Tuutilullan bloggaajakilpailu - osallistu sinäkin!

Täytyy myöntää ettei Tuutilulla ollut minulle aiemmin oikeastaan muuten tuttu, kuin nimeltä. Tutkin tarkemmin Tuutilullan verkkokauppaa ajatuksena osallistua heidän bloggaajakisaan ja sainkin erittäin positiivisesti yllättyä! Todella moni Tuutilullassa myynnissä olevista brändeistä on kotimaisia - esimerkiksi aarrekid, Blaa!, Muka va, Soma Original ja Vimma.

Tässä bloggaajakilpailussa on ideana luoda kollaasi Tuutilullan valikoimasta omien kevätmieltymysten mukaan. Tässä on minun suosikkini - miltä sinun kollaasisi näyttäisi?

Osallistun siis tällä postauksella Tuutilullan bloggaajakilpailuun. Osallistu sinäkin, osallistumisohjeet löydät Tuutilullan sivuilta.

Ja hei, vielä kun on oikein nopea, ehtii tänään hyödyntää alekoodin SPRING - sillä saa ilmaisen toimituksen yli 50€ tilauksiin :)

20 syytä miksi äiti on tyhmä.

Meillä äiti (ja isäkin) on tyhmä..
..jos kolme ja puoli vuotias herra D ei saa mitä tahtoo.
..jos äiti käskee/pyytää tekemään jotain, mitä poika ei halua tehdä.
..jos ruokapöytään on katettu haarukka, vaikka poika olisi juuri tällä kerralla halunnut syödä lusikalla.
..jos karkkipäivä perutaan toistuvien hölmöilyiden takia.
..jos ruoka ei ole valmiina tai jopa lautasella juuri sillä hetkellä, kun poika sen haluaisi.
..jos ruoka on liian kuumaa.
..jos aamuleipä on tänä aamuna paahdettu. Eilen hän suuttui, kun leipää ei oltu paahdettu.
..jos housut ei laskeudu itsestään vessaan mentäessä.
..jos Netflix ei toimi.
..jos kymmenestä unilelusta juuri se yksi ja tietty on tällä hetkellä päiväkodissa eikä kotona.
..jos legot ei mene kuten hän haluaa.
..jos kukaan ei pue häntä. Huom. hän osaa itsekin.
..jos sukka on mennyt väärinpäin jalkaan.
..jos akvaariota ei saa lyödä.
..jos pyykinpesukonetta ei saa laittaa kesken ohjelman pois päältä.
..jos suihkussa ei saa lotrata puolikasta pullollista hiusshampoota. Hiuksia sillä tosin ei pestä yhtäkään.
..jos eilen päällä ollut paita ei olekaan tänään puhdas.
..jos housuissa ei ole taskuja.
..jos syy siihen miksei banaania voi syödä on se, ettei niitä ole.
..jos sohvalla ei saa hyppiä.

Noin niinkuin ainakin nyt muutaman mainitakseni :D Tämä on selvästi taas jokin vaihe. Vaihe, mitä tuolla vanhemmalla herralla ei koskaan oikeastaan ollut. D:n toiminnasta näkee hyvin, että tyhmäksi "haukkuminen" on hänen tapansa ilmaista harmia, pahaa oloa ja suuttumusta. Ehkä reilu kolmevuotias ei sitä vielä muuten osaa ja on löytänyt tällaisen tavan. Monesti Äiti on tyhmä! -huudahdusta seuraa vielä kielen näyttäminen. Ihan kuin se tekisi hänen viestistään vielä painavamman. Olemme koittaneet puhuttaa poikaa ja kertoa ettei ketään saa sanoa tyhmäksi. Toistuvalla puhumisella ei selvästikään kuitenkaan ole ollut mitään tehoa, joten olemme luopuneet siitä. Välillä jätämme hänen sanomiset omaan arvoonsa ja joskus kerromme, että siitä tulee todella paha mieli. Ehkä parhaiten on tuntunut tehoavan pahan mielen esittäminen ja loukkaantuminen. Silloin lähes aina saa oikeasti katuvan anteeksipyynnön.

Nyt poika on keksinyt vielä uuden keinon painottaa sanomaansa ja näyttää olevansa oikein tosissaan. Jos häntä kiukuttaa, hän ei halua tehdä kuten pyydetään tai hän ei saa tehdä sitä mitä hän haluaa hän useasti päästää suustaan uhkauksen: "Jos mä en saa ni sit mä KARJUN teille tosi kovaa!!" Yritä siinä sitten taas pitää naamaa peruslukemilla.

Lämmintä sunnuntaita!

Pikkuveli vai pikkusisko?

Jo viikon verran me ollaan se tiedetty - saako meidän pojat pikkuveljen vai pikkusiskon. Jokunen viikko takaperin kirjoitin erilaisista uskomuksista ja testeistä millä voisi ehkä ennustaa odotettavan vauvan sukupuolta ja taisin tulla siihen lopputulokseen, että testien ja uskomusten perusteella odottaisin tyttöä. Kiinalaisen syntymäkalenterin unohdin kokonaan ottaa huomioon tuota postausta kirjoittaessani ja ajattelinkin nyt kertoa mitä se on minun kohdallani ennustanut. Useammat kai lukee syntymäkalenteria länsimaisen ikänsä perusteella, mutta joistain lähteistä olen ymmärtänyt, että länsimainen ikä pitäisi ensin korjata vastaamaan kiinalaisten kuukalenterin ikää ja sitten vasta tulkita kalenteria. Tosin, jos ymmärsin laskutoimituksen oikein on ihan sama korjaanko ikäni vai en, koska kummassakin tapauksessa tulos on minulla sama ja kolmen suora olisi tyttö, tyttö, poika.

