torstai 19. syyskuuta 2019

Ihka oikea taulu.

Tauluilla sisustaminen ei ole ollut ominta minua ja olen ihaillen katsonut koteja, joissa seinäpintaa uskalletaan täyttää tauluilla. Nykyään on saatavilla paljon erilaisia ja erikokoisia julisteita ja niitä käytetään sisustuksessa. Julisteiden hyvä puoli on se, että ne eivät maksa paljoakaan. Joten kuvan voi vähällä vaivalla ja rahalla vaihtaa uuteen, jos aiempi ei enää syystä tai toisesta miellytäkään.

Mielestäni kehykset ei kuitenkaan tee julisteesta ihka oikeaa taulua. Minulle oikea taulu on jonkun oikeasti tekemä, se on ainoa laatuaan, uniikki. Ystäväni on aika haka värien kanssa ja olen aina tykännyt hänen tyylistään. Monta vuotta olen ihaillut heidän seinällään olevaa isoa ystäväni maalaamaa taulua. Taulua, joka ei oikeastaan kai esitä mitään, mutta silti sitä aina jään tuijottamaan. Kysyin puolileikilläni ystävältäni tekisikö hän minullekin taulun ja hänhän otti siitä kopin. Kävimme yhdessä läpi hieman värimaailmaa, mutta muuten annoin hänelle aika vapaat kädet, sillä tiesin, ettei hän voi tehdä sellaista mistä en tykkäisi.

Muutama on kommentoinut taulun olevan aika.. noh.. vaaleanpunainen, hhahaha!! Ja sitä se onkin, mutta just sen verran kuin halusin. Sanoo nainen, joka vielä reilu viisi vuotta sitten ei olisi voinut kuvitellakaan ottavansa "mitään" vaaleanpunaista kotiinsa. Ehkä ikä avartaa väriajatuksiani?

Kuvat ei oikeasti tee oikeutta tälle taideteokselle ja olen ottanut siitä jo satoja kuvia eri valoissa yrittäessäni vangita sen kameran kautta sellaisena, kuin se on. Kertaakaan en ole vielä onnistunut saamaan siitä sellaista kuvaa, että voisin sanoa sen näyttävän samalta, kuin miten näen sen paljaalla silmällä. Kuvissa värit toistuvat todella paljon voimakkaammin. Paljaalla silmällä värit ovat paljon pehmeämmät ja ne liukuvat toisiinsa.

vaaleanpunainen taulu

vaaleanpunainen taulu

vaaleanpunainen taulu saippuakuplia

vaaleanpunainen taulu

vaaleanpunainen taulu

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Henkilökuvaus haltuun.

Rakastan valokuvaamista ja vaikka olen omia lapsia kuvannut paljonkin, on ihmisen kuvaaminen minulle silti vielä täysin uusi asia. Minä valokuvaan eniten isompia kokonaisuuksia sekä lähes makroa. Pienissä yksityiskohdissa on mielestäni aina jotain kaunista ja vangitsemisen arvoista.

Muutama vuosi sitten olin valokuvauskurssilla ja yhden tunnin aiheenamme silloin oli ihmisen kuvaaminen. Saimme vinkkejä miten toimia ja pääsimme kokeilemaan jotain aivan uutta. Yhdessä tunnissa ei kuitenkaan tullut kokemusta juurikaan kartutettua. Jotta me valokuvausta oppimaan tulleet  pystyimme opettelemaan ihmisen kuvaamista, jouduimme itse myös malleiksi. Siinä hetkessä oli hauska nähdä, kuinka jokainen paikalla ollut jäykistyi ja suorastaan kauhistui ajatuksesta riisua kamera kasvojensa edestä ja olla normaalisti. Koin, että ihmisen kuvaaminen oli todella vaikeaa ja uskon, että se johtui isosti siitä, että "mallit" eivät olleet yhtään kokeneita, eivätkä he oikeastaan edes halunneet olla kameran edessä. Asetelma siinä hetkessä oli hieman väkinäinen ja pakotettu, eikä se helpottanut asian opettelua.

