keskiviikko 28. elokuuta 2019

Henkilökuvaus haltuun.

Rakastan valokuvaamista ja vaikka olen omia lapsia kuvannut paljonkin, on ihmisen kuvaaminen minulle silti vielä täysin uusi asia. Minä valokuvaan eniten isompia kokonaisuuksia sekä lähes makroa. Pienissä yksityiskohdissa on mielestäni aina jotain kaunista ja vangitsemisen arvoista.

Muutama vuosi sitten olin valokuvauskurssilla ja yhden tunnin aiheenamme silloin oli ihmisen kuvaaminen. Saimme vinkkejä miten toimia ja pääsimme kokeilemaan jotain aivan uutta. Yhdessä tunnissa ei kuitenkaan tullut kokemusta juurikaan kartutettua. Jotta me valokuvausta oppimaan tulleet  pystyimme opettelemaan ihmisen kuvaamista, jouduimme itse myös malleiksi. Siinä hetkessä oli hauska nähdä, kuinka jokainen paikalla ollut jäykistyi ja suorastaan kauhistui ajatuksesta riisua kamera kasvojensa edestä ja olla normaalisti. Koin, että ihmisen kuvaaminen oli todella vaikeaa ja uskon, että se johtui isosti siitä, että "mallit" eivät olleet yhtään kokeneita, eivätkä he oikeastaan edes halunneet olla kameran edessä. Asetelma siinä hetkessä oli hieman väkinäinen ja pakotettu, eikä se helpottanut asian opettelua.

Otin tämän tiimoilta riskin ja hyppäsin selvästi oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ystäväni kysyi, josko lähdettäisiin yhdessä kuvausretkelle - hän voisi olla kameran etupuolella ja minä saisin olla takapuolella. Mahtava idea, johon oli pakko tarttua. Koukkasin ystäväni kyytiin ja huristimme Hakunilan kartanon pihapiiriin räpsimään kuvia. Ihmisen kuvaaminen on edelleen mielestäni aivan älyttömän vaikeaa, mutta ainakin tutun ja kameran edessä tottuneesti olevan ihmisen kuvaaminen on paljon helpompaa, kuin mitä odotin. Kymmenien asentojen ja satojen räpsyjen jälkeen alla olevat kolme kuvaa oli meistä kummastakin parhaimmat.

Kiitos ystävälleni mallina olemisesta ja yleensäkään reissun ehdottamisesta! Kiitos myös kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä, sillä olen vasta hyvin vasta-alkaja henkilökuvauksessa.

ihmisen valokuvaaminen mallikuvaus

ihmisen valokuvaaminen mallikuvaus

ihmisen valokuvaaminen mallikuvaus

perjantai 23. elokuuta 2019

Jooga yllätti minut.

Hävettää myöntää, mutta olen ollut todella ennakkoluuloinen yhden asian suhteen.

Jostain syystä olen aina ajatellut, että minun liikuntamuotoni olisi jotain sellaista, jota saisi suunnilleen hampaat irvessä tehdä. Jossa hiki suorastaan lentäisi ja treenin jälkeen olisi aivan loppu. Toisaalta, minun olisi varmastikin pitänyt ymmärtää, etten koskaan ole harrastanut mitään tällaista ja kysyä itseltäni, mihin oletukseni perustan. Nuorempana luistelin muodostelmaa ja vaikkakin luistelu onkin rankka laji, en muista, että siitä olisi koskaan nyt ihan jäätävä hiki tullut. Sitä paitsi, jäähallillahan oli aina ihan pirun kylmä!