Rakenneultrassa oli kaikki hyvin. Sikiö oli laskelmien mukaan muutaman päivän pienempi kuin mitä laskettu aika sanoi, mutta LA:ta (29.7.) ei lähdetty muuttamaan. Aivot oli oikeannäköiset, huulihalkiota ei näkynyt, vatsanpeitteet oli umpeutuneet ja sydämestä löytyi tarvittavat eikä mitään ylimääräistä. Nilkat näytti normaalilta ja varpaita ja sormia päästiin laskemaan. Vasta muutamaa päivää ennen ultraa aloin tuntea yksittäisiä hentoja liikkeitä ja kerroinkin ultrassa, että epäilen istukan olevan edessä ja vaimentavan liikkeiden tuntemista. Olinpahan kuitenkin täysin väärässä, sillä istukka onkin takaseinässä ja sen tarkka sijainti varmistettiin vielä tulevaa sektiota varten.

Vaikkakin tietysti ultrassa tärkeintä oli kuulla rakenteista ja vasta toisiksi tärkeintä sukupuolesta, mentiin tällä kertaa päinvastaisessa järjestyksessä ja sukupuoli selvitettiin ensin. Tai noh.. ei se suurta selvittelyä tarvinnut, kun ensimmäinen kuva ruudulla oli jo jalkovälistä. Ultraaja kysyi saako kertoa heti sukupuolen ja tottahan toki se meille sopi. Ruutua tuijottaessani kävi mielessäni heti oma tulkinta näkemästäni - edellisen kerran kun olen rakenneultrassa tuijottanut tuota kuvaa oli silloin jalkovälissä selvästi enemmän täytettä ;) Ja kyllä, pojat saavat pikkusiskon!

kommammaa mukaan perheblogeihin!

Nyt sen voi kertoa! Salaisuus mitä olen jonkun aikaa pitänyt sisälläni ja ilosta hihkunut itsekseni. kommammaa -blogi on ottanut ison askeleen ja lähtenyt mukaan perheblogit.fi -yhteisöön :D

Olen kirjoittanut tätä blogia kohta jo neljä vuotta. Blogiurani alkoi huhtikuussa 2013 silkasta halusta löytää itselleni harrastus, joka toimisi myös sekä valokuvien, että käsitöiden jakoalustana. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja ajattelin, että kaiken tämän saisin yhdistettyä aloittamalla blogin. Blogini on muokkaantunut ja kehittynyt ajan myötä ja jo vuoden verran olen miettinyt itsekseni haluanko jatkaa tätä hommaa itsenäisesti vai haluanko sittenkin jotain enemmän ja pyrkiä saamaan tästä vielä enemmän irti. Koin, että itsenäisellä toiminnalla olin saavuttanut aika pitkälle sen, mikä saavutettavissa olisi ja kuitenkin bloggaamisesta oli tullut minulle hyvin tärkeä harrastus ja sellainen minkä kanssa menisin mielelläni vielä paljon pidemmällekin. Nyt se yksi lisäaskel on otettu!

Tule mukaan seuraamaan minua ja muita bloggareita perheblogien -sivulle sekä facebookiin, että instagramiin!

Koira sairastaa.

Kyllähän voi pieni koira laittaa koko muun perheen rytmin aivan sekaisin! Keskiviikkona oli meidän nuoremman koiran hammaslääkäri. Däniltä poistettiin hammaskiveä ja muutama hammaskin jäi sille matkalle. Däni on kohta seitsemänvuotias kääpiösnautseri uros, joka ei ole koskaan kipeä. Hammaslääkärikin piti olla jo paljon aiemmin, mutta jotenkin sitä muka ei saanut aikaiseksi. Tässä kohtaa on kyllä tällä omistajalla peiliinkatsomisen paikka! Tämä taisi olla Dänille toinen kerta koskaan lääkärissä.

Toimenpide meni hyvin ja vaikkakin koko keskiviikko menikin koiralta lääkehöyryissä oli hän jo paljon parempi torstaina. Oli kiinnostunut ruoasta ja selvästi paranemaan päin kunnes torstai-iltana alkoi oksentaminen. Mikään ei pysynyt sisällä ja kun koira oli todella levoton ja oksensi useasti, niin lähdin viemään sitä päivystykseen torstai-perjantai välisenä yönä. Oletus oli, että tulehduskipulääke oli ärsyttänyt vatsaa ja siitä oksennus aiheutui. Däni sai pistoksena pahoinvoinnin estolääkettä ja uuden kipulääkkeen.

Perjantaina tilanne oli rauhoittunut sen verran, että oksentelua ei ollut ja vesi pysyi sisällä, mutta koska iltakuuteen mennessä koira ei suostunut vieläkään syömään mitään soitin lääkäriin kysyäkseni neuvoa. Neuvoivat hankkimaan täydennysrehua (heiltä tai apteekista) ja antamaan sitä alkuun, jotta syöminen saataisiin käyntiin. Näin tehtiin ja lauantaina jo koira maistoi pieniä paloja leikkelettä, nakkia ja kananmunaa. Sunnuntaina koira oli selvästi nälkäinen ja söikin paremmalla ruokahalulla, mutta takapakkia otettiin taas reilusti maanantaina aamuyöstä. Nyt se sitten oksensi sekä ripuloi. Juuri kun olin uskaltanut vähän huokaista helpotuksesta, niin taas aloitettiin alusta. Ei muuta kuin maanantaiaamun aikataulu uusiksi - lapset puolituntia normaalia aiemmin päiväkotiin ja lääkäriin Dänin kanssa. Pari tuntia vierähti Tammiston Evidensiassa tuloksena, että verinäytteet oli puhtaat pientä CRP:n nousua lukuunottamatta. Nyt kotiuduttiin antibiootin, ripulilääkkeen ja pahoinvointilääkkeen kanssa.

Olo selvästi jo kohentui. Vein koiran kotiin, seurasin sitä hetken ja kiiruhdin töihin. Jännityksellä palasin kotiin katsomaan millaiseen kuntoon koira olisi saanut kotimme. Yllätyksekseni en löytänyt muuta kuin yhdet pissat sisältä ja koiran ruokahalukin oli selvästi palautumassa. Kohta on viikko "sairastettu" tuon koiran kanssa, joten alkaiskohan se kohta jo paranemaan.