Otin tämän tiimoilta riskin ja hyppäsin selvästi oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ystäväni kysyi, josko lähdettäisiin yhdessä kuvausretkelle - hän voisi olla kameran etupuolella ja minä saisin olla takapuolella. Mahtava idea, johon oli pakko tarttua. Koukkasin ystäväni kyytiin ja huristimme Hakunilan kartanon pihapiiriin räpsimään kuvia. Ihmisen kuvaaminen on edelleen mielestäni aivan älyttömän vaikeaa, mutta ainakin tutun ja kameran edessä tottuneesti olevan ihmisen kuvaaminen on paljon helpompaa, kuin mitä odotin. Kymmenien asentojen ja satojen räpsyjen jälkeen alla olevat kolme kuvaa oli meistä kummastakin parhaimmat.

Kiitos ystävälleni mallina olemisesta ja yleensäkään reissun ehdottamisesta! Kiitos myös kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä, sillä olen vasta hyvin vasta-alkaja henkilökuvauksessa.

ihmisen valokuvaaminen mallikuvaus

ihmisen valokuvaaminen mallikuvaus

ihmisen valokuvaaminen mallikuvaus

perjantai 23. elokuuta 2019

Jooga yllätti minut.

Hävettää myöntää, mutta olen ollut todella ennakkoluuloinen yhden asian suhteen.

Jostain syystä olen aina ajatellut, että minun liikuntamuotoni olisi jotain sellaista, jota saisi suunnilleen hampaat irvessä tehdä. Jossa hiki suorastaan lentäisi ja treenin jälkeen olisi aivan loppu. Toisaalta, minun olisi varmastikin pitänyt ymmärtää, etten koskaan ole harrastanut mitään tällaista ja kysyä itseltäni, mihin oletukseni perustan. Nuorempana luistelin muodostelmaa ja vaikkakin luistelu onkin rankka laji, en muista, että siitä olisi koskaan nyt ihan jäätävä hiki tullut. Sitä paitsi, jäähallillahan oli aina ihan pirun kylmä!

Noh, tota. Se, minkä suhteen olen ollut ennakkoluuloinen, on jooga. En ole koskaan kovastikaan perehtynyt asiaan ja jostain ihmeen syystä olen muodostanut itselleni hyvin rajoittuneen käsityksen joogasta. Jooga on ollut minulle yhtä kuin hymisevät, lootusasennossa istuvat ihmiset. (Tähän kohtaan se sellainen apinaemoji, jolla on kädet naamalla.) Ja olen ehkä hieman ihmetellyt sitä, miten se on urheilulaji. Olen ymmärtänyt, että joogaa on montaa erilaista ja olen vannonut itselleni, että jooga on yksi niistä jutuista, mitkä vaan pitää testata. Voinpahan sitten sanoa, että testattu on.

joogablokki matolla

Viime keväänä meidän seudun facebook ryhmässä joogaopettaja kyseli seudun kiinnostusta joogaan. Ajattelin, että nyt tämä iskee niin lähelle, että minun tilaisuuteni on tässä ja ilmoittauduin mukaan. Vähän hermostuneena menin ensimmäiselle tunnille. Tunti alkoi alkurentoutuksella, jatkui työosuudella ja päättyi loppurentoutukseen. Nyt useamman joogatunnin jälkeen, en oikeasti osaa vieläkään sanoa tarkkaan mikä esim. näistä kolmesta on paras. Alkurentoutuksessa onnistun todella saamaan itseni irti niistä eletyn päivän tai menneen viikon jutuista ja pystyn keskittymään vain opettajamme aivan taivaallisen pehmeään ääneen, sekä omaan hengittämiseeni. Työosuudessa voin haastaa itseäni ja saan hyvän olon tekemisestäni ja ehkä jostain yksittäisestä onnistumisesta. Loppurentoutuksesta ei voi edes puhua niin kauniisti, millaisen tunteen se luo. Opettajamme pehmeä ääni on taivaallinen ja juuri oikeanlainen siihen hetkeen. Hän saa minut vaipumaan sellaiseen tilaan, että osaan oikeasti olla ajattelematta mitään. Mieleni on jotenkin aivan tyhjä ja se on mielestäni törkeän kova suoritus kolmen pienen lapsen äidille, joka elää ruuhkavuosiarkea pahimmillaan. Tästä jakaisin pisteet ennemmin meidän opelle, kuin itselleni.

