lauantai 8. helmikuuta 2020

Luonnontieteellisessä museossa.


Lapsistani keskimmäinen, meidän eskarilainen on luonteeltaan rauhallinen, hieman pohdiskeleva ja erittäin vahvasti tutkijatyyppiä. Hän on se, joka on kotiimme kantanut niin pieniä, kuin isojakin kiviä jo useamman vuoden ajan ja hänelle dinosaurukset ja kiinnostus noita esihistoriallisia luontokappaleita kohtaan ei ole vain vaihe. Se tuntuu olevan osa häntä itseään.

Hyvissä ajoin ennen joulua Herra D piirsi piirustuksen, jossa oli kaksi hahmoa ja iso kala. Kysyin häneltä, mitä hänen piirustuksensa esittää ja hän kertoi siinä olevan hän itse, sekä minä ja me olemme museossa katsomassa valaita. Totesin tästä intoutuneena (ehkä kuitenkin vähän puolihuolimattomasti), että meidän täytyy mennä oikeaan museoon joskus. Tämä jäi pojan mieleen ja hän on kysellyt museokäynnin perään jo useampaan otteeseen. Muutamalla ensimmäisellä kerralla ajattelin, että ehkä hän ei oikeasti olekaan kiinnostunut ja ehkä hieman kiireissäni sivuutin hänen kysymyksensä. Sitten tajusin, että poikahan on oikeasti ihan tosissaan ja lupasin hänelle museokäynnin. Museot ei ole minulle itsellenikään mitenkään ihan tuoreimmassa muistissa. Tiedän, että olen aikoinaan koulun kanssa käynyt useammassakin, mutta siitä nyt on muutama hassu vuosi aikaa, ahhahaah!!

Googletin vähän museoita ja koska Heurekan Dinosaurusnäyttelyn olemme jo käyneet katsomassa, valitsin meille kohteeksi Helsingin Luonnontieteellisen museon. Museossa oli paljon nähtävää, emmekä ehtineet tai oikeastaan edes jaksaneet katsoa ihan jokaista nurkkaa läpi. Päätin, että D saa mennä oman tahtinsa mukaisesti ja katsoa juurikin ne jutut, mitkä häntä kiinnostaa. Olimme tästäkin syystä liikenteessä kaksin. Ensinnäkin, O ei olisi jaksanut kiinnostua katsomaan puoliakaan näyttelystä ja toiseksi A olisi ollut aivan liian pieni kiinnostumaan siitä tarpeeksi. Kolmanneksi, minusta ainakin oli ihan kiva tehdä kerrankin jotain vain yhden lapsen kanssa ja antaa sille yhdelle jakamaton huomioni. Dinosaurukset näimme ja niiden luona vietimme aikaamme pisimpään. Istuimme penkillä ja tuijotimme. Mietimme niinkin keveitä asioita, kuin millainen nykypäivän maailma olisi, jos dinosauruksia vielä olisi olemassa.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!