Valokuvauskurssin yhteenveto.

Valokuvauskurssini viimeinen tunti oli maanantaina. Vaikkakin kaikkien tuntien aiheet oli minulle jollain tavalla tuttuja ja käytettyjä opin silti jokaiselta tunnilta ainakin jotain pientä. Positiivisessa mielessä eniten mieleeni jäi makrokuvaus. Kuviani enemmänkin katselleet tietävät kuinka pienet asiat ja yksityiskohdat kiehtovat minua kuvaamisessa ja opettajan kehoituksesta hankinkin kameraani loittorenkaita. Aivan mielettömän eron saa kuvaan jo pelkästää 12mm loittorenkaalla!

Opin käyttämään laajemmin herkkyyttä ja aukkoa, sain monta hyvää vinkkiä ruoka- ja lemmikkikuvaukseen ja huomasin, että jos tosiaan haluan jotain kuvaamisessani petrata on se niin sanottujen potrettikuvien ottaminen. Siinä olen luokattoman huono ja huomasin etten oikeastaan edes tykkää siitä ;) Tuttujen ihmisten kuvaaminen on erittäin ok, mutta tuntemattoman mallin kuvaamisen ja "käskyttämisen" koin olevan todella haasteellista.

Valkotasapainosäätöihin en ennen kurssia ollut oikeastaan koskaan kajonnut ja nyt osaan muuttaa niitäkin tarpeen mukaan. Ulkoisen salaman käyttöä harjoittelimme usealla tunnilla ja huomasin, että olen lähes unohtanut jalustan käytön kokonaan.

Muilla kursseilla en ole koskaan käynytkään, mutta jos sinä harkitset valokuvauskurssille osallistumista kannattaa valita sellainen, missä opitaan tekemisen ja kokeilemisen kautta. Kuulin osalta kurssilaisilta heidän olleen joskus muillakin kursseilla ja harmittelivat, että ne olivat enemmän luentopainotteisia tietopläjäyksiä, kuin todella tekemiseen keskittyneitä. Valokuvauskurssin löysin ystäväni suosituksesta ja voin todella suositella tätä eteenpäin. Jos haluat hyvää ja hauskaa opetusta Helsingissä, ota yhteyttä Valokuvauskurssin Alluun ;)


Ps. 8 viikon mittaisen TunneBoosti -verkkokurssin voitti sähköpostiosoite annaeveliinanen(at)gmail.com. Onnea voittajalle!

Minä numeroina. *arvontamuistutus*

Blogeissa näkee aika ajoin yhteenvetoja, joissa bloggari kertoo muutaman faktan itsestään jollain tavalla. Viime aikoina olen useammastakin blogista saanut lukea faktatietoa bloggarista numeroiden muodossa ja sillä tavoin minäkin halusin tämän nyt tehdä. 

• Olen tänään 13009 päivää vanha
• Nimessäni on 5 kirjainta
• Minulla on 2 lasta - kummatkin on poikia
• Ensimmäinen oma koirani elää edelleen ja hän täyttää toukokuussa 14
• Koiria meillä on 2
• Kodissamme on 97 neliötä
• Mökillemme on matkaa reilut 800 kilometriä
• Minulla on kotona 170 litraa kalasoppaa (akvaario)
• Minulla/meillä on 4 kummilasta
• Asun asunnossa numero 6
• Olen asunut "kotoa muuton" jälkeen 4 eri osoitteessa
• Minulla on 1 sisko ja 2 veljeä
• Olen 152 cm pitkä
• Kengännumeroni on 36
• "Pesen" viikossa keskimäärin 3 koneellista pyykkiä
• Autoni on vuosimallia 2013
• Olen julkaissut 623 blogipostausta
• ja blogannut kohta 4 vuotta
• Olen ollut naimisissa 6 vuotta
• Aikoinaan olin ikuinen opiskelija ja minulla on kolme tutkintoa suoritettuna peruskoulun jälkeen (vieläkään en tiedä mitä haluaisin tehdä isona)
• Luonnoksissa roikkuu 23 kirjoitusta (pitäisiköhän niillekin tehdä jotain ;D )
• Omistan 2 huulipunaa ja kumpaakaan en käytä
• Urheilin viime viikolla 0 kertaa
• Syön päivittäin ainakin 3 ateriaa
• Tarvitsen unta yössä ainakin 8 tuntia

Millaisia numeroita teidän elämästänne löytyy?

Olethan ottanut jo 6 vinkkiä talteen itsekriittisen lapsen tukemiseen ja muistanut samalla osallistua 8 viikon mittaisen TunneBoosti -verkkokurssin arvontaan? Osallistua ehtii vielä tämän päivän ajan ja tästä pääset osallistumaan ;)

Kun pikkuveljestä tulee myös isoveli.

Kun löysin Nappinjan verkkokaupasta ihania raporttikankaita tiesin heti, että minun tulee ostaa yksi isoveliaiheinen pala kangasta. Siitä oli sitten pakko saada tehdä meidän nuoremmalle lapselle paita, koska tuleehan hänestä nyt isoveli.

Kaava on jälleen kerran jo aiemmin hyväksitodettu OB:n kaava lehdestä 3/2013. Tein paidan koossa 116 vaikkakin poika on vasta 3,5-vuotias ja käyttää muuten pääasiassa kokoa 104. Leveyttä saa olla meidän D:llä hyvästi ja korkeudesta otin vähän pois leikkausvaiheessa.

Huomaatteko muuten uudet käsityömerkkini? Tilasin SoMinelta muutamaa erilaista merkkiä ja tuo paidan sivusaumassa oleva on toinen niistä. Lapun toisella puolella on teksti HannaK ;)

Poika vai tyttö? Testejä ja uskomuksia sukupuolesta.