Ekan tunnin jälkeen opettaja kyseli fiiliksiä ja sain vain sanottua olevani tosi rentoutunut. Taisin myös mainita, etten ikinä - koko elämäni aikana ole ollut niin rentoutunut ja hyvällä fiiliksellä torstai-iltana. Tai oikeasti minään viikonpäivän iltana. Joogassa yksi ihanimmista jutuista on se, että niin sanotun edistymisen voi nähdä jo yhdellä tunnilla. Jooga lisää kehon liikkuvuutta ja jos tunnin ensimmäisessä eteenpäin taivutuksessa ei kädet ylläkään mattoon asti, yltää ne lopputunnista paaaljon pidemmälle. Toinen mistä tykkään, on se, että saan haastaa kehoani isoillakin asioilla, mutta minun ei tarvitse niin sanotusti repiä ja riuhtoa kehoani sitä varten.

Ja hei, se mitä tulee urheiluun, niin huh!!! Ensimmäisellä kerralla en saanut ihan hikeä pintaan asti, mutta ähkimistä asentojen saavuttaminen ja pito vaati. Ja siitä seuraavan yön lihassärky! Aivan jäätävä tärinä reisissä, pohkeissa ja käsivarsissa, mutta kuitenkin kokonaisvaltainen hyvän olon tunne nosti hymyn kasvoilleni. Olin niin väärässä joogan suhteen, että oikeasti ihan hävettää sanoa sitä ääneen. Jooga on minun juttu ja siitä aion pitää kiinni!

Oletko sinä kokeillut joogaa? Onko sinulla jotain millä olisit yllättänyt itsesi aivan totaalisesti?

tiistai 20. elokuuta 2019

4 päivää merellä.

purjeveneen heijastus tyynestä merenpinnasta

Meillä ei ollut suuria suunnitelmia kesälomamme ajalle. Ajattelimme, että mennään vähän kuin virran mukana, eikä sekään oikeastaan huono asia olisi, jos olisimme vain kotona. Muutimme nykyiseen kotiimme viime kesänä. Vuosi on tehty hikihatussa remonttia ja mennyt vuosi onkin vierähtänyt ohitsemme aivan älyttömän nopeasti. Meistä vanhemmista alkoi jo tuntua siltä, ettemme ole ollenkaan pysähtynyt olemaan kotona. Pysähtynyt nauttimaan meidän uudesta kodista ja tästä syystä olimme enemmän kuin valmiita olemaan lomalla vain kotimaisemissa. Pieniä reissuja toki tehtiin, mutta muuten oltiin kotona ja nautittiin. Aloitettiin vähän uusia projekteja ja vietiin vanhoja maaliin.

Vanhempieni kesäsuunnitelmat muuttuivat aika viime tipassa ja vähän kuin tämän ansiosta meillekin tarjoutui mahdollisuus lähteä heidän mukaansa merelle. Sääennuste lupasi lähes pelkkää aurinkoa, joten pääsimme pakkaamisessa helpolla. Lapsille otin mukaan vain yhdet pitkät housut ja eihän niitäkään edes tarvittu.

Tuntuu, että on ihan mahdotonta sanoin kuvailla tuota neljän päivän reissuamme. Myönnän, että alkuun mietin olikohan ihan virhe lähteä kolmen lapsen kanssa veneeseen asumaan neljäksi päiväksi. Uskon, että isolta osin sää helpotti olemistamme. Kaikesta ympärillä olevasta tuli vähän kuin omaa jatkettua reviiriä. Piti vain muistaa teroittaa lapsille, ettei ilman pelastusliivejä kuljeta. Jos vettä olisi tullut yhdenkin kokonaisen päivän, uskon, että mieleni olisi aivan toinen.

