Sormusta ei koskaan löytynyt.

Kohta on mennyt vuosi siitä, kun kihlasormukseni katosi. Aika pitkään jaksoin elätellä toiveita, että se vielä löytyisi, mutta nyt ehkä olen jo hieman luovuttanut. Edelleen sapettaa hirvittävästi koko episodi. Olen kyllä tavallaan ihan tyytyväinen uuteen sormukseeni, jonka koruliike minulle teetti, mutta tiedättehän te nämä jutut. Eihän se nyt ole sama asia, kuin kantaa sitä ainoata ja oikeaa sormessaan. Juuri sitä yksilöä, jonka miehesi on sinulle valinnut, ostanut ja pujottanut sormeesi.

Sormuksen aitoustodistus oli tallessa ja liike totta kai teetti minulle sen tiedoilla uuden sormuksen. Uusi sormus ei ollut aivan vanhan kaltainen, ajattelin etteihän kai kaikkia yksityiskohtia voida selvittää vain aitoustodistuksen pohjalta. Harmikseni löysin myös vain yhden (erittäin huonolaatuisen) kuvan vanhasta sormuksesta ja se toimitettiin sepälle. Uusi sormus oli vanhaan verrattuna liian korkea ja leveä. Se oli kulmikas ja kivien istutuksissa oli "sakaroita" liikaa ja kerroinkin nämä seikat heti sormusta hakiessani. Asiakaspalvelija oli mukava ja pahoitteli edelleen kovasti tapahtunutta. Hän sanoi myös, että voin ottaa tuon sormuksen nyt sormeeni ja tunnustella sitä. Tutustua siihen ja tuoda sen kuitenkin takaisin "viilattavaksi", jos siltä tuntui. Lupasivat tehdä kaikkensa, että olisin siihen tyytyväinen ja niin he tekivätkin. Vein sormuksen takaisin muutaman viikon päästä ja yritin kertoa hyvin tarkkaan sen, millainen sen pitäisi vielä olla, että se olisi mahdollisimman samanlainen. Vielä kerran uusi sormus laitettiin työn alle. Uusi oli jo hyvin lähelle vanhaani ja hyväksyin sormuksen omakseni. Tähän asti olin hyvin tyytyväinen saamaani palveluun ja korvaukseen. Kävin kuitenkin vielä keskustelua siitä, miten he korvaisivat mielipahaani siitä, että onnistuivat hävittämään sen minun ainoan ja oikean kihlasormukseni. Totta kai ymmärrän, että vahinkoja sattuu ja tällainenkin tapahtuma on loppujen lopuksi hyvin inhimillistä, mutta silti tuntuu ihan todella oudolta se, että jotain näin tärkeää pääsee katoamaan.

Liike tarjosi minulle useammankin lahjakortin. Sain monta paristonvaihtolahjakorttia, oikeuden käyttää sekä tätä uutta sormusta, että myöskin vihkisormustani puhdistuksessa ja kiillotuksessa rajattoman määrän kahden vuoden ajan. Lisäksi sain vielä 30% alennuslahjakortin, jonka voisin käyttää mihin tahansa heiltä ostamaani tuotteeseen. Pariston vaihtotarvetta ei vielä vuodenkaan päästä ole tullut eteeni. Sormukset alkavat kyllä olla jo puhdistusta ja kiillotusta vailla, mutta kynnys viedä nuo uudestaan samaan liikkeeseen, joka taas lähettää ne johonkin toiseen paikkaan, on erittäin suuri. Itse asiassa niin suuri, etten ole osannut nostaa jalkaani sen kynnyksen yli. Enkä tiedä uskallanko tehdä sitä ollenkaan, sillä luottoni on puhdas nolla siihen, että saan enää omiani takaisin. Sitten on vielä tämä prosenttiperusteinen lahjakortti. Ymmärrän kyllä liikkeen kannan tähän linjaukseen ja kun kysyin, voisinko saada euromääräisen lahjakortin, sanottiin sen olevan mahdotonta. Kuulemma 30% alennuskortti oli parasta mitä voivat tarjota.

Nyt olen vähän umpikujassa. Totta kai haluaisin kompensaationa hankkia jotain itselleni alennuksella. Olen kuitenkin ihminen, joka käyttää todella harkiten koruja, enkä oikeastaan koskaan osta niitä. Jos joskus olen jotain ostanut, on se ollut esim. Nomination rannekorun paloja ja kaikkihan sen tietää, ettei ne mitään arvokkaita ole. Toki 30% alennus on mistä tahansa summasta hyvä alennusta, mutta kun mietin sitä siltä kannalta, että saisin esim. 30e maksavasta korusta 9 euroa alennusta, tuntuu tuo yhdeksän euron hyvitys naurettavalta siitä, että he hävittivät kihlasormukseni. Voisin toki valita ostettavaksi jotain paljon kalliimpaa ja sitä kautta saada hyvitykseni euroissa isommaksi, mutta kun minulla ei ole tarvetta millekään, eikä oikeastaan edes haluakaan ostaa mitään.

