpoinen.