keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

33 asiaa minusta mieheni kertomana.

Viimeksi kerroin blogissa 6 satunnaista faktaa itsestäni ja kun tähän kysymyslistaan törmäsin jossain toisessa blogissa, oli se pakko lähettää miehelleni. 33 asiaa minusta ja tai meistä mieheni kertomana, olkaa hyvä!

1. Mitä ajattelit minusta ensitreffeillämme?

Ei meillä ollut treffejä. Ensin ihastuin kaverini siskoon :D Toisella kierroksella taisi olla helluntai ;)
Tämä on muuten aivan totta. Ei kai me koskaan oikeastaan olla edes oltu treffeillä. Ensimmäisellä kerralla homma ei oikein ottanut niin sanotusti tuulta purjeisiinsa ikäeromme vuoksi ja nyt ollaan vähän niin kuin toisella kierroksella. Olimme helluntaina 2008 juhlimassa kaveriporukalla ja kai siinä oli kummankin puolelta sekä totuutta, toivetta, että vitsiä, kun naureskellen todettiin toisillemme "jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä". Sillä tiellä ollaan edelleen.

2. Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua?

Et.

3. Pidänkö halailusta?

Riippuu päivästä :)

4. Halusinko pienet vai isot häät?

Pienet.
Menimme naimisiin esikoisen ristiäisissä. Vihkiminen tuli yllätyksenä suurelle osalle kastejuhlaan tulleista vieraista, kun häämarssi alkoikin soida. Isot häät eivät ole koskaan olleet minulle mitkään pakolliset, kunhan sain kirkkovihkimisen ja ne tärkeimmät henkilöt todistamaan tapahtumaa - se riittää ja riittäisi edelleenkin minulle. Toki, näin jälkeenpäin ajatellen ei nyt harmita, mutta valehtelisin, jos väittäisin etten koskaan haaveile omista polttareistani tai siitä hääjuhlan suunnittelusta ja hääpäivän humusta. Ne jäivät välistä ja niitä tosiaan tulee aina välillä mietittyä hieman kaivaten.

5. Olenko koskaan rikkonut lakia?

Ylinopeutta ajat jatkuvasti :P
Tätä ei käy kieltäminen. Tosin puolustukseksi totean, että ylinopeus ei ole suurta taajamissa ja isompi ylitys pääsee tapahtumaan lähes poikkeuksetta vain ns. isommilla teillä (kehä- ja moottoritiet). 

6. Millainen on voileipäni?

Paahtoleipä, voita, juustoa ja leikkelettä.

7. Millaista musiikkia kuuntelen?

Suomipoppia ja iskelmää :D

kommammaa blogin kirjoittaja hanna

8. Mitä pelkään?

Hämähäkkejä.

9. Kestänkö stressiä?

Ootko joskus stressaantunut? Kai sä kestät.
Minulla taitaa olla aika hyvä paineen sietokyky, jos kerran mieheni ei edes huomaa minun olevan stressaantunut. Olen kyllä aina tiennyt sen, että toimin parhaiten ainakin pienen paineen alla.

10. Oudoin tapani?

Kun maistat esim. kastiketta niin paukutat hampaita yhteen. Miksi?! ei nestettä tartte pureskella :D
Tässä kohtaa repesin nauramaan ääneen (oli muuten hyvin lähellä, ettei kahvit lentäneet näytölle). En ole koskaan kiinnittänyt tähän asiaan huomiota, eikä mieheni ole tästä koskaan mitään aiemmin sanonut. Nyt tulevaisuudessa en varmasti voi koskaan maistaa mitään ajattelematta tätä, ahahahahaha!! Ps. maiskuttelu johtuu siitä, että kuvittelen maun tulevan paremmin esille, jos pyörittelen maistettavaa juttua suussani.

11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?

Tähän en kyllä keksi mitään järkevää niin sanotaan vaikka… Terassin tekoon.

12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävän tai kuolleen kanssa, kuka se olisi?

Cheek.

13. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?

Säästäisit ja sijoittaisit.

14. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?