Tulevan lapsen sukupuolta on aina kiva arvuutella ja nyt ainakin minulla on niin suuri hinku jo tietää vauvan sukupuoli, että en millään ymmärrä miten pystyin esikoisen kohdalla olla ottamatta asiasta selvää. Silloin kuutisen vuotta sitten se oli puhdasta itsesuojeluvaistoa. Minulla ei ollut lähipiirissä ketään kenen raskausaikaa olisin päässyt sivusta seuraamaan ja olin aika hyvin onnistunut elämään siihen asti ilman kosketusta vauva- tai pikkulapsiarkeen. Kaikki oli todella uutta ja ihmeellistä enkä halunnut, että mielikuvitukseni alkaa laukkaamaan omilla kierroksillaan jo raskausaikana. Pelkäsin, että jos tiedän lapsen olevan varmasti tyttö tai poika suunnittelen hänen elämänsä jo valmiiksi ennen kuin hän on edes syntynyt. Muistan kuinka vielä synnytyksessäkin saliin tuotiin ultraäänilaite, jotta vauvan asentoa pystyttiin arvioimaan tarkemmin ja minun "suurin" huolen aiheeni oli etteihän sukupuoli näy! :D Esikoisen kohdalla minulla ei ollut mitään oloa tai tunnetta siitä, kumpaa sukupuolta odotettu vauvamme olisi. Olin täysin autuaan tietämätön.

Tottakai raskauden oireita vertaa väkisinkin edellisiin ja yrittää päätellä niistä jotain. Toisen pojan odotus oli aivan jotain muuta kuin ensimmäisen. Se oli väsymys x 100, pahoinvointi x 100, närästys x 500 (koska se alkoi jo alkupahoinvoinnin aikana ja loppui vasta synnytykseen), liitoskivut yms. x 100 ja kaikki muukin ainakin x 100. Toisellakaan kerralla minulla ei ollut mitään tuntemusta tai intuitiota siitä kumpaa odotan, mutta arvelin, että oireiden erilaisuus voisi viitata toiseen sukupuoleen. Ei viitannut ja sen selvitimme rakenneultrassa. Muistan ettei tieto tullut minulle yllätyksenä, joka mielestäni tukee ehkä ajatusta etten varsinaisesti odottanut kumpaakaan. Nyt oireet on olleet taas edelliseen verrattuna x 100 - ainakin alkuraskauden ajalta. Paitsi närästystä ei ole ollut, mutta päänsäryt ja migreenikohtaukset ovat lisääntyneet huimasti.

Sormustesti näytti kohdallani kumpaakin eli sormus sekä heilui, että pyöri vatsani päällä ja Vau.fi:n testin mukaan odotan suuremmalla todennäköisyydellä tyttöä. Keräsin tähän alle liudan väittämiä  ja vanhan kansan uskomuksi mistä voisi (muka) päätellä kumpaa sukupuolta odotettu vauva on.


Poika
1. Sinulla ei ole pahoinvointia.
2. Et ole muuttunut ulkonäöllisesti tai jopa hehkut.
3. Sänky on hedelmöityshetkellä ollut poikittain lattialautoihin nähden. 
4. Sinun tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia
5. Sinulla on eteenpäin työntyvä maha, raskautta ei havaitse takaapäin.
6. Vauvan syke on hidas.
7. Vauvan potkut ovat napakoita ja kovia.
8. Sinulla näkyy linea negra.
9. Sinulla on terävä ilme. (Onko?)
10. Olit yhdynnässä ovulaation aikaan.
11. Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta tehdessänne.
12. Kätesi ovat kuivat.
13. Olet rauhallinen ja hyväntuulinen. (Jonkun muun varmaan pitäisi vastata tähän :D )
14. Puolisosi lihoo raskausaikana.
15. Palelet enemmän kuin normaalisti.
16. Rinnoissasi on valtava muutos ja ne ovat arat ja turvonneet.
17. Sinulla on poikaolo.
18. Äidin ikä synnytyshetkellä ja synnytysvuosi  - toinen luvuista pariton ja toinen parillinen.
19. Vatsasi on matalalla.
20. Hiuksesi ovat hyvinvoivat ja kiiltävät. 
Tulos 5/20

Tyttö
1. Pahoinvointia raskauden aikana. 
2. Kukkiva iho. (Kärsin nyt enemmän finneistä, kuin koskaan aiemmin.)
3. Olet kiukkuinen. (Olenko?)
4. Sänky on hedelmöityshetkellä ollut lattialautojen suuntaisesti.
5. Vauva hikkaa paljon.
6. Vauvan potkut eivät ole kovin rajuja. (Käytännössä katsoen en tunne vielä mitään.)
7. Vauvan syke on tiheä.
8. Sinua närästää.
9. Sinulla on jatkuvasti lempeä ilme. (Onko?)
10. Vatsasi leviää sivuille.
11. Makean himo.
12. Olit yhdynnässä muutama päivä ennen ovulaatiota. (Näin se taitaa olla.)
13. Sinulla ei näy linea negraa.
14. Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.
15. Kätesi ovat aiempaa pehmeämmät. (Sillä tavalla kyllä, että allergian oireet ovat helpottaneet huomattavasti.)
16. Rinnoissasi ei ole juuri muutosta.
17. Sinulla on tyttöolo. 
18. Sinun ikäsi synnytyshetkellä ja synnytysvuosi ovat kumpikin parillisia tai parittomia.
19. Vatsasi on korkealla.
20. Hiuksesi rasvoittuvat ja laskeutuvat päätä myöden.
Tulos 10/20

Väittämien perusteella odotan tyttöä. Suurimpina eroina kumpaankin edelliseen raskauteen on makean himo, hiusten kunto ja se että minulla on omituinen ja selittämätön tunne sukupuolesta. Aiemmissa raskauksissa olen aina himoinnut kaikkea suolaista, etikkaista ja hapanta ja nyt voisin popsia irtokarkkeja ja SUKLAATA vaikka joka päivä. Makuaistini on myös jollain tavalla muuttunut, sillä mielestäni sipsit ja suolatikut ei todellakaan maistu enää niin hyviltä kuin ennen ja varsinkin suolatikut on ollut herkkuani. Ihan kuin niistä olisi hävinnyt maku. Valkosipulin taas maistan todella voimakkaasti.