Todennäköisesti en tule käyttämään lahjakorttiani, joka tietysti on valintani ja voin lopettaa asian vatvomisen siihen. Mutta silti - harmittaa edelleen aivan hirvittävästi.

Mitä tänään syötäisiin? 8 viikon ruokalista - viikko 2.

Uunimakkara ei ole meillä mitenkään usein syöty ruoka ja sitä pitäisikin laittaa useammin. Uunimakkari valmistuu lähes itsestään ja se maistuu kyllä kaikille. Jauhelihakastiketta meillä syödään tasaiseen tahtiin ja nakkimuhennoksen olen kehittänyt lähinnä meidän keskimmäistä varten. Kuten viimeksi kerroinkin, on nakkikastike meidän keskimmäisen suurinta herkkua ja hän voisi oikeasti elää pelkästään sillä ruoalla. Muita perheenjäseniä alkoi välillä kyllästyttämään alituinen toive nakkikastikkeesta, joten tein sen vähän toiseen, ja itse asiassa helpompaankin muotoon. Pohjana käytin kinkkukiusausta, jossa paloittelen kinkun ja laitan sen uunivuokaan perunasipulisekoituksen kanssa. Perään vähän kermaa ja mausteita ja koko komeus uuniin. Korvasin kinkun nakeilla ja jatkoin perunasipulisekoitusta bataatti-kermaperunoilla. Tuli ihan törkeän hyvä vaihtoehto nakkikastikkeelle.

Pizza ei ole meillä ihan arkiruoka, sillä teen aina itse myös pohjan ja pizza vaan on parasta heti uunista otettuna. Kyllähän sitä syö seuraavanakin päivänä mikrolämpimänä, mutta fiilis siitä ruoasta on siinä vaiheessa kadonnut kyllä kokonaan.

Poronkäristys on meidän kestosuosikki. Oli aika, jolloin söimme poronkäristystä vain mökillä. Jotenkin sen mielsi aina sellaiseksi "Kuusamo-ruoaksi", eikä sitä osannut syödä muualla. Edelleenkään emme syö kovinkaan usein poronkäristystä, mutta paljon useammin kuin ennen.

Poronkäristys 6:lle (osa syöjistä on lapsia) 

1kg poronkäristystä
1pkt pekonia
vettä
suolaa
mustapippuria
maustepippuria

Perunamuusi

2kg muusiperunaa (punainen)
voita
maitoa
suolaa
smetanaa

Pilko pekoni ja käristä sitä padassa, jossa haudutat ruoan. Lisää sekaan poronkäristysliha ja paista se kauttaaltaan kypsäksi. Pudota lieden lämpötila pieneksi ja lisää joukkoon vesi sekä suolaa, että pippureita maun mukaan. Itse yleensä laitan jonkun verran mustapippuria rouheena ja sen lisäksi sekä mustapippuria, että maustepippuria kokonaisina (reilu 10 kumpaakin) ruoan sekaan. Vettä lisään heti alussa kolmisen desiä ja usein lisään vettä hauduttamisen aikana. Haudutan aina poronkäristystä useamman tunnin, mutta jos kiire yllättää, on ruoka valmista jo noin tunnin hauduttamisen jälkeen.

Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi. Kaada vesi pois ja lisää vajaa 2 ruokalusikallista voita sekaan. Survo perunat sähkövatkaimella muussiksi. Lisää maitoa vähän (ehkä desi) kerrallaan ja sekoita välissä. Jätä survos paksuksi, laita sekaan pari desiä smetanaa ja sekoita. Lisää maitoa, jos haluat muussista löysempää. Mausta suolalla.

Nauti poronkäristys puolukkahillon ja/tai suolakurkkuveneiden sekä punajuuriviipaleiden kanssa.

Kahdeksan viikon ruokalistan muut viikot löytyvät helposti täältä!

Mitä tänään syötäisiin? 8 viikon ruokalista - viikko 1.