Tiedättekö, kun usein kuvan takana oleva tarina, tai mitä juuri sillä hetkellä on oikeasti tapahtunut, on jotain aivan muuta, kuin miltä kuva näyttää tai mitä se viestii katsojalleen? Instagramissa julkaisin yhden tällaisen kuvan meidän venereissultamme. Kauniissa kuvassa purjeveneen masto nousi korkeuksiin vasten sinistä taivasta. Kuva oli oikeastaan aika hieno ja sen kuvan tarina olisi voinut mennä näin:
"Makaat selälläsi veneen etukannella. Silmäsi ovat kiinni. Laineiden pehmeä liplatus kuulostaa ihanan rauhalliselta. Lämpömittari näyttää lähes kolmeakymmentä plusastetta, ja paahtava kuumuus polttaisi ihoasi, ellei rauhallinen merituuli vilvoittaisi juuri sopivasti (tosin nahka palaa nopeasti, jos korkeaa suojakerrointa on unohtunut levittää iholle). Avaat silmäsi ja otat tämän kuvan. Ihanan rauhallista!"

Todellisuudessa tarina meni näin:
"Veneesi on "ankkuroitu" meressä kelluvaan ulostetankin tyhjennyslauttaan. Yksi pitelee letkua paikallaan ja toinen pumppaa paskasäiliötä tyhjäksi. Sitä itseään ryöpsähtää kannelle ja kolmas pitelee lapsia kauempana heitä kovasti kiinnostavasta puuhasta. Nostat merivettä kannelle ämpärillä ja peset kantta. Toisella nostokerralla ämpärin kiinnityskoukku irtoaa ja ämpäri vajoaa syvyyksiin. Hetken mietit, kuinkahan syvää tässä on ja pohdit sukeltavasi hakemaan ämpärin. Äh, antaa olla! Asetut selällesi etukannelle makaamaan, vain ottaaksesi tämän kuvan. Kauniin kuvan, jonka takaa ei löydy ihan yhtä kaunista tarinaa, hahhahahaha!!!"

saaristomaisema högsårassa

purjevene kalliokiinnityksessä

purjevene ankkuroituna

selfie aurinkolasien heijastuksesta

auringonlasku venesatamassa

auringonlasku suomen saaristossa

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Project Leikkimökki.

Viime talvena pojat ilmoittivat, että kunhan kesä tulee, he rakentavat pihallemme leikkimökin. Poikien ehkä hieman turhan korkealentoinen ajatus oli rakentaa koko leikkimökki jokaista laudan sahausta ja ruuvin ruuvausta myöden itse, mutta myönsivät, että tarvitsevat isänsä kertomaan, mitä milloinkin tehdään. Isä innostui. Tarkoitus oli tehdä mökki kierrätystavarasta ja ostaa vain välttämättömimmät. Mies keräsi koko alkuvuoden jämäpuutavaraa työmaaltaan ja ainoastaan ulkoverhouspaneeli on ostettu. Kattopellit ovat jämäpaloja oman talomme helmikuisesta kattoremontista.

Project Leikkimökki alkoi, kun loma alkoi. Esikoinen on koulussa ja hänen lomansahan on kaksi ja puoli kuukautta. Päiväkotilaiset jätimme kahden kuukauden lomalle miehen käyttämättömien vanhempainvapaiden turvin. Käyttämättömät reilut 20 päivää piti käyttää ennen heinäkuun puoltaväliä, jolloin likka täytti kaksi, tai ne olisivat jääneet käyttämättä. Mies aloitti lomansa vanhempainvapaalla ja jatkoi kesälomalla.

Instagramissa on vilahdellut aina silloin tällöin vaihekuvia tästä projektista ja nyt tämä projekti pääsee tänne blogiinkin. Alkuun pojat jaksoivat olla ihan kiitettävästi mukana touhussa, mutta rehellisyyden nimissä se uutuuden viehätys tästäkin hommasta katosi aika pian - ehkä noin vuorokauden jälkeen, hahahahaha!! Sen jälkeen projekti on ollut isän projekti. Pojat ovat silloin tällöin auttaneet jossain puuhassa hetken ja jatkaneet taas omia juttujaan. O on auttanut varmasti eniten, mutta hänelläkin auttaminen on tarkoittanut lähinnä läsnäoloa. Poika on suunnitellut ja rakentanut jämälaudoista esim. rappusia ja hyllyjä (hyllyt kuulemma tulee kiinnittää hänen huoneensa seinälle).

Nyt mökki on valmis ja ulkokuori on viimeistelty. Sisäpuoli kaipaa vielä vähän puuhaa.