Noh, tota. Se, minkä suhteen olen ollut ennakkoluuloinen, on jooga. En ole koskaan kovastikaan perehtynyt asiaan ja jostain ihmeen syystä olen muodostanut itselleni hyvin rajoittuneen käsityksen joogasta. Jooga on ollut minulle yhtä kuin hymisevät, lootusasennossa istuvat ihmiset. (Tähän kohtaan se sellainen apinaemoji, jolla on kädet naamalla.) Ja olen ehkä hieman ihmetellyt sitä, miten se on urheilulaji. Olen ymmärtänyt, että joogaa on montaa erilaista ja olen vannonut itselleni, että jooga on yksi niistä jutuista, mitkä vaan pitää testata. Voinpahan sitten sanoa, että testattu on.

joogablokki matolla

Viime keväänä meidän seudun facebook ryhmässä joogaopettaja kyseli seudun kiinnostusta joogaan. Ajattelin, että nyt tämä iskee niin lähelle, että minun tilaisuuteni on tässä ja ilmoittauduin mukaan. Vähän hermostuneena menin ensimmäiselle tunnille. Tunti alkoi alkurentoutuksella, jatkui työosuudella ja päättyi loppurentoutukseen. Nyt useamman joogatunnin jälkeen, en oikeasti osaa vieläkään sanoa tarkkaan mikä esim. näistä kolmesta on paras. Alkurentoutuksessa onnistun todella saamaan itseni irti niistä eletyn päivän tai menneen viikon jutuista ja pystyn keskittymään vain opettajamme aivan taivaallisen pehmeään ääneen, sekä omaan hengittämiseeni. Työosuudessa voin haastaa itseäni ja saan hyvän olon tekemisestäni ja ehkä jostain yksittäisestä onnistumisesta. Loppurentoutuksesta ei voi edes puhua niin kauniisti, millaisen tunteen se luo. Opettajamme pehmeä ääni on taivaallinen ja juuri oikeanlainen siihen hetkeen. Hän saa minut vaipumaan sellaiseen tilaan, että osaan oikeasti olla ajattelematta mitään. Mieleni on jotenkin aivan tyhjä ja se on mielestäni törkeän kova suoritus kolmen pienen lapsen äidille, joka elää ruuhkavuosiarkea pahimmillaan. Tästä jakaisin pisteet ennemmin meidän opelle, kuin itselleni.

Ekan tunnin jälkeen opettaja kyseli fiiliksiä ja sain vain sanottua olevani tosi rentoutunut. Taisin myös mainita, etten ikinä - koko elämäni aikana ole ollut niin rentoutunut ja hyvällä fiiliksellä torstai-iltana. Tai oikeasti minään viikonpäivän iltana. Joogassa yksi ihanimmista jutuista on se, että niin sanotun edistymisen voi nähdä jo yhdellä tunnilla. Jooga lisää kehon liikkuvuutta ja jos tunnin ensimmäisessä eteenpäin taivutuksessa ei kädet ylläkään mattoon asti, yltää ne lopputunnista paaaljon pidemmälle. Toinen mistä tykkään, on se, että saan haastaa kehoani isoillakin asioilla, mutta minun ei tarvitse niin sanotusti repiä ja riuhtoa kehoani sitä varten.

Ja hei, se mitä tulee urheiluun, niin huh!!! Ensimmäisellä kerralla en saanut ihan hikeä pintaan asti, mutta ähkimistä asentojen saavuttaminen ja pito vaati. Ja siitä seuraavan yön lihassärky! Aivan jäätävä tärinä reisissä, pohkeissa ja käsivarsissa, mutta kuitenkin kokonaisvaltainen hyvän olon tunne nosti hymyn kasvoilleni. Olin niin väärässä joogan suhteen, että oikeasti ihan hävettää sanoa sitä ääneen. Jooga on minun juttu ja siitä aion pitää kiinni!