Oranssi. Lämmin ja mukava, kuitenkin lähellä punaista, jos jokin ei mene niin kuin pitäisi.
Tämä taisi olla kaunis ja hento tapa kertoa siitä, että osaan tulistua. En tiennytkään, että mieheni osaa pukea asioita sanoiksi näin kauniisti. Nimittäin olette saattaneet huomata saman kuin minäkin. Mieheni ei ole mikään jaarittelija, hän vastaa yhdellä sanalla, jos se vaan suinkin on mahdollista.

15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?

Kun joku ei osaa käytöstapoja, ihan niitä perusjuttuja.
Touché! Kiitos, anteeksi ja ole hyvä - nämä kolme hyvin yksinkertaista asiaa pitäisi jokaisen osata, mutta valitettavasti nykyään tuntuu, että nämä löytyvät vain harvan ihmisen sanavarastosta. Miksi niitä ei enää opeteta, tai miksi niitä ei käytetä? Perusystävällisyys tuntemattomien (sekä toki tuttujen) välillä pohjautuu pitkälti näihin kolmeen sanaan tai sanapariin. Minusta on lähes ärsyttävää, ettei osata kiittää, jos joku esimerkiksi väistää sinua tai avaa sinulle oven. Ei osata pyytää anteeksi, jos kävellään vaikka epähuomiossa toisen eteen tai huomioida esim. "ole hyvällä" toisen kiitosta. Tämä on taito, jonka vuoksi olen valmis nostamaan itseni jalustalle. Minä osaan nämä ja siitä kiitos kuuluu vain ja ainoastaan vanhemmilleni. Kiitos!

16. Mikä on suosikki roskaruokani?

Mäkkäri.

17. Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et?

Ei sulla ole rumia vaatteita, mutta muutama ikivanha ja kulahtanut vaatekappale on tullut vastaan ja olen miettinyt, kehtaanko heittää roskiin :)
Ja nyt minä vaan mietin, että mitkä niitä on.. Ei kai vaan ne mieheltäni "perityt" vanhat t-paidat, joita tykkään käyttää yöpaitoina. Niitä EI saa heittää pois!

18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle?

 ”Hyvä 😊 Amandan kanssa ollaan vielä hereillä.”
WhatsApp on ajanut tekstiviestiajan ohi aika isosti ja tekstiviestejä ei tule kuin hyvin harvakseltaan lähetettyä. Niitä lähetetään lähinnä vain silloin, kun netti ei ole käytettävissä. Eli silloin, kun toinen on ulkomailla. Tämän viestin lähetin viime vuoden marraskuussa miehelleni, kun hän ilmoitti olevansa perillä hotellissa.

kommammaa blogin kirjoittaja hanna

19. Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan?

Kyllä sä pärjäät itseksesi. Et ole koskaan niin kipeä, että tarvitsisit hoitoa.

20. Kun riitelemme, miten käyttäydyn?

Harvemmin me riidellään, mutta jos riidellään, niin olet se joka avaa keskustelun ja pyrit ratkomaan ongelman mahdollisimman nopeasti.
En voi sietää hiljaa olemista ja asian pois pyyhkiytymisen odottamista ihan tuosta noin vaan itsekseen. Asiat ei poistu odottamalla ja keskustelun taito, sekä puheyhteyden ylläpito on minusta avainasioita parisuhteen onnistumiselle.

21. Menemme ravintolaan, mitä tilaan?

Pihvin.

22. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?

Ompelun tai blogin.

23. Mikä saa minut todella vihastumaan?

Ihmisten typeryys.
Hahhaahhhaa!! Näin se on. Typeryys ja käytöstavattomuus. Ihmiset ovat erilaisia ja näen sen rikkautena, mutta jossain menee se minunkin rajani. Tuntuu, että tämä kohta kaipaisi enemmänkin selitystä, mitä sillä tarkoitetaan, mutta olen nyt koittanut saada tähän aikaiseksi selitystä puolisen tuntia, enkä keksi esimerkkiä.