Hiuksissa en muista olleen esikoisen odotuksen aikaan varsinaisesti mitään erikoista muutosta ja toinen raskaus tuuhensi tukkaani reilusti. Nyt tukkani on pysynyt muuten samanlaisena, mutta se ei rasvoitu juuri lainkaan. Olen tottunut pesemään tukkaani joka päivä ja nyt voin hyvin pestä sitä vain joka toinen päivä.

Mitä te luulette - tuleeko meille kolmas poika vai osataanko me sittenkin tehdä tyttöjäkin?

Miten tukea itsekriittistä lasta? Katso 6 vinkkiä ja osallistu arvontaan.

// Vieraskynäpostaus yhteistyössä The FamilyBoostin kanssa //

Vanhempaa poikaamme voisi sanoa ainakin tällä hetkellä itsekriittiseksi lapseksi. O:lla on hyvin tarkka käsitys monesta asiasta miten hän haluaa ne suorittaa ja harmistuu lähes samantien, jos hän ei siinä onnistu. Lähes aina turhautuminen ja "mä-en-osaa" -ajatus purkautuu pojasta huutamisena, raivoamisena tai itkuna. Pukemisessa hyvin tyypillinen esimerkki on sellainen missä poika pukee päällysvaatteita ja laittaa hanskat ennen kenkiä. Huuto ja itkuhan siitä tulee, kun tumppukäsillä ei kenkien pukeminen onnistu. Äiti ei saa auttaa ja jos turhautuminen on jo tapahtunut on pojalle mahdotonta selittää missä järjestyksessä ne vaatteet olisi helpointa pukea. Kuin tilauksesta tähän tilanteeseen sain yhteistyöpyynnön The FamilyBoostilta ja päädyimme tekemään vieraskynäpostauksen lapsen tunnetaidoista ja varsinkin itsekriittisyydestä.

The FamilyBoost on perhepsykologista tietoa, yhteisöllisyyttä, uuden oppimista ja psykologin tukea lapsiperheiden vanhemmille perheen eri tilanteissa. The FamilyBoostin on perustanut kaksi helsinkiläistä psykologia, jotka ovat työssään lapsiperheiden kanssa huomanneet, että moni vanhempi kokee jäävänsä vanhemmuuden kysymysten kanssa yksin, eikä luotettavaa tietoa ja tukea ole aina helposti saatavilla. The FamilyBoost perustettiin tämän vuoden alussa vastaamaan juuri tähän tarpeeseen.

Pääsin kertomaan tilanteestamme ja keskustelemaan aiheesta The FamilyBoostin psykologien Heidi Livingstonin ja Julia Pöyhösen kanssa. Minua askarruttavien asioiden pohjalta he kirjoittivat alla olevan kuuden vinkin listan itsekriittisen lapsen tukemisesta ja uskon, että tämä aihe koskettaa meidän perheen lisäksi montaa  muutakin lapsiperhettä.

Onko sinun perheessäsi herkkä tai itsekriittinen lapsi? Saavatko pettymykset aikaan valtavan tunneryöpyn? Kokeeko lapsi itsensä maailman huonoimmaksi, jos epäonnistuu jossakin näennäisesti pienessä asiassa?

Tunteidensäätelyn oppiminen on monimutkainen prosessi, jota lapsi harjoittelee vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Pettymyksen tunteet ovat erityisen vaikeita tunteita säädellä, sillä ne ikään kuin vaarantavat hetkellisesti lapsen käsityksen itsestään (“olenko sittenkin huono ja tyhmä?”). Tässä tekstissä on vanhemmalle muistisääntöjä, joiden noudattaminen tekee arjesta itsekriittisen lapsen kanssa himpun verran helpompaa.

1. Ymmärrä, miksi pettymysten sietäminen on niin vaikeaa

Alle kouluikäiselle lapselle on vielä hyvin tyypillistä mustavalkoinen, “kaikki tai ei mitään”-ajattelu. Lapsella on vielä melko kaikkivoipainen kuva itsestään (“mä oon maailman paras!”). Toisaalta mustavalkoinen ajattelu näkyy myös pettymysten kohdalla: Lapsi saattaa esimerkiksi ajatella, että koska minun mielestä piirrustukseni epäonnistui, olen maailman huonoin piirtämään. Tai koska kengät menivät vääriin jalkoihin, olen aivan surkea. 

Kun pettymyksiä ajattelee tästä näkökulmasta, ei ole ihmekään, että pettymysten sietäminen vaatii niin paljon harjoittelua. Lapsi ei osaa siinä hetkessä laittaa asioita perspektiiviin, vaan kenkien vääriin jalkoihin meneminen todellakin tuntuu maailmanlopulta. Itsekriittiselle lapselle epäonnistumiset ovat ikävä muistutus siitä, että hän ei olekaan täydellinen eikä aina onnistu niin hyvin kuin haluaisi. 

Vanhemman on hyvä pitää mielessä, että vaikka pettymykset aiheuttaisivat lapsessa voimakkaan tunnekuohunnan, niiden kokeminen ei ole vaarallisia. Lapsi oppii pikkuhiljaa kasvaessaan sietämään pettymyksiä paremmin samalla kun hän oppii muitakin tunnetaitoja. 

