Hanna

Olen nainen, äiti, vaimo, isosisko, täti, kummitäti, emäntä, informaatioteknologian tradenomi (sekä yo, että merkonomi) ja talouspäällikkö. Ainakin. Olen yksityisyrittäjän tytär ja työskentelen perheyrityksessämme. Olen syntynyt vuonna 1981 Helsingissä ja asunut aina pääkaupunkiseudulla. Asumme lähes unelmiemme kodissa - reilu 200 neliöisessä erillistalossa. Muutimme tänne kesällä 2018 ja siitä lähtien olemme tehneet remonttia. Laitamme kaikki pinnat uusiksi ja mottomme on nyt "hiljaa hyvä tulee", sillä aikaa meillä kyllä on. Nykyinen kotimme ei ole loppuelämämme koti, mutta näemme ja uskomme, että voimme tässä olla ainakin siihen asti, että lapset ovat aikuisia ja lähdössä rakentamaan jo omaa elämäänsä. Tasaisin väliajoin karkaamme kaupungin hälyä pakoon mökillemme Kuusamoon.

Olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2013. Bloggaamisen lisäksi harrastuksiini kuuluu valokuvaus ja käsityöt. Rakastan DIY-juttuja - askartelua, ompelua, virkkausta, kierrätystä, leivontaa, kakkujen koristelua, kasveja ja niin edelleen! Hullaannun lastenvaatteista, pakahdun kauniista kankaista, rakastan itse tekemistä, fiilistelen kaikkea kaunista, innostun helposti, tartun toimeen ja sanon suoraan, jos jokin asia ei miellytä.

Naimisiinmenoa emme varsinaisesti suunniteltu ja kun esikoisen syntymän jälkeen ehdotin miehelle: "mitäs jos sanotaan ristiäisissä myös tahdon?" niin se myös tehtiin. Osa ristiäisvieraista yllättyi todenteolla, kun juhla alkoikin Mendelssohnilla. Vihkimisestä tiesivät vain sisarukset ja vanhemmat. Esikoisemme O syntyi maaliskuussa 2011, keskimmäisemme D näki päivänvalon elokuussa 2013 ja kuopuksemme A täydensi joukkomme heinäkuussa 2017.



Blogissani on paljon kuvia, mutta aika vähän kuvissani esiintyy ihmiset. Lasten kuvien osalta olen tehnyt periaatepäätöksen jo ennen O:n syntymää. Lasten kuvia en jaa missään internetissä. En lisää niitä edes henkilökohtaiselle facebook-tililleni. Päätimme mieheni kanssa, että lapset saavat itse joskus myöhemmin päättää siitä, mitä heistä löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta.

Päätöksen takana pysyminen vaatii välillä todella kovia hermoja, ja muutaman kerran olen omaa rajaani hieman venyttänytkin. Joistain kirjoituksistani saattaa löytyä kuvia, joissa lapseni ovat, mutta he eivät ole tunnistettavissa. Sen verran annan itselleni anteeksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!