24. Entä piristymään?

Perjantaipuska.
Ihan parasta! Vielä kun sellaisen saisi vähän useammin, vinkvink!!

25. Millainen olen vaimona?

Erinomainen.
Ei lisättävää. Vaikka olisihan se nyt ollut kiva, jos ainakin tähän kohtaan olisi mieheni keksinyt muutakin, kuin yhden sanan.

26. Kumpi sanoi ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui?

Ei voi muistaa.
Tätä en muista minäkään.

27. Mitä teen heti ensimmäiseksi aamulla?

Menet suihkuun.

28. Millaisia vaatteita käytän kotona?

Rentoja.
Oli aika, silloin parikymppisenä, että kotonakin oli pakko kulkea farkuissa tms. mutta sittemmin mukavuuden haluni on ottanut minusta vallan (olen siis tullut vanhaksi). Kotiin tullessa on pakko mennä heti vaihtamaan ainakin housut verkkareihin.

29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?

Ei taida olla sellaista askaretta.

30. Kumpi määrää kaapin paikan?

Sinä.

31. Mikä on paras luonteenpiirteeni?

Rohkeus sanoa asiat niin kuin ne mielestäsi ovat.
Tämä on oikeastaan sellainen piirre, jota olen vähän joutunut harjoittelemaan. Olen aina halunnut sanoa asiat kuten ne ovat, olla rehellinen. Mutta muistaen sanomisessa kuitenkin sen, että on hyvin tärkeää, miten asiat päästetään suusta ulos. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa asioista ääneen, osaavat argumentoida järkevästi ja pystyvät vielä ottamaan vastaan vastapuolen vastineen riitelemättä. Siinä, jos jossain, on keskustelutaitoa!

32. Entä paras piirre ulkoisesti?

Peba :D

33. Ihanin yhteinen muisto?

Thaimaan reissu
Toivoinkin, että mieheni keksii tähän jotain muuta kuin ne perinteiset lasten syntymät. Ei sillä, onhan ne oikeasti niitä ihan parhaita muistoja, mutta toisaalta ne muistot myös painivat niin eri sarjassa, että koskaan ei tule voittanutta vastaan. Thaimaan reissu oli meidän häämatka. 2012 helmikuussa oltiin viikon reissulla. Se oli kyllä paras reissu ikinä. Taidettiin silloin puhuakin, että kymmenen vuoden jälkeen lähdetään uudestaan Thaimaahan - täytyykin alkaa jo suunnitella tätä reissua.

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Mitä dinosaurus sanoo?

RRÄÄYHHHH!!!

tiedekeskus heureka dinosaurusnäyttely

Likka osaa jo aika hyvin kertoa mitä mikäkin eläin sanoo.

"Mitä koira sanoo?", "Vuhvuh".
"Mitä kissa sanoo?", "Miauh".
"Mitä lammas sanoo?", "Määä".
"Mitä lehmä sanoo?", "Muuuu".
"Mitä dinosaurus sanoo?", "RRÄÄÄHH".

Ja saman vastauksen saa myös kysymällä mitä leijona sanoo. Tyttö imitoi myös zombieta kulkemalla ympäri kämppää kädet ojossa ja pitämällä örisevää ääntä. Veljensä pitävät huolen siitä, että A osaa kaikki ne tärkeimmät jutut, hahahah!