Mitä tänään syötäisiin? on kysymys, jonka esitän itselleni useasti, eli siis ainakin kerran viikossa. Tuntuu, että syömme aina samoja ruokia ja joskus olisi oikeasti kiva saada vähän laajennusta ruokarepertuaariin. Siitä se ajatus sitten lähti ja aloin kirjaamaan paperille meidän perheessämme eniten syötyjä ruokia. Yhtäkkiä tajusin, ettei meidän ruokalistamme oikeasti olekaan ihan lyhyt, sillä sain listalle lähes 40 eri ruokaa.

Nyt jos äitini lukee tätä, hänen mielessään kiehuu. Häntä on nimittäin jo vuosia ärsyttänyt se, että aika ajoin lehdissä julkaistaan esimerkiksi viikon ruoat kahdellakymmenellä eurolla ja sitten ruokalista on oikeasti vain maanantaista perjantaihin. Hän aina miettii, että ovatkohan jotkut ihmiset oikeasti sellaisia etteivät he syö viikonloppuisin. Tai, että kenen viikko on maanantaista perjantaihin, kun hänen viikkonsa jatkuu aina sunnuntaihin asti. Minun ruokalistassani on jokaiselle viikolle viisi ruokaa siksi, etten koskaan tee ruokaa joka päivä ja ihan vain luettavuuden kannalta olen ne sijoittanut nyt maanantaista perjantaihin. Meillä oikeasti tehdään ruokaa aina ainakin kahdelle päivälle, sillä näin ruuhkavuosiarjen keskellä en pysty puristamaan jokaisesta arkipäivästä aikaa ruoanlaitolle.

Kahdeksan viikon ruokalista tuntui ajatuksena sen verran kattavalta, että ajattelin laittaa hyvän jakoon. Jaan kahdeksan viikon ajan, joka maanantaina uuden viiden ruoan ruokalistan ja ainakin yhdestä ruoasta kerron vähän enemmän. Postauksessa saattaa olla tarinaa yhdestä tai kaikista viidestä ruoasta ja ainakin yhden sen viikon ruoan resepti. Toivottavasti näistä tulevista viikoista on helpotusta myös sinun arkeesi ja kuka tietää, jos vaikka saisit näistä jonkun uuden idean omaan viikkoruokailuusi.

Nakkikastike on minulle lähes legendaarinen ruoka. Sitä on laitettu äitini toimesta jo silloin, kun minä olin pieni. Silloin se oli aina tehty HK:n Aito Nakeista - se napsahtava nakki, ahahahahah! Nyttemmin käytän nakkina useimmiten Atrian Werneriä, Snellmannin kunnon nakkia tai jotain muuta sellaista nakkia, jonka lihapitoisuus on korkea. Resepti tähän ruokaan on päässä, enkä koskaan mittaile mitään aineksia, vaan lorautan ainekset näppituntumalla. Eilen tein nakkikastiketta kahdesta syystä - ensimmäisenä, se on meidän D:N lempiruokaa ja toisena, minun oli pakko yrittää miettiä tätä reseptiä varten edes jotain sinnepäin määriä.

Nakkikastike

Tästä määrästä meidän viisihenkinen perheemme syö kaksi päivällistä
3pkt Snellmann Kunnon nakkimakkaraa
1pkt pekonia
2 sipulia
3rkl vehnäjauhoa
3dl vettä
3dl kermaa
Rouhittua mustapippuria
(3 valkosipulin kynttä pilkottuna pieneksi ja 60g tomaattisosetta)

Suikaloi pekoni ja silppua sipuli. Paista pekonia ja sipulia (laita joukkoon myös valkosipuli, jos sitä ajattelit käyttää) kasarissa, jotta sipuli kuullottuu ja pekoni rapsakoituu. Pilko nakit ja laita ne pannulle pekonin ja sipulin kaveriksi. Kääntele ja paista kauttaaltaan. Kun nakit ovat saaneet hieman väriä pintaan (jos teet kastikkeesta tomaattisen version, sekoita tässä vaiheessa tomaattisose mukaan), sekoita vehnäjauhot mukaan, niin ettei vehnäjauhoa voi nähdä enää valkoisena. Kaada joukkoon vesi ja sekoita. Anna suurustua ja jatka kastiketta kermalla. Nesteen määrää oli minusta kaikista vaikein arvioida tätä varten, mutta mönkään ei voi mennä, jos ensin laittaa vähän vähemmän ja lisää sitten, jos kastike on turhan paksua. Mausta rouhitulla mustapippurilla ja anna kastikkeen hetki muhia ja maustua. Nauti keitettyjen perunoiden tai vaikka makaronin kanssa.

Kahdeksan viikon ruokalistan muut viikot löytyvät helposti täältä!

Kiusatusta valehtelijaksi.

