Rv 40+2. Onnea! Teille on syntynyt poika!

Esikoisen synnytystarina minun on pitänyt jakaa teidän kanssanne ainakin siitä lähtien, kun kuopus syntyi. Aina se vaan on jäänyt tai unohtunut. Juuri luin tuttavani blogista hänen synnytystarinaansa ja muistin unohdukseni. Tässä se nyt olisi. Tarina siitä, kuinka meidän ensimmäinen herramme näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Mullisti maailmamme ja teki meistä äidin ja isän <3

Lauantai-sunnuntai välisenä yönä kello 01:30 heräsin pissahätään, normaali toimenpide normaaliin aikaan. En varmaan edes ajatellut mitään, vaan nukuin pöntölläkin kunnes pyyhin. Paperissa oli limaa, jossa joitakin verisuortuvia. Olin et JES! tän on pakko olla limatulppaa! Muistin kuitenkin, että itse synnytyksen alkuun voi olla vielä pitkäkin aika, joten en viitsinyt sen kummemmin kuitenkaan vielä ruveta intoilemaan.

Menin takaisin sänkyyn ja myönnän miettineeni pitäisikö mies herättää ja kertoa: "hei limatulppa irtos.." mutta ajattelin ettei se kuitenkaan osaa olla oikeen muuten ku et aha ;) joten en herättänyt. Seuraavaksi tuli supistus. Tiesin heti, että SE oli supistus, sekä sen etten ollut aiemmin sellaista kokenut. Muistin heti lukeneeni netistä, että kyllä sen sitten tietää kun se on sitä. Kello oli 01:45. Seuraavat kaksi tuntia supistuksia tuli 15min välein, ei mitään kovin pitkiä tai kivuliaita, mutta sellaisia että häiritsivät untani. En nukkunut tämän jälkeen muuten kuin torkkumalla supistusten välissä. Kahden tunnin jälkeen n. klo 04:00 rupesi supparit tulemaan 10min välein, välillä vähän harvemmin ja välillä vähän useammin.

Klo 7:30 rupesi mieskin heräilemään ja minä totesin, että tänään muuten tulee lähtö sairaalaan. Soitin kättärille noihin aikoihin varmistaakseni, että kannattaa varmaan vielä kotona olla. Sanoivat, että kannattaa juu, ja että kunhan rupeavat tulemaan viiden minuutin välein ja säännöllistyvät niin sitten lähdettäisiin. Menin sohvalle makoilemaan ja katsomaan telkkaria. Välillä supistukset tekivät tosi kipeetä ja välillä olivat vähän lievempiä, miehen hommaksi jäi lämmitellä kaurapussia mulle, jota sitten pidin selällä. Koko ajan kellottelin suppareiden välejä. Kun alkoivat olla säännöllisesti 4-6min välein oli kello n. 11 ja soitin uudestaan laitokselle. Sanoivat, että tee miltä itsestä tuntuu, lupa on kuitenkin lähteä tulemaan.

Kello oli 12 kun hyppäsimme miehen kanssa autoon. Mies kysyi kuinka kestän ja että pitääkö mennä täysiä :) Totesin ettei niin kiire ole. Päästiin perille, heti sisään ja sänkyyn makaamaan, käyrät hyrräämään ja kätilö kyseli multa joitain esitietoja. Oli aika vaihtaa vaatteet ja supistukset olivat tässä vaiheessa jo niin kovia, että itse oli vaikea saada vaatteita päältä pois, mies ja kätilö mut loppujen lopuksi riisui. Sitten sisätutkimus ja kätilön toteamus: kohdunsuu auki 9cm. Olin vähän ällikällä lyöty, olin olettanut avautusmisvaiheen olevan huomattavasti kivuliaampi :) Kello 14 puhkastiin kalvot, ja olo tavallaan helpottu hetkeksi

Sitten alkoi se kivisempi tie. Seuraavien kolmen tunnin aikana sain epiduraalin kaksi kertaa, ilokaasua, sekä jonkin puudutteen jonka nimeä en tiedä. Siinä puudutettiin alakautta jotkin kaksi hermoa, jotka kätilö ronkki käsillään ”esiin”, saattoi olla nimeltänsä pudendaalipuudutus. Sen laittaminen teki kaikista kipeintä koko synnytyksessä, tuntui todella että taju lähtisi.

Kello oli n. 16:20 kun kätilö tuli tarjoamaan vaihtoehtoa leikkauksesta, kuulemma kaikki keinot alkoi olla käytetty siihen että vauva laskeutuisi tarpeeksi. Jäi niin ylös vieläkin, että imukuppikaan ei sinne ylttäisi. Olin valmis leikkaukseen, taisin jopa todeta että kävi jo hetki sitten omassakin mielessä että olisiko muita vaihtoehtoja. Lääkärin saapumista jouduttiin sitten odottamaan viiteen asti. Sinne mentiin ilokaasun voimalla. En edes ole varma koinko sen auttavan, supistus kun tuli ja istutin sen maskin naamaani tuli mulle siitä niin huono olo etten voinut kauaa sitä siinä pitää. Viideltä lääkäri tuli paikalle ja totesivat kätilön ja joidenkin muiden kanssa, että paras leikata ja todeta synnytys pysähtyneeksi. Kolmen tunnin aikana kun vauva liikkui puoli senttiä. Arvelivat myös pään asentoa vääräksi (avosuinen tarjonta tms.), kokeilivat mahan päältä sekä hakivat vielä ultran ja katselivat sillä.

Oli mullakin huolen aiheet, kun kuulin että hakevat ultran, niin pelkäsin että ei kai vauvan sukupuoli selviä. Minä kun halusin saada tietää sen vasta kun vauva syntyy :) Nyt lapsivesikin vihertyi ja kiireellinen leikkauspäätös tuli 17:10.

Ensimmäisen kerran koko päivän aikana rupesi pelottamaan, kun leikkaussaliin kärrättiin. Seuraavaksi pelotti se, että ehtiihän mies paikalle ajoissa (joutui tietysti mennä vaihtamaan sairaalavaatteet päällensä). Ehti kuitenkin ja ensimmäinen viilto tehtiin 17:31. Poika syntyi 17:37 mitoin 3735g ja 50,5cm.

Tuli helpotus, mutta en tainnut itkeä. Olisin ehkä halunnut, mutta kyyneleet eivät vaan tulleet. Tai sitten tuli, en muistanut sitä silloin heti, enkä muista nytkään. En edes osannut sanoa mitään, olin vaan hiljaa, kun oli niin tyytyväinen ja helpottunut olo.

Pari minuuttia pojan syntymän jälkeen jouduttiin hänen hengitystään auttamaan, joten hän joutui lastenosastolle tarkkailuun. Poika pääsi käymään mun luona osastolla vielä samanta iltana, mutta meni vielä yöksi tarkkailtavaksi. Kaikki oli jo paremmin seuraavana päivänä ja poika pääsi kokonaan mun luo. Sokerit vähän sahasi ja sitä pari päivää seurasivat. Keskiviikkona kotiuduttiin.

Ps. Älkää kuvitelkokaan, että olisin tämän vielä tänäkin päivänä näin hyvin muistanut :D Koneelta löysin melkein valmiin tekstin.