tiedekeskus heureka dinosaurusnäyttely

tiedekeskus heureka dinosaurusnäyttely

tiedekeskus heureka dinosaurusnäyttely

tiedekeskus heureka dinosaurusnäyttely

tiedekeskus heureka dinosaurusnäyttely

tiedekeskus heureka dinosaurusnäyttely

No mutta takaisin dinosauruksiin. Herra D on aina ollut kovin kiinnostunut dinosauruksista ja kävimmekin Heurekassa katsomassa dinoja. Koko perheen yhteinen Heureka-hetki ei ollut ihan niin ihana ja auvoisa, kun sen ehkä taas kuvittelin etukäteen mielessäni, mutta tulipahan käytyä ja nähtyä. Esikoisemme on aikamoinen vieteri innostuessaan. Voisi kuvitella pojalla olevan ainakin ämpärikaupalla muurahaisia housuissaan, sillä paikallaan pysyminen on vain kuuroille korville heitetty toive. O oli käynyt koulun (tai eskarin - ei pysty nyt muistamaan kumman) kanssa Heurekassa aiemmin ja hänellä oli tiedossa monta juttua näyttelystä. Poika toki tahtoi olla näyttämässä kaikkia asioita meille, mutta hän eteni sellaisella vauhdilla, että hänellä oli jo aivonäyttelyn aivot kädessään, kun me muut vasta otimme takkeja pois päältämme. Kävelimme aivonäyttelyn läpi ja menimme sitä ristiin rastiin pysyäksemme esikoisemme perässä. Sitten oli dinojen vuoro, jolloin toki O:ta alkoi harmittamaan, kun tehtiinkin nyt jotain, mitä joku muu halusi. Pojan oli kuitenkin kuljettava mukana koko näyttelyn läpi ja todellisuudessahan häntäkin nuo isot ja kiehtovat eläimet kiinnostivat.

Milloin viimeksi sinä olet käynyt Heurekassa?

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Syötävä kevätkylvö - jälkiruoka kukkaruukussa.

Sunnuntaiaamu. Istun ruokapöydän ääressä ja juon aamukahvia - aamupala on jo syöty. Olemme harvinaisen aikaisessa tänä aamuna ja siihen löytyy syy olohuoneesta. Formulakausi alkoi ensimmäisen kilpailun muodossa tänään ja tässä perheessä onkin herätty sunnuntaihin herätyskellon avustamana. Kunhan kisa on ajettu, taidamme lähteä katsomaan Heurekaan dinosauruksia.

jälkiruoka kukkaruukussa suklaaruukku kevätkylvö keksimurua multana

Eilen meillä oli päivällisvieras. Ajattelin, että nyt kun ei olla pelkästään oman perheen kesken, saan siitä hyvän syyn laittaa myös jälkiruokaa tarjolle. Syötävistä kukkaruukuista olen nähnyt paljon kuvia ja sen tekniikka sekä toteutus vaikutti hirvittävän helpolta hommalta ja halusin testata näitä. Kevään kunniaksi päätin loihtia kevätkylvön jälkkäriksi. Ruukkuja varten sulatin tummaa suklaata ja levitin sitä sopivan kerroksen pahvimukin sisälle. Nostin mukit kylmään ja valmistin täytteen. Täytteeksi laitoin (totta kai) kirpeänraikkaan appelsiinimoussen ja mullaksi päälle murustin keksejä. Pätkän minttua tökkäsin keskelle multaa ja lapsia varten olin ruukun pohjalle laittanut pienen yllätyksen.

jälkiruoka kukkaruukussa suklaaruukku

jälkiruoka kukkaruukussa suklaaruukku

jälkiruoka kukkaruukussa suklaaruukku

jälkiruoka kukkaruukussa suklaaruukku

jälkiruoka kukkaruukussa suklaaruukku

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Pokepallokakku.

Jostain ihmeen syystä omille lapsille tuntuu olevan tosi vaikeaa keksiä synttäreiden teemaa tai kakun aihetta. Pojat harvemmin mitään juurikaan toivovat tai jos toivovat, he haluavat saman kuin mitä viimeksi toisella oli tai saman mitä edellisvuonna heillä itsellään oli. Ei näin. O on pelannut Pokémon Go:ta siitä lähtien kun hän lähes vuosi sitten sai oman puhelimensa. Kesällä Pokémonia pelattiin enemmänkin ja näin talvella se on enemmän jäänyt. Arvatkaapa, miksi poika toivoi synttärilahjaksi hanskoja, joilla voi käyttää puhelinta, hahahaahhaha!!

tulppaanit olohuone

pirkka donitsit vadilla

puolipallo kakku pokemon pokepallo

Kakun suhteen halusin päästä tällä kertaa helpolla. Luotin suklaan ja appelsiinin makeanraikkaaseen liittoon ja laitoin suklaakakkupohjien väliin appelsiinirahkalla maustetun moussen. Kokosin kakun isoon metalliseen kulhoon ja kumosin sen siitä suoraan tarjoilujalustalle. Kuorrutin kakun kahdella erivärisellä voikreemillä ja keskelle leikkasin mustasta sokerimassasta pokepallolle ominaisen "nauhan". Kuorrutteen pinnasta ei näin tullut ihan tasainen, mutta en antanut sen haitata. Parasta oli se, kun kaikki tunnistivat kakusta oikean aiheen. Silloin tietää onnistuneensa!