2. Tue lapsen myönteistä sisäistä puhetta

Sisäinen puhe tarkoittaa ajatuksiamme eli niitä asioita, joita sanomme itsellemme ja joiden avulla ohjaamme toimintaamme. Myönteinen ja rakentava sisäinen puhe on tärkeä tunteidensäätelykeino. Esimerkki: Unohdan laittaa lisää rahaa mittariin ja saan parkkisakon. Sen sijaan, että soimaisin itseäni kohtuuttomasti ja ajattelisin olevani maailman huonoin ja hajamielisin tyyppi, sanonkin itselleni “Kylläpä harmittaa, että kävi näin. Ei kai auta kuin maksaa tämä sakko ja siirtyä sitten eteenpäin”. 

Itsekriittisen lapsen sisäinen puhe värittyy herkästi negatiiviseksi erityisesti pettymyksen hetkellä. Lapsi saattaa olla todella ankara ja syyttää itseään (sanoa esimerkiksi “olen tyhmä” tai “olen huono”) tai syyttää kaikesta muita ja olla todella vihainen epäonnistuessaan (“Miksi sä teit noin? Tämä on kaikki sinun syytäsi!”). 

Vanhempana sinun puheesi tuo toisen äänen lapsen sisäisen puheen rinnalle. Ole puheessasi rakentava ja myönteinen. Aikuisena näet pettymykset paremmin perspektiivissä: epäonnistuminen ei määritä lasta, toisin kuin lapsesta ehkä sillä hetkellä tuntuu. “Onpa kurjaa, että tämä ei mennyt niin kuin ajattelit, mutta onneksi voit kokeilla uudelleen”, “Olet tosi taitava ja ihana tyyppi, vaikka et nyt heti ensi yrittämällä tässä asiassa onnistunutkaan” “Tiedätkö, ihailen enemmän sitä, että yrittää uudestaan jotakin mikä meni pieleen, kuin sitä että osaa kaiken heti”. 

3. Ota lapsen tunne vastaan ja viestitä, että olet hänen puolellaan

Ota aina tunne tosissaan. Tarjoa hoivaa ja lohdutusta, vaikka lapsen reaktio tuntuisi tilanteeseen nähden ylimitoitetulta. Ole vieressä, hengittele syvään ja näytä lapselle, että olet hänen puolellaan ja ymmärrät hänen pettymyksensä. Sinun ei tarvitse antaa periksi tai ratkaista asiaa niin, että pettymyksen aihe poistuu. Riittää, että lohdutat: “Voi kurja, kun kävi näin“. Lapsella on turvallinen olo, kun vanhempi lohduttaa häntä ja tsemppaa sitten yrittämään uudestaan.

4. Sanoita ja ennakoi

Moni itsekriittinen lapsi on tarkka rutiineista ja hänelle on tärkeää tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidä rutiinit ennakoitavina ja kerro lapselle etukäteen tulevista muutoksista. Näin lapsella säilyy hallinnantunne omasta elämästään. 

Voimakkaat tunnekuohut saavat lapsen hetkellisesti pulaan itsensä kanssa. Sanoittamalla tilanteita ja lapsen kokemia tunteita ja pysymällä rauhallisena jäsennät lapselle hänen kokemaansa tunnemyllerrystä. “Näen, että sua harmittaa tosi paljon ja taidat olla aika pettynyt, mutta pettymys on tunne, joka menee pian ohi”. Kun lapsi on riittävän rauhallinen, yrittäkää yhdessä ymmärtää, mistä hänen tunteensa johtuu. Hän ei olekaan maailman huonoin, vaan hän pettyi kun ei saanut kenkiä ensi yrittämällä jalkaansa. 

Ennakoi ja auta lasta varautumaan pettymyksiin. Jos esimerkiksi näet, että lapsi yrittää tehdä jotakin, mikä saattaa hyvin johtaa pettymykseen, voit sanoittaa lapselle tilannetta: “Näyttääpä tuo aika haastavalta! Sano vaan, jos tarvitset apua, niin voidaan yrittää yhdessä!”, “Oot kyllä hurjan sinnikäs, kun yrität tehdä tuota noin, vaikka se on tosi vaikeeta”. 

Jos lapsi asettaa itse tavoiterimansa huippukorkealle ja sitten epäonnistuu, lohduta lasta ja tuo esille realistista näkökulmaa: “Mä huomaan, että sua harmittaa, jos et heti hoksaa, miten tämä tehtävä tehdään. Tämä onkin aika vaikea! Sulle taitaa olla aika tärkeää, että tämä tehtävä menee juuri niin kuin olet ajatellut”, “Mun mielestä sä oot tosi taitava ja on kiva, kun jaksat harjoitella sellaistakin, mitä et vielä ihan osaa”. 

5. Tue lapsen itsetuntoa

Itsekriittinen lapsi ei todellakaan päästä itseään helpolla. Ajattele vanhanaikaista vaakaa: negatiiviset itseen liittyvät ajatukset (“olen huono”, “en osannut tätäkään”) ovat painavampia kuin vastaavat myönteiset ajatukset (“olen ihan riittävän hyvä”, “onnistuinpa hyvin”). Kun lapsi ajattelee herkästi itseään kielteisessä valossa, hän tarvii ympäristöltä (vanhemmilta ja muilta aikuisilta) erityisen paljon myönteistä palautetta. Kun näet lapsesi lempeästi ja hyväksyvästi kaikkine puolineen, myös lapsen on mahdollista oppia näkemään itsensä näin. Ei tarvitse onnistua kaikessa, jotta voi kokea olevansa hyvä.

Lohduta lasta, kun hän on surullinen tai allapäin, usko lapseesi ja tsemppaa häntä yrittämään uudestaan, kehu lastasi aina kun siihen on aihetta ja vietä lapsen kanssa sellaista yhteistä aikaa, joka ei sisällä suoriutumista vaativaa tekemistä. Näillä eväillä tuet tehokkaasti itsekriittisen lapsen itsetuntoa. 