Leikkimökin rakennus

Leikkimökin rakennus

Leikkimökin rakennus

Leikkimökin rakennus

Leikkimökin rakennus

Leikkimökin rakennus

Leikkimökin rakennus

Leikkimökin rakennus

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Pikavisiitti Viroon.

Rakvere Linnus

Olen tainnut muutamaan kertaan ohimennen mainita, ettei mieheni ole suomalainen, mutten ehkä ole koskaan kertonut hänen olevan virolainen. Olemme käyneet Virossa vain harvakseltaan ja nyt vasta kävimme ensimmäistä kertaa mieheni kotikaupungissa, Rakveressa. Hänellä asuu siellä muutamia sukulaisia ja heitä kävimme nyt moikkaamassa koko perheen voimin. Minulle ja ehkä lapsillekin reissu oli vähän raskaampi, sillä me emme puhu viroa. Opastin miestäni tulkkaamaan keskustelua, jos hän toivoo minun osallistuvan, sillä muuten en pysy mukana ja reissukin saattaa kääntyä tylsänpuoleiseksi. Mieheni on asunut Suomessa lähes koko ikänsä ja vaikkakin hän toki sukulaistensa kanssa puhuukin kotikieltään, ei hän ole sitä koskaan osannut puhua meillä kotona. Kahdeksan vuotta sitten, kun esikoisemme syntyi, ajattelimme, että isän olisi hyvä opettaa pojalle äidinkielensä puhumalla sitä, mutta ei se koskaan onnistunut. Mieheni sanojen mukaan, hän ei vaan osaa, kun luontevammin suomi tulee suusta.

Vuosien varrella olen kuunnellut viroa kai sen verran paljon, että ymmärrän sitä itse asiassa yllättävänkin paljon, mutta "sanaakaan" en tuota Suomen sukulaiskieltä puhu. Veikkaan, että esikoistamme häiritsi enemmän kielimuuri, kuin keskimmäistämme. O oli levoton ja selvästi vähän "hukassa" silloin, kun seurassamme oli muita. D taas leikki täysillä pikkuserkkunsa kanssa, vaikkei heillä ollut sanaakaan yhteistä kieltä. Elekieli auttoi heitä ja toisaalta uskon, että he ymmärsivät toistensa puhetta sanan sieltä, toisen täältä ja se riitti heille.

Parin päivän pikavisiitillämme sukuloimisen lisäksi kävimme tutustumassa myös Rakveren Linnan raunioihin.

Rakvere Linnus

Rakvere Linnus

Rakvere Linnus

Rakvere Linnus

Rakvere Linnus


Rakvere Linnus

Rakvere Linnus

Rakvere Linnus

torstai 18. heinäkuuta 2019

Vaaleanpunainen kakku kaksivuotiaalle.

vaaleanpunainen täytekakku kaksivuotiaalle

Tänään on juhlapäivä. Tänään on A:n syntymäpäivä ja hän täyttää jo kaksi vuotta! Juhlat on oikeasti juhlittu jo ennakkoon, kun ajattelin ettei keskellä heinäkuuta kovinkaan moni ole kotona. Ja oikeassa olin. Jos tänään juhlisimme olisi paikalla ehkä puolet vähemmän vieraita, tai jopa vieläkin vähemmän.

Kaksivuotiaalla tytöllä ei juurikaan toiveita lahjojen suhteen ollut eikä me vanhemmatkaan osattu tehdä tehtävää ihan helpoksi vieraille. Olemme todella huonosti perehtyneet tyttöjen leluihin ja sellaisia meillä ei oikeastaan ole. Osasin antaa vinkiksi vain vaatteita, TiTi-Nalle levyjä, nuppipalapeli ja muita iänmukaisia leluja. Loppujen lopuksi vieraat tiesivät hyvin mistä A voisi olla innostunut. Hän sai esimerkiksi nukelle rattaat, sängyn ja paljon muita nuken tavaroita, kirjan, sähköhammasharjan, nuppipalapelin, hiuspompuloita ja -pinnejä sekä totta kai myös niitä toivottuja vaatteita.