Moikka Opettaja,

O tuli tänään kotiin iltapäiväkerhon jälkeen lantiosta alaspäin aivan läpimärkänä. Poika kertoi, että hänet oli tuupattu iltapäiväkerhon jälkeen koulun vieressä olevaan ojaan. O oli omien sanojensa mukaan ollut ojan reunalla katsomassa ojaan päin ja joku vanhempi poika oli kuulemma häneltä kysynyt, haluaako hän mennä ojaan. Poikani oli vastannut kieltävästi, johon kysyjä oli reagoinut tuuppaamalla hänet ojaan ja poistunut paikalta. O ei osannut kertoa kuka tämä poika oli, hän ei tuntenut poikaa, mutta uskoi pojan olleen neljäsluokkalainen. En usko, että poikani oikeasti tietää miltä luokka-asteelta poika oli.

En oikein tiedä mitä tällaisessa tilanteesta pitäisi tehdä, joten ajattelin aloittaa siitä, että tuon asian sinun tietoosi. O:n mukana tilanteessa tai lähistöllä oli kuulemma ollut hänen kaverinsa Emma. O kertoi, että Emma on myös ekaluokkalainen - saattoi sanoa Emman olevan 1M luokalla.

Samalla sain kuulla, että O olisi joutunut ojaan jo aiemminkin. Viikkoja tai ehkä jo kuukausia sitten, mutta silloin se olisi tapahtunut koulupäivän aikana. Kysyin häneltä mitä hänen märille vaatteilleen oli käynyt tai, että oliko hän loppupäivän ollut märissä vaatteissa koulussa. O kertoi, että olisi kuivatellut vaatteet koulussa patterin päällä. Ajattelin, että jos näin olisi oikeasti käynyt, saattaisit ehkä tietää asiasta - ellei sitten tämä ole tapahtunut sellaisena päivänä, jolloin paikalla on ollut sijainen.

Äitinä yksi pahimmista peloistani koskien lapsiani, on pelko siitä, että lastani kiusattaisiin. Pelkään sitä ehkä siksi, että ainakin median kautta on välittynyt sellainen kuva, että kiusaustilanteelle voi olla lähes mahdoton tehdä mitään. Varmastikaan lehtiin ei päädy läheskään kaikki kiusaamiseen liittyvät tarinat, ja uskon siihen, ettei kaikki konfliktit ole vaikeita selvittää.

Yhtenä torstaina jouduin ensimmäistä kertaa oikeasti sen ajatuksen eteen, että lastani olisi kiusattu. Tenttasin esikoistamme tapahtumista ja kun en keksinyt muutakaan, ajattelin, että asia täytyy tuoda opettajan tietoon. Kirjoitin ylläolevan tekstin valmiiksi Wilmaan opettajalle lähetettäväksi. Saatan useinkin kirjoittaa jotain hyvin impulsiivisesti, mutta koskaan en lähetä tai esim. julkaise tekstiä sen enempää miettimättä. Nytkin jätin asian hautumaan luonnokseksi. Pohdimme mieheni kanssa sitä, onko näin voinut oikeasti tapahtua. Tiedämme O:n kiinnostuksen tuota ojaa kohtaan ja olemme häntä useasti kieltäneet sinne menemästä. Jollain tavalla O:n kertomus tuuppaajasta oli järkevä ja todentuntuinen, vaikka oudolta se kyllä kuulosti. Miksi kukaan tekisi noin? Oliko poikani ärsyttänyt jotenkin? Mitä oikeasti tapahtui?

Yksi suurimmista kysymysmerkeistä oli O:n reppu. Reppu ei kuulemma kastunut, koska se ei ollut hänen selässään, vaan hän oli riisunut sen jalkakäytävälle. Tämä ja se, että poika oli jotenkin hyvin rauhallinen, antoi meille syyn epäillä tarinan todenperäisyyttä.

Nukuimme yön yli ja keskustelin asiasta uudestaan pojan kanssa seuraavana päivänä. Pyysin häntä uudelleen kertomaan mitä oli tapahtunut ja kuvailemaan tuota tuuppaajaa. Tarinan hän kertoi kuten edellisenäkin päivänä, eikä hän osannut sanoa tuuppaajasta juuri mitään. Kuuntelin pojan kertomuksen, jonka jälkeen esitin hänelle kysymyksen "Oletko aivan varma, että kerroit nyt koko totuuden?". O oli pitkään hiljaa, jolloin tiesin saaneeni hänet kiinni valheesta. Poika oli keksinyt tarinan siksi, että hän pelkäsi vanhempiensa suuttuvan. Hänhän tiesi, että häntä oli kielletty menemästä ojaan ja nyt hän kuitenkin oli mennyt sinne, horjahtanut ja lähes uinut tuossa likaläjässä.