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Toisenlainen tarina päiväkodista.

Ihan vaan tavismutsi -blogin Ilona kirjoitti tässä taannoin toisenlaisen tarinan päiväkodista ja sai minutkin uskaltautumaan avaamaan suuni. Joka ikinen media on koko ajan pullollaan sitä, miten huonosti päiväkodeissa asiat ovat. Milloin saa lukea päiväkodin tätien närkästyneitä kommentteja, kun vanhemmat ovat ääliöitä ja heti seuraavalla viikolla tämä sama julkaisu on heitetty päälaelleen. Milloin päiväkoti on vain tuloshakuinen organisaatio lasten kustannuksella ja milloin hoitajien vaihtuvuus on suurta. Lapset viettävät päivänsä sijaisten kanssa ja ryhmiä yhdistellään, kun aikuisia ei ole tarpeeksi tiluksilla. Säästöjä täytyy saada aikaiseksi. Leikataan määrärahoja ja kuhistaan koko ajan siitä, kuinka kuralla meidän varhaiskasvatus on.

En halua vähätellä yllä olevaa ollenkaan. Kauhulla olen näitä tekstejä lukenut ja toisaalta mielessäni hiljaa todennut: "onneksi tuo ei ole meidän lasten arkipäivää". Uskon kyllä, että tuo on arkipäivää monessakin paikassa ja siksi minulle tuli tunne, että on ehkä aika tuoda julki se minun toisenlainen tarinani päiväkodista. Kuten Ilonakin totesi, hänkään ei ole alan ammattilainen, niin kuin en minäkään ja siksi tämä on "vain" valtaväestöstä poikkeava tarina. Meidän kokemuksemme siitä, kun homma toimii!

Esikoinen on nyt ekalla luokalla ja hän aloitti päiväkotiarkensa ollessaan puolitoistavuotias. Haimme hänelle paikkaa päiväkodista, mutta saimme paikan perhepäivähoitajalta. Minulla tai läheisilläni ei ollut minkäänlaista kokemusta päivähoidosta ja ehkä hieman pelokkain tuntein otimme vastaan tuon tarjotun paikan. Pelokkain siksi, että ajattelin tyhmästi ja mietin, että mitäs jos kemiat eivät täsmää henkilön kanssa ja mitäs kun kukaan ei ole "katsomassa tämän aikuisen perään". Heti ekan päivän jälkeen olin aivan toista mieltä ja O sai mitä parhaimmat eväät päivähoitoarkeen. D syntyi, kun O oli ollut hoidossa vuoden. Tiesin heti D:n syntymän aikaan, että palaan takaisin töihin, kunhan poika täyttää vuoden ja haimme paikkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa samalta pph:lta.
D sai paikan ja oli aivan mielettömän helppoa ja ihanaa jättää toinenkin lapsi saman ihanan hoitajan luokse. Hoitajan, jota D oli nähnyt koko ensimmäisen vuotensa lähes päivittäin ja joka oli hänelle täysin tuttu ihminen.