Kakusta minulla oli hailakka visio. Halusin jälleen kerran kuorruttaa kakun voikreemillä ja tehdä sen liukuvärjäystekniikalla. Muuten koristeluni teema oli vain vaaleanpunainen. Ajan puutteen vuoksi oikaisin jälleen ja käytin kakussa valmispohjia. Täytteeksi tein jo aika perinteisen sitruuna-mansikkarahkan.

vaaleanpunainen täytekakku kaksivuotiaalle

paljon onnea banneri

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Lahjaksi rahaa.

Rippujuhlat. Lakkiaiset. Valmistujaiset.

Nuorten juhlia, joissa ei enää tunnu olevan tapana antaa hopealusikoita tai muuta vähemmän tarpeellista ja yhä useammin saa kuulla, kuinka nuori toivoo lahjaksi rahaa. Ymmärrän täysin rahan toivomisen, sitä minäkin olisin toivonut aina (ja toivon edelleen, ahahaha), mutta lahjanantajana minusta rahan antaminen on niin kovin persoonatonta ja tylsää. Siksi kiersin jälleen kerran Pinterestiä läpi ja imin itseeni erilaisia ideoita rahan antamiseksi lahjana. Eilen tein -blogissa oli kivasti sydämen muotoon taiteltuja seteleitä ja siitä se ajatus sitten lähti.

Mitäs tykkäätte?

Ps. kohtasin kuvankäsittelyssä ongelman. Photoshop tunnistaa tässä kuvassa olevat setelit, eikä suostu avaamaan tätä, joten en saanut sitä muokattua oikean kokoiseksi. Onneksi Instagram-upotus pelastaa tilanteen. Onhan muuten @kommammaa jo seurannassa?

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Rippikakku nuorelle naiselle.

Sunnuntaina juhlimme lähipiirin konfirmoitavaa ja olin luvannut tehdä juhlaan kakun. Tai no kaksi, kun yksi ei olisi riittänyt. Sain juhlakalulta paljon ideoita ja ajatuksia millaisen kakun hän toivoisi saavansa ja pyrin totta kai toteuttamaan ainakin suurimman osan toiveista. Toiveista tärkeimmät tuntui olevan korkea pyöreä kakku, jossa ei olisi sokerimassaa, siinä olisi suklaavalumia ja koristeina ehkä jotain oikeita tuoreita kukkia.

Lopputulos oli saajansa mieleen ja oikeastaan olen siihen itsekin tyytyväinen, vaikka muutaman jutun olisinkin tehnyt nyt toisin. Niin kuin aina. Tämä taisi olla neljäs liukuvärjätty kakkuni ja kyllä sen huomaa itsekin, miten sitä kehittyy tehdessä. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Saimme nauttia ihanaa ruokaa ja taivaallisia lohivoileipiä, joiden reseptin unohdin kysyä kokilta. Saaristolaisleivän päällä oli (ehkä) creme fraiche -pohjaista moussea, jossa oli ainakin punasipulia ja päällä graavilohiviipaleita. Päivän sää oli vaihteleva ja onneksemme emme kastuneet missään välissä. Sade pyyhkäisi ylitsemme juuri ennen ylläriohjelmanumeroa ja jopa pilvet väistyivät taivaalta paljastaen jälleen auringon meille. Poniajelua ei tarvinnyt jättää väliin. Hienosti järjestetty juhla, kiitos!

sinivalkoinen rippikakku tytölle

sinivalkoinen rippikakku tytölle

kukkakoriste juhlapöydässä

sateinen ikkunaruutu

poniajelulla

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Tuplahammas.

Vihdoin koitti pitkään odotettu hammastarkastus. Varasin jo alkuvuodesta D:lle ja A:lle hammastarkastusajat, mutta kaupungin toimesta niitä aikoja jouduttiin kahteen kertaan siirtämään. Tiedättekö sen fiiliksen, kun olet varannut aamuksi menon, tyhjentänyt koko aamupäivän töistä, ilmoittanut lasten tulevan myöhemmin päiväkodille ja sitten puhelimesi soikin heti aamuseitsemän jälkeen ja menosi joudutaan perumaan? Minä tiedän ja näin tapahtui vielä kaksi kertaa peräkkäin. Onneksi tarkastuksen agendalla ei ollut mitään kovinkaan akuuttia, joten ei juurikaan haitannut, että ajat siirtyivät tuosta noin vaan alkuperäisestä puolisen vuotta myöhemmäksi.