Hetkessä kiusatusta tulikin valehtelija. O tiesi tehneensä väärin ja hän tiesi senkin, ettei valehdella olisi saanut. Kävin pojan kanssa pitkän keskustelun valehtelun vääryydestä ja totuuden kertomisen tärkeydestä. Kerroin, että vaikka aina pitää pyrkiä tekemään oikein, tulee elämässä väistämättä eteen sellaisiakin hetkiä, jolloin tulee tehtyä tyhmästi tai "väärin". Se kuuluu elämään ja varsinkin lapsen arkeen ja tärkeintä onkin, miten asian käsittelee siitä eteenpäin. Tärkeintä on kertoa totuus, ottaa vastuu teoistaan, tarpeen vaatiessa pyytää anteeksi ja mikä tärkeintä, ottaa tapahtumasta opiksi. O pyysi anteeksi valehteluaan, mutta todellisuudessa taitaa jäädä nähtäväksi, ottiko poika opiksi.

Rairuohot kananmunan kuoriin.

Pääsiäinen on jo ensi viikolla. Tänä vuonna otimme pienen varaslähdön rairuohojen kanssa ja kylvimme ne jo reilu viikko sitten. Muutama vuosi sitten kylvimme rairuohosiilet ja viime vuonna maalasimme pilttipurkeista pieniä tipuja ja kasvatimme niille vihreät tuuheat tukat. Tänä vuonna halusin tehdä taas jotain meille uutta ja kylvin rairuohot kasvamaan tyhjiin kananmunan kuoriin. Munakupit askartelin kananmunakennosta. Leikkasin jokaista munaa varten yhden kennon kolon irti ja päällystin sen kauniilla servetillä. Asetin kupin puoliksi leikatun servetin keskelle, taitoin servetin kupin sisälle ja liimasin servetin reunat kupin sisäpohjalle vedellä laimennetulla puuliimalla. Vaikka kylvin useampaankin kananmunan kuoreen rairuohoa, jäi yhdestä pussillisesta siemeniä ihan hirvittävästi yli. Loput siemenet laitoinkin lasiseen maljakkoon kasvamaan. Helpolla ja hauskalla hommalla on kaunis lopputulos.

Kivitaiteilija.

Päiväkodissa on aina jonkun aikaa jokin teema, mitä ryhmässä toteuttavat. Viime syksynä D:n ryhmässä oli kiviteema ja se teema lievästi sanottuna jäi pojalle hieman päälle. Päiväkodissa he etsivät erilaisia kiviä luonnosta ja tutkivat kuinka montaa eri väristä löytävät. He opettelivat ison ja pienen ymmärtämistä kivien avulla ja he saivat etsiä itselleen oman kiven. Omat kivet kannettiin metsäretkeltä päiväkotiin ja ne pestiin, niille keksittiin nimet ja ne laitettiin näytille. Tasaiseen tahtiin alkoi sitten kotiinkin ilmestyä kiviä tuon pienen pojan toimesta. Välillä hän saattoi ottaa kesken viikon reppunsa kotiin mukaan, ja kun kysyin miksi, oli syynä se, että isompi kivi on näin helpompi kantaa kotiin. (A P U A !) Päiväkodissa vietiin tämä kiviteema jopa niin pitkälle, että tekivät yhtenä päivänä ryhmänsä kanssa retken Heurekan pihalle ihastelemaan Heurekan kivipuistoa ja siellä olevia erilaisia kiviä. Ihan mielettömän kiva juttu päiväkodilta, arvostan!

Yhdessä vaiheessa kivien kulkeutumisesta kotiin tuli jo tapa, kunnes lumi peitti maan, eikä kiviä enää oikein löytynyt. Sanoin pojalle, että kivien kerääminen on ihan ok, kunhan sovitaan muutamasta perussäännöstä.

1. kivet kuuluvat ulos
2. kivi ei saa olla niin iso, ettei sitä jaksa itse kantaa
3. vaikka sora on iso kasa pieniä kiviä, ne ei silti kelpaa kerättäväksi

Terassin pöydälle D on näitä kiviään nyt sitten kerännyt. Yhden kiven hän on saanut tuoda sisälle, mutta sen he etsivät päiväkotiryhmänsä kanssa metsäretkeltä, kantoi sen päiväkodille, pesi ja koristeli niistä jokaiselle oman kivityypin. Se on koriste-esine ja se on esillä D:n huoneessa.