Oletko sinä kokeillut joogaa? Onko sinulla jotain millä olisit yllättänyt itsesi aivan totaalisesti?

tiistai 20. elokuuta 2019

4 päivää merellä.

purjeveneen heijastus tyynestä merenpinnasta

Meillä ei ollut suuria suunnitelmia kesälomamme ajalle. Ajattelimme, että mennään vähän kuin virran mukana, eikä sekään oikeastaan huono asia olisi, jos olisimme vain kotona. Muutimme nykyiseen kotiimme viime kesänä. Vuosi on tehty hikihatussa remonttia ja mennyt vuosi onkin vierähtänyt ohitsemme aivan älyttömän nopeasti. Meistä vanhemmista alkoi jo tuntua siltä, ettemme ole ollenkaan pysähtynyt olemaan kotona. Pysähtynyt nauttimaan meidän uudesta kodista ja tästä syystä olimme enemmän kuin valmiita olemaan lomalla vain kotimaisemissa. Pieniä reissuja toki tehtiin, mutta muuten oltiin kotona ja nautittiin. Aloitettiin vähän uusia projekteja ja vietiin vanhoja maaliin.

Vanhempieni kesäsuunnitelmat muuttuivat aika viime tipassa ja vähän kuin tämän ansiosta meillekin tarjoutui mahdollisuus lähteä heidän mukaansa merelle. Sääennuste lupasi lähes pelkkää aurinkoa, joten pääsimme pakkaamisessa helpolla. Lapsille otin mukaan vain yhdet pitkät housut ja eihän niitäkään edes tarvittu.

Tuntuu, että on ihan mahdotonta sanoin kuvailla tuota neljän päivän reissuamme. Myönnän, että alkuun mietin olikohan ihan virhe lähteä kolmen lapsen kanssa veneeseen asumaan neljäksi päiväksi. Uskon, että isolta osin sää helpotti olemistamme. Kaikesta ympärillä olevasta tuli vähän kuin omaa jatkettua reviiriä. Piti vain muistaa teroittaa lapsille, ettei ilman pelastusliivejä kuljeta. Jos vettä olisi tullut yhdenkin kokonaisen päivän, uskon, että mieleni olisi aivan toinen.

Tiedättekö, kun usein kuvan takana oleva tarina, tai mitä juuri sillä hetkellä on oikeasti tapahtunut, on jotain aivan muuta, kuin miltä kuva näyttää tai mitä se viestii katsojalleen? Instagramissa julkaisin yhden tällaisen kuvan meidän venereissultamme. Kauniissa kuvassa purjeveneen masto nousi korkeuksiin vasten sinistä taivasta. Kuva oli oikeastaan aika hieno ja sen kuvan tarina olisi voinut mennä näin:
"Makaat selälläsi veneen etukannella. Silmäsi ovat kiinni. Laineiden pehmeä liplatus kuulostaa ihanan rauhalliselta. Lämpömittari näyttää lähes kolmeakymmentä plusastetta, ja paahtava kuumuus polttaisi ihoasi, ellei rauhallinen merituuli vilvoittaisi juuri sopivasti (tosin nahka palaa nopeasti, jos korkeaa suojakerrointa on unohtunut levittää iholle). Avaat silmäsi ja otat tämän kuvan. Ihanan rauhallista!"

Todellisuudessa tarina meni näin:
"Veneesi on "ankkuroitu" meressä kelluvaan ulostetankin tyhjennyslauttaan. Yksi pitelee letkua paikallaan ja toinen pumppaa paskasäiliötä tyhjäksi. Sitä itseään ryöpsähtää kannelle ja kolmas pitelee lapsia kauempana heitä kovasti kiinnostavasta puuhasta. Nostat merivettä kannelle ämpärillä ja peset kantta. Toisella nostokerralla ämpärin kiinnityskoukku irtoaa ja ämpäri vajoaa syvyyksiin. Hetken mietit, kuinkahan syvää tässä on ja pohdit sukeltavasi hakemaan ämpärin. Äh, antaa olla! Asetut selällesi etukannelle makaamaan, vain ottaaksesi tämän kuvan. Kauniin kuvan, jonka takaa ei löydy ihan yhtä kaunista tarinaa, hahhahahaha!!!"

saaristomaisema högsårassa

purjevene kalliokiinnityksessä

purjevene ankkuroituna

selfie aurinkolasien heijastuksesta

auringonlasku venesatamassa

auringonlasku suomen saaristossa