Miehen tehtävänä oli viedä lapset tarkastukseen, sillä minä olen vielä töissä ja hän nauttii jo kesälomastaan. Olin täyttänyt valmiiksi alle kouluikäisen lapsen tiedot -lomakkeen kummankin lapsen osalta - tulihan ne kutsukirjeen mukana kotiin. Annoin lomakkeet miehelle ja kerroin, että mukaan tulisi ottaa neuvolakortit ja hammasharjat. Ohjeistin häntä myös kysymään tarkemmin likan yhdestä hampaasta. A:n hampaat ovat tulleet ihan normiaikataulussa, mutta jo alkuvaiheessa kiinnitin huomioni yhteen tai kahteen oudosti puhjenneeseen hampaaseen. A:n vasemmalla olevat alaetuhampaat kasvoivat tismalleen samaan aikaan ja ovat edelleen hyvin kiinni toisissaan. Jopa niin kiinni, että voisin väittää niiden olevan yhtä ja samaa hammasta.

A:lla on kuulemma niin kutsuttu tuplahammas, eli nämä kaksi hammasta on kuin onkin yhtä ja samaa hammasta. Tosin tämä diagnoosi on nyt tehty vain katsomalla suuhun eikä esimerkiksi sitä ole kuvattu röntgenillä. Hammas ei vaikuta likan elämään mitenkään, joten sen annetaan olla ja kun hampaat alkavat vaihtua, tarkastellaan tilannetta uudelleen. On kuulemma ihan yhtä mahdollista, että seuraavat hampaat tulevat normaalisti kahtena erillisenä hampaana, kuin se, että nekin ovat yhdessä. Aika näyttäköön tämän.


Muutoin kummankaan suussa ei ollut huomioitavaa. D:n hampaat ovat alkaneet vaihtua ja yksi hammas on irronnut. Siistit suut kummallakin, eikä hammastarkastajaa oikeastaan kiinnostanut edes nähdä hammasharjoja. Lomakkeitakaan hän ei ollut kovinkaan innoissaan ottamaan vastaan, vaan tietoa vaihdettiin keskustelemalla. Neuvolakorttejakaan ei olisi tarvinnut ottaa mukaan (sähköiset kirjausjärjestelmät taitaa ajaa paperisen kortin ohi). Sinällään vähän hassua, sillä aikaa varatessa asiakaspalvelija on vielä erikseen muistuttanut mukaan otettavista tavaroista (täytetty lomake, hammasharja, neuvolakortti). Tuttia tuo meidän kaksivuotiaamme syö vielä ainakin nukkuessaan ja siitä toki pitäisi luopua, mutta jos sormet alkaa mennä suuhun tutista luopumisen vuoksi, on tutti kuitenkin parempi vaihtoehto.

Hampaiden hoito-ohjeet, sekä kaupunkien keskinäiset tavat toimia ovat mielestäni usein ihan ristiriitaisia. Jonakin vuonna kutsu ensimmäiseen tarkastukseen tulee jo alle yksivuotiaille ja toisena vasta kolmevuotiaana. Esikoisemme syntyi vuonna 2011 ja samaan aikaan syntyneiden lasten vanhempien kanssa keskusteltuani tulin siihen tulokseen, että Vantaalla ei kutsuttu alle yksivuotiaita näyttämään purukalustoaan, mutta jossain toisessa kaupungissa niin tehtiin. Itse asiassa en koskaan saanut esikoisen kohdalla edes kehotusta käydä hammastarkastuksessa, vaan kysyin asiasta jossain vaiheessa neuvolassa ja sieltä sitten ohjattiin varaamaan aikaa. O taisi olla jo kolmevuotias, kun kävimme ensimmäistä kertaa hammastarkastuksessa. D syntyi elokuussa 2013 ja hän sai "yksivuotislahjaksi" kehotuksen varata ajan hammastarkastukseen. Samassa kaupungissa asuva siskoni lapsi ei sitä saanut. Hän on meidän D:tä 10 viikkoa nuorempi ja tässä ajassa linjaus ensimmäisestä hammastarkastusajankohdasta oli jo muuttunut.