Itsekriittisen lapsen on usein vaikea ottaa vanhemmalta vastaan suoraa opetusta. Lapsi saattaa mieluummin kieltäytyä uuden asian kokeilemisesta kuin antautua opetettavaksi. Viestitä lapselle, että olet hänen kanssaan samassa tiimissä, et hänen yläpuolellaan. “Tämä onkin aika monimutkainen juttu. Mitäköhän keksisimme yhdessä, jotta saisimme tämän tehtyä?” Kehu lastasi yrittämisestä ja tarjoa lapselle mahdollisuus onnistua antamalla hänen tehdä itsenäisesti hänen kehitystasolleen riittävän haastavia asioita 

6. Näytä mallia

Tiedosta esimerkin voima! Miten itse suhtaudut epäonnistumisiin? Yritä erottaa tekemäsi virheet sinusta ihmisenä. Vaikka mokaa, ei tarkoita, että olisi kokonaan huono. Toisaalta, mokailu ei ole vaarallista! Sitä sattuu kaikille. Kun annat itsellesi hyvillä mielin uuden mahdollisuuden yrittää, mallinnat samalla myös lapselle tällaista tapaa toimia. Älä hauku itseäsi epäonnistuessasi: Olen tyhmä kun en tajunnut tuota”. Voit puhua tunteistasi, mutta älä laajenna puhetta koskemaan itseäsi kokonaisvaltaisemmin: “Kylläpä harmittaa, että epäonnistuin, mutta ensi kerralla tiedän mitä tehdä”.

Aivan kuten ei muitakaan piirteitä, itsekriittisyyttä ei voi arvottaa hyväksi tai huonoksi piirteeksi. Mistä tahansa piirteestä sitten puhuttiinkaan, kun se on ylikorostunut tai voimakas, se aiheuttaa lapselle ja ympäristölle päänvaivaa. Sen vuoksi on vanhempana hyvä pysähtyä miettimään, miten tukea itsekriittisen lapsen tunnetaitoja ja itsetuntoa.

Et ehkä voi muuttaa näitä piirteitä lapsessasi, minkä vuoksi ne on tärkeä hyväksyä. Voitkin miettiä, mitä hyötyä itsekriittisyydestä, itsekontrollista tai tarkkuudesta voisi lapsellesi olla. Tunnistatko itsessäsi samanlaisia piirteitä? Miten olet niiden kanssa pärjännyt?

****************

Teille, arvon lukijat sain luvan arpoa vapaavalintaisen boostin The FamilyBoostin valikoimasta ja valitsin boostiksi TunneBoostin (arvo 99€). Jos esimerkiksi lapsesi käytöstä hallitsevat voimakkaat tunnereaktiot on tämä 8 viikon mittainen verkkokurssi juuri sinua varten. Arvonnan voittaja pääsee osallistumaan 17.3.2017 alkavalle kurssille ja voittajan sähköpostiosoitteen luovutan The FamilyBoostille kurssi-ilmoitusta koskevaa yhteydenottoa varten.

Arvonta alkaa nyt ja osallistua voit aina 12.3.2017 klo 23.59 asti, arvonnassa olet mukana kommentoimalla tätä blogipostausta. Jos haluat tuplata mahdollisuutesi voittoon, saat toisen arvan tykkäämällä kommammaa -blogin facebook sivusta. Kerrothan kommentissasi monellako arvalla olet mukana ja muistathan jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi mahdollista yhteydenottoa varten.

Haluan väriä poikien talvitakkeihin!

Klikkasin itseni yhteen nettikauppaan ja tarkoitukseni oli katsoa millaisia talvitakkeja löytäisin esikoiselle. Rajasin hakua muutamalla tekijällä ja hain vedenkestävää takkia pojalle koossa 122 ja 128. Alla oleva kuva on otettu suoraan tietokoneeni näytöltä ja näyttää vaihtoehdot näillä argumenteilla. Ymmärränhän minä sen, että helmikuu ei ehkä ole sitä parasta talvitakkien myyntiaikaa ja itse asiassa silloin myydään alella niitä jämiä mitä on kauden alusta lähtien jäänyt varastoon, mutta eihän se nyt ihan oikeasti voi olla niin, että 20:stä takista 15 on oikeasti mustia? Miksi pojille ei ole värejä tarjolla? Maksaako ne värit vaatteissa niin paljon, että niitä tuntuu saavan vain, jos ostaa kalliita merkkejä? Tajuan kyllä sen ettei pojan takissa ole pinkkiä, mutta missä on kaikki muut värit - oranssi, punainen, vihreä, ruskea, sininen, keltainen ja kaikki niiden eri sävyt? Ihan kuin alla olevasta kuvasta puuttuisi kokonaan mielikuvitus.

Mistä poikien äidit ostaa pojilleen ulkovaatteita, jos haluaa että niissä olisi väriäkin?

Ps. myönnän tämän olleen vain yksi otanta, joten ei voida yleistää, mutta ärystystä sekä huvittuneisuuttakin tämä aiheutti. 

Porotarha ja kahvila Lammintupa.

Noin 10 minuutin ajomatkan päässä Rukalta sijaitsee Porotarha & kahvila Lammintupa. Ensimmäistä kertaa kävimme Lammintuvalla vuosi sitten ja lapsethan tähän paikkaan ihastui ikihyviksi! Kahvilassa tuoksui tuore pulla ja vaikka kesäisiltä Kuusamon reissuilta porot ovatkin tuttuja lapsille ihan omasta pihapiiristäkin oli se aivan eri asia päästä poroajelulle. Lapsille jäi selvästi mieleen viime vuodelta poroajelu, mutta sitäkin kirkkaammin he muistavat moottorikelkat - nimittäin normaalia pienemmät lapsille suunnitellut lasten moottorikelkat. 

