perjantai 14. kesäkuuta 2019

Sormet pois oven välistä!

Tajusin juuri yhden asian. Kahdeksan vuoden äitiyteni aikana uskon varoittaneeni ja muistuttaneeni lapsiani eniten siitä, ettei ovien karmeista oteta kiinni. Tiedän myös siskoni toitottaneen tätä samaa asiaa omille lapsilleen todella usein, mutta niin vain vahinko pääsi viime viikonloppuna käymään. Lapsilla on jokin ihmeellinen tarve juosta ovissa ja niin he nytkin tekivät. Kielsin heitä paiskomasta ovia perässään, koska silloin usein tapahtuu se, että jollain takana tulevalla on sormet väärässä paikassa ja onnettomuus on valmis tapahtumaan.

Seuraava tarina on tosi ja vaikka kuvat eivät ole mitenkään järkyttäviä, voi teksti järkyttää herkimpiä.

Usein onnettomuuksien matkassa sanotaan olleen onnea mukana, mutta tällä kerralla matkassa tuntui olevan vain äärettömästi huonoa onnea. Alakerrastamme pääsee sisäkautta autotalliin ja tässä ovessa on sellainen jousimekanismi, joka sulkee oven itsestään kiinni. Ovi avautuu autotalliin päin ja esikoisemme taisi ovesta kulkea ensin ja siskoni tytön oli tarkoitus mennä perässä. Jostain syystä hän oli kuitenkin ottanut oven karmista saranapuolelta kiinni ja ovi pamahti kiinni. Emme itse nähneet tapahtumaa, sillä emme olleet samassa huoneessa. Havahduimme asiaan siinä samassa, kun tyttö tuli itkien näyttämään veren peittämää kättään ja onnistui kertomaan sormen jääneen oven väliin. Singahdimme huuhtelemaan kättä, jotta näemme mistä on kyse, eikä kukaan meistä osannut odottaa sitä näkyä. Siskoni seuraavat sanat kajahtivat talomme yläkerrassa, kuin veitsellä olisi leikannut ilmaa. Pystyin kuulemaan hänen äänestään kauhun, kun hän huusi: "täältä puuttuu pala!".

En lähtenyt tutkimaan sormea, vaan tämän kuullessani yritin vain miettiä, millaista palaa lähden etsimään tuon oven läheisyydestä, ja jos löydän sen, miten minun tulee se säilöä. Taisin jopa kirota mielessäni, ettei pakkasessa ole yhtään jääpaloja (miten niin, olen katsonut liikaa sairaalasarjoja). Palaa ei löytynyt ensimmäisellä vilkaisulla, joten lähdin katsomaan sormea. Oikean käden peukalosta näytti puuttuvan käytännössä katsoen koko sormen pää. Huomasin siskoni hätääntyvän ja vaipuvan paniikkiin ja näin, kuinka hän tiedosti tilansa itsekin. Näin myös kuinka siskoni tyttö romahti, kun hän huomasi äitinsä pelon, joka on tietenkin täysin luonnollista.

Muutaman kerran katsoin siskoani silmiin ja pyrin sanomaan hänelle hyvin rauhallisesti, mutta jämäkästi: "rauhoitu". Mitään muuta ei siinä hetkessä tullut mieleen, mutta ajattelin, että hänet pitää saada tokenemaan, jotta tyttökin rauhoittuu. En tiedä oliko siitä apua, mutta ainakin siskoni sai näistä muutamasta kerrasta selvästi taas ajatuksesta kiinni ja pakkansa kasaan. Kiedoimme sormen ympärille puhtaan rievun, pidimme kättä kohoasennossa, puristimme ympärille keittojuurespussin suoraan pakkasesta ja juoksimme autoon. Onneksi Peijaksen sairaalaan ei ole meiltä, kuin vajaan 10 kilometrin matka, mutta voitte kuvitella, kuinka uuvuttavan pitkältä tuo matka tuntui - varmasti meistä kaikista.


Meidät otettiin sairaalassa vastaan nopeasti ja jo ilmoittautumistiskillä hoitaja tuli tarkastamaan sormen kunnon. Näytimme sormea vuorotellen lääkärille ja muutamalle hoitajalle, siitä otettiin röntgenkuvat ja sormi pakattiin kunnolla. Sormi liikkui normaalisti ja röntgenin mukaan luussa ei ollut vaurioita. Lääkärin mukaan röntgenillä varmistettiin myös sitä, kuinka paljon sormesta puuttui ja jos luun päällä ei olisi ollut kudosta, olisi meidät lähetetty jatkohoitoon Uuteen Lasten Sairaalaan.

Tässä kohtaa on hyvä todeta, että onnea oli sittenkin mukana tässäkin onnettomuudessa. Sormi ei juurikaan lyhentynyt ja ainakin useamman hoitajan ja lääkärin mukaan sormi parantuu entiselleen. Tapahtuneesta on nyt jo useampi päivä ja sormea on käyty näyttämässä myös lasten plastiikkakirurgille. Hänen diagnoosinsa oli hyvin optimistinen ja hän vahvisti sen mitä jo epäilinkin (löysin irronneen palan). Sormesta on irronnut kynsi lähes kokonaan ja sormesta irronnut pala on paljon luultua pienempi. Lääkäri lupasi, että jo viikon päästä sormi on paljon parempi ja mikä parasta, tänä kesänä pääsee vielä uimaan.

Tämä onnettomuus oli monen vahingon summa, eikä oikeastaan kenenkään syytä. Kukaan ei paiskonut ovia, vaan epähuomiossa yksi sormi jäi kriittisellä hetkellä pahimpaan mahdollisen paikkaan. Oven sulkumekanismia on nyt hidastettu ja tällä hetkellä se sulkeutuu äärettömän hitaasti.

4 kommenttia:

  1. Hui kauhea kun oli järkyttävä tapaus. Kyllä sitä on täälläkin varoiteltu noitten ovien paiskomisesta .
    Mutta tapaturmalle ei vain voi mitään. Kamalin on kun sormet jää oven saranan puolelle.
    Onneksi teillä on ennustus hyvä. toipumista teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä tosiaan oli loppujen lopuksi vain sattumien summa, mutta uskon, että ainakin paikalla olleet lapset oppivat nyt kerrasta sen, ettei ovia paiskota perässä kiinni ja että katsotaan mihin ne kädet laitetaan :)

      Poista
  2. Apua! Tuo oma järkytys on pahin, se tosiaankin tarttuu lapsiin ja estää itseään toimimasta järkevästi. Onneksi teitä oli useampi aikuinen paika..a Aina reaktiolle ei voi mitään. Hyvä, että kaikki loppui hyvin ja toivotaan, että kynsi kasvaa takaisin normaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynsi näyttää jo tosi hyvältä :) Sormi saattaa jäädä hieman lyhyemmäksi, kuin mitä se oli, mutta sen näkee vasta sitten, kun se on kokonaan parantunut.

      Poista

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!