maanantai 21. toukokuuta 2018

Itsenäisesti kohti uusia haasteita.

Ehkä huomasittekin jo, että minä ja blogini eivät olla enää osa Perheblogit blogiyhteisöä. Perheblogeissa on ollut äärettömän mukava olla ja ehkä vähän haikein mielin suljen sen oven, mutta samalla uskon ja luotan siihen, että uusia ovia avautuu varmasti. Meillä oli aivan mahtava porukka ja se porukka oikeastaan onkin se suurin asia mitä saatan jäädä kaipaamaan. Toisaalta kuitenkin olen jokaisen kanssa heistä tekemisissä muutenkin, joten sekään ei oikeastaan häviä mihinkään.

Tämä on kai yhden aikakauden loppu, mutta kuten sanottu myös seuraavan alku. Blogini ei ole enää mikään ihan nuorukainen ja itse asiassa bloggaamista on takana jo viisi vuotta tämän blogin parissa, siis VIISI! (Unohdin muuten juhlia synttäreitä viime kuussa.) Pitkään mietin sitä, millainen bloggaaja haluan olla ja mitkä ovat niitä minulle tärkeitä arvoja tässä rakkaassa harrastuksessani. Minulle ehdottomasti yksi homman kulmakivistä on se, että saan päättää miltä blogini ulkoasu näyttää ja siksi minua ei koskaan ole kiinnostanut isojen blogiportaalien alle kuuluminen. Haluan myös olla niin sanottu itsenäinen bloggaaja, jota ei ole velvoitettu mihinkään ja saan oikeasti olla oma itseni. Perheblogit oli juuri tällainen yhteisö ja edelleen muistan sen, miltä tuntui painaa sähköpostin lähetä-painiketta, kun laitoin hakemukseni menemään heille. Nyt se kaikki tuntuu vähän nololta, mutta silloin lähes puolitoista vuotta sitten se oli oikeasti todella jännää. Samaan aikaan, kun oli todella odottava ja positiivinen tunne, kävin myöskin läpi sen, että mitäs sitten, jos he eivät haluakaan minua, hahah!!

Voidaan kai sanoa, että Perheblogit vähän niin kuin lakkasi olemasta. Mitään isoa draamaa taustalta ei löydy, vaan tämä todella nyt vain oli yhden aikakauden loppu.

blogiystävät pöydän ääressä

Minulle tämä tuli oikeastaan todella hyvään hetkeen. Olette varmasti huomanneet sen, kuinka kirjoitustahtini tuntuu vain pitenevän ja venyvän. Rehellisesti painin todella suurien aikatauluhaasteiden kanssa tällä hetkellä ja blogi sekä bloggaaminen on se, mikä tässä ruuhkaisessa arjessani on ottanut eniten osumaa. En sano, että olisin valvonut öitä tämän takia, mutta myönnän että koen riittämättömyyden tunnetta, kun en ehdi ja minulla on huono omatunto. On hävettänyt, kun en saa aikaiseksi ja tuntuu, että muut ovat saaneet vetää minua perässään kuin kivirekeä.

Mutta, nyt mennään taas itsenäisesti kohti uusia haasteita ja kuka tietää, ehkä jotain uuttakin on tulossa ;)

Kiitos Lapsiparkki, Norudemu, Isifitness, Ihan vaan tavismutsi, Äiti on vähän väsynyt, Rakastu arkeen ja Tossavaisen toinen sukka. Ilman mahtavaa porukkaa en olisi viihtynyt. Ja erityiskiitos Sarille mahtavasta TiimLiidauksesta!

8 kommenttia:

  1. Muutokset voivat olla vaikeita ja haikeita, mutta usein tuovat paljon positiivisia asioitakin mukanaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän uskon itsekin, tämä täytyy nähdä vain mahdollisuutena.

      Poista
  2. On hyvä kuunnella itseään ja tehdä muutoksia, joita tarvitsee. Onnea tulevaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, harmihan se tietysti on, että tämä nyt oli yhden aikakauden loppu, mutta toisaalta itseäni ajatellen tuli juuri sopivaan hetkeen ja antaa minulle armollisesti olla stressaamatta niin paljon blogista.

      Poista
  3. Kuulostaa siltä, että näet tilanteen mahdollisuutena - hienoa! Niinhän se on, että yhden oven sulkeutuessa aukeaa monta uutta:)
    Vaikka yhteisöissä on varmasti paljon hyvää, niin itsenäisyydessä on myös puolensa - etenkin, kun yhteisön ihmisistä ei tarvitse edes luopua.^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisuus tämä onkin - muuhun en suostu uskomaan :D

      Poista
  4. Satu yllä kirjoittaa fiksusti. Kaikkea hyvää tulevaan niin blogille kuin perheelle sen takanakin!

    VastaaPoista

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!