Jo viime vuonna O ajoi kelkkaa yksinään, kunhan isänsä juoksi varmuuden vuoksi vieressä. D on meillä se varsinainen pärinäpoika ja hänhän jo viime vuonna kaksi ja puoli vuotiaana koitti pudottaa isänsä kyydistään ;) Kelkka oli ehkä hieman takapainoinen johtuen takana istuvasta isästään ja kun poika painoi kaasun pohjaan, niin keulahan siitä vehkeestä nousi pystyyn. Toki tietysti keula putosi takaisin alas ihan yhtä nopeasti kuin oli noussutkin ja vahinkoa ei ehtinyt sattua kenellekään. Kunnon naurunremakan se kyllä sai aikaiseksi.

Nyt poikien ehkä suurin toive oli päästä uudestaan ajamaan lasten moottorikelkoilla ja sinnehän tietysti mentiin. O ajeli tällä kerralla jo ihan itsekseen ja D:kin sai jätettyä isänsä kyydistään. Isän vuoro oli juosta nyt pienemmän pojan vierellä varmistamassa hänen ajoaan.

Päristelyn jälkeen otettiin liukurit matkaan ja mentiin laskemaan mäkeä. Myös napakelkassa istuttiin ja katseltiin huskykoiria. Lammintuvalla on siis myös Huskykoiria ja he järjestävät myös huskyajeluja. Sitä me emme ole vielä kokeneet ja se pitää ehdottomasti kokea vaikka ensi talvena.

Pullat, letut ja muut tarjoilukin jäi meiltä tällä kertaa välistä, koska olimme menossa syömään lounasta Ruka pizzeriaan Lammintuvalla käynnin jälkeen. Ensi kerralla voisimmekin jäädä ruokailemaan Lammintuvalle. Vinkkinä täytyy muuten todeta, että jos Rukan maisemissa joskus olette kannattaa Ruka pizzeria käydä kokeilemassa! Heidän menustaan löytyy esimerkiksi herkullisia, vähän erilaisia Kuusamo Collection pizzoja.

Onko porot, huskyt ja moottorikelkat teille tuttuja?

Kerrottiin lapsille perheenlisäyksestä.

Yritin odottaa sitä oikeaa hetkeä kertoa lapsille tulevasta perheenlisäyksestä. Ajattelin, että pojat ehkä ymmärtäisivät paremmin asian, jos ilmoitus vauvasta ei tulisi täysin puskista ja toivoin, että pojat vaikka puhuisivat jostain vauvoihin liittyvästä, jolloin voisi aiheeseen sivuten kertoa heille asiasta. Tulihan niitäkin tilanteita, mutta olin aina niissä tilanteissa yksin ja halusin, että kerromme mieheni kanssa lapsille yhdessä.

Vatsani on alkanut toden teolla kasvaa ja pojatkin ovat huomanneet sen. Tai ainakin esikoinen on. Kuopus nyt on vielä sen verran pieni, ettei hän niin kiinnitä huomiota ja esikoinenkin kai sen verran korrekti ettei ole viitsinyt mitään sanoa, vaikka on katsonutkin jo pidemmän aikaa pyöristyvää vatsaani lievästi otsa kurtussa. Olisinhan voinut jättää asian huomiotta ja antaa poikien tajuta omalla painollaan, mutta ajattelin, että haluan kuitenkin olla itse kertomassa asiasta heille, kuin vastailemassa sitten niihin kysymyksiin "Äiti onko sulla oikeesti vauva mahassa, kun mun serkku väittää niin?" Ja hei, eihän tämä nyt mikään salaisuuskaan ole ollut, niin miksi sen kertominen omille lapsille on ollutkin vähän vaikeaa? Ehkä vähän jännitin sitä, mikä voisi olla tuon vanhemman pojan reaktio ja eniten jännäsin sitä saanko heti vastata kysymykseen: "mistä se vauva sun mahaan on mennyt?" :D En ole vielä keksinyt mitään hyvää vastausta tuohon kysymykseen ja enhän vielä kuusivuotiaalle ala selittämään kukkasista ja mehiläisistä. Pääsin pälkähästä, sillä vielä tuota kysymystä ei minulle esitetty.

Näytettiin pojille ultrakuvia reilun kuukauden takaa. Itse asiassa O oli löytänyt ne jo aiemmin ja kun hän kysyi mitä ne ovat ja isänsä ei ollut paikalla kerroin niiden olevan äidin vauvakuvia. Hän antoi asian olla. Näytimme kuvat uudestaan ja kysyimme pojilta mitä heidän mielestään kuvissa on. O vastasi lähes heti ja hänen taiteellinen silmänsä oli sitä mieltä, että kuvassa on selvästi korva. Kerroimme kuvasta löytyvän myös korvan, muttei tuo kokonaisuudessaan ole kuva korvasta (vaikka siltä se kyllä vähän näyttää). D päätti olla olematta mitään mieltä siitä mitä kuvassa on. Isä kysyi onko pojat huomanneet, kun äidin maha on kasvanut - eivät kuulemma olleet. Selitimme pojille, että mahassani on vauva ja nämä kuvat on otettu erikoisella vauvakameralla suoraan äidin mahan läpi ja kerroimme, että vauva on vielä kovin pieni - ehkä samankokoinen kuin banaani. Kerroimme, että vauva tulee perheeseemme kesällä, siihen asti se kasvaa äidin mahassa. Pojat katsoivat huuli pyöreänä, eikä selvästikään ihan tajunneet mistä puhuttiin. O jäi selvästi miettimään asiaa ja D pääsi asiasta jyvälle siinä vaiheessa, kun hänelle kerrottiin, että hänestäkin tulee isoveli.

Pojat ei juurikaan kommentoinut asiaa enempää ja taisivat kumpikin jättää asian hautumaan omaan päähänsä. Muutaman päivän jälkeen kuopus oli kuulemma kertonut isälleen, että hänelle tulee pikkuVELI vaikka me vanhemmatkaan emme vielä tiedä kumman lajin edustaja tulokas on. Jäänmme mielenkiinnolla odottamaan mitä muuta vielä saamme kuulla pojilta.