toisenlainen tarina päiväkodista

Kaupungin ohjeistus ja toive oli, että lapsi siirretään vuotta ennen esikoulun alkua päiväkodin puolelle, jotta isommassa ryhmässä toimiminen tulee lapselle tutuksi hyvissä ajoin ennen eskarin alkua. Hain reilua vuotta aiemmin paikkaa kummallekin pojallemme lähipäiväkodista. Onni potkaisi ja saimme paikat. Pojat siirtyivät (minun mittapuussani) isoon päiväkotiin (n. 170 lasta), kumpikin omaan ryhmäänsä. D:n ryhmässä ei vuoteen vaihtunut kuin yksi hoitaja, jota ensi alkuun sijaisti useampikin, mutta kaksi muuta vakkaria pysyivät koko ajan paikallaan. Vuoden jälkeen D siirtyi isompien lasten ryhmään, niin kutsuttuun ylätaloon (päiväkoti koostuu isosta talosta, jossa taitaa olla 7 ryhmää ja erillisestä ylätalosta, jossa on kaksi ryhmää). Hoitajat toki vaihtuivat tässä välissä, mutta se oli luonnollista, kun hypättiin ryhmästä toiseen. D on nyt ollut samassa ryhmässä puolitoista vuotta ja päähenkilöt ovat sielläkin pysyneet koko ajan samoina. Kolmas tai jopa neljäs ryhmän hoitaja on vaihdellut, mutta sekin sama henkilö on aina ollut pidemmän aikaa.

O oli päiväkodissa kaksi vuotta koko ajan samassa ryhmässä. Ryhmässä vaihtui muutamia kertoja hoitajat, mutta ei koskaan useampi kerralla ja vetovastuulliset tuntuivat pysyvän hyvin remmissä. O:n eskarin alkuaikoina eskariope vaihtui jostain syystä, mutta sijaisia ei varsinaisesti ehtinyt olla, kun ryhmään saatiin heti paikkaamaan uusi henkilö, joka olikin sitten eskarivuoden loppuun asti eskareidensa kanssa.

Likka syntyi heinäkuussa 2017 ja silloinkin heti tiesin, että palaan töihin vuoden päästä. Taas vein saman tien hakemuksen päiväkotipaikasta ja leikillisesti sanoinkin johtajalle "Meidän O:han lähtee kouluun elokuussa, joten hänhän luovuttaa paikkansa A:lle". A sai paikan ja hänet sijoitettiin samaan pienempään ylätaloon D:n kanssa. Toki lapset ovat eri ryhmissä, mutta samassa talossa. A:n ryhmän aikuisia likka on nähnyt jo koko ensimmäisen elinvuotensa ja näin ollen hänenkin osaltaan päivähoidon aloittaminen oli helppoa. Tutut kasvot ovat edelleenkin häntä joka aamu vastassa.

Lyhyempänä yhteenvetona voin vain todeta, että en voisi kuvitella parempia paikkoja meidän lapsille. Ryhmät ja niiden aikuiset ovat aivan mahtavia. Pysyviä, innostavia, kannustavia, toimeliaita, halaajia, sylittelijöitä, oikeudenmukaisia ja jämptejä. A saa olla pienemmässä ryhmässä ja heidän ryhmässään taitaa tällä hetkellä olla 9 lasta. D:n ryhmä on toki isompi, varmaan sen parikymmentä, mutta ainakin sivusta seuranneena homma näyttää olevan näillä alansa ammattilaisilla visusti hyvässä hoidossa. Se, mikä tästä kaikesta ehkä tekeekin vielä hieman enemmän ihmettelemisen arvoista, on se, että olen kuullut todella monelta vanhemmalta, jonka lapsi on samassa päiväkodissa, ihan toisenlaista mielipidettä. Sitä, kun hoitajat vaihtuvat koko ajan, sijaisia on alvariinsa vastassa, lapsetkaan eivät kuulemma tiedä "omaa aikuistaan", kukaan ei tiedä mistään mitään, ryhmiä yhdistellään joka viikko ja aikuisia ei löydä talosta. Kuulemani mukaan aikuiset ovat jopa niin piilossa joihinkin kellonaikoihin, että kuka tahansa sisään tuleva aikuinen voisi ottaa kenet tahansa lapsen mukaansa ja kukaan ei huomaisi mitään - ainakaan heti.

Pelottavaa. Taidanpa tunkea pääni takaisin pensaaseen ja tuudittautua siihen ajatukseen, että onneksi meidän kohdalla on onni potkaissut.