Neuvolasta olen saanut jokaisen lapsen kohdalla ohjeet hampaiden hoidosta. Pääpiirteittäin niissä sanotaan, ettei sokeria tule missään muodossa syödä tai juoda. Alle 2-vuotiaan hampaita harjataan kaksi kertaa päivässä, mutta vain toisella kerralla käytetään hammastahnaa (alle kaksveelle soveltuvaa ja maks. pikkurillin kynnenkokoinen määrä). Yli kaksivuotiaan hampaita harjataan kaksi kertaa päivässä. Nyt saimme "ohjeeksi", että parivuotiaan hampaita ei tarvitse harjata kahta kertaa päivässä, eikä edes päivittäin. Sanottiin kuulemma, että pari kertaa viikossa riittää. Aiomme toki jatkaa hampaiden harjausta kaksi kertaa päivässä ihan jo siitä syystä, että näin lapsi oppii heti alusta lähtien tämän tavaksi.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

4/5 kesälomalla.

Vielä 2 päivää jäljellä. Sitten alkaa koko perheen kesäloma.

Koululaisen kesäloma alkoi tietysti jo kesäkuun alussa ja päiväkotilaiset aloittivat siitä viikon päästä. Iso kiitos lastenhoidosta kuuluu ekalta lasten yhteiseltä lomaviikolta mummeille. Mies pääsi aloittamaan lomansa jo viikko ennen juhannusta käyttäen kaikki säästöön jääneet isyyslomapäivät ennen likan kaksivuotispäivää, joka on muuten jo ihan kohta.

vaaleanpunainen syreeni

Minä olen nauttinut. Perusarkena pääasiassa minä hoidan lasten aamutoimet ja -viennit sekä iltapäivän haut. Nyt olen saanut lähteä aamulla töihin kulkematta minkään ylimääräisen stopin kautta ja tulla päivän päätteeksi suoraan kotiin. Tälle kolmen viikon ajan jaksolle minulla oli vain yksi toive. Toivoin, että mies ymmärtäisi sen, kuinka ruokailu rytmittää jokaista elettävää päivää. Se, että on säännölliset ruoka-ajat vaatii sen, että ainakin jompi kumpi vanhempi myös suunnittelee edes ajatustasolla ruokailut. Jokaista ruokaa, kun ei voi vain ottaa valmiina jääkaapista, vaan silloin tällöin muut hommat on jätettävä ja mennä tekemään se ruoka valmiiksi. Asiasta ei olla keskusteltu sen enempää, mutta uskon, että mieheni alkaa ymmärtämään sen, mistä olen jokusen kerran saattanut päästää muutaman ärräpään, hahahah!

Vielä kaksi päivää tätä ja sitten olemme koko perhe aivan lomalla - seuraavat viisi viikkoa!

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Sormet pois oven välistä!

Tajusin juuri yhden asian. Kahdeksan vuoden äitiyteni aikana uskon varoittaneeni ja muistuttaneeni lapsiani eniten siitä, ettei ovien karmeista oteta kiinni. Tiedän myös siskoni toitottaneen tätä samaa asiaa omille lapsilleen todella usein, mutta niin vain vahinko pääsi viime viikonloppuna käymään. Lapsilla on jokin ihmeellinen tarve juosta ovissa ja niin he nytkin tekivät. Kielsin heitä paiskomasta ovia perässään, koska silloin usein tapahtuu se, että jollain takana tulevalla on sormet väärässä paikassa ja onnettomuus on valmis tapahtumaan.

Seuraava tarina on tosi ja vaikka kuvat eivät ole mitenkään järkyttäviä, voi teksti järkyttää herkimpiä.

Usein onnettomuuksien matkassa sanotaan olleen onnea mukana, mutta tällä kerralla matkassa tuntui olevan vain äärettömästi huonoa onnea. Alakerrastamme pääsee sisäkautta autotalliin ja tässä ovessa on sellainen jousimekanismi, joka sulkee oven itsestään kiinni. Ovi avautuu autotalliin päin ja esikoisemme taisi ovesta kulkea ensin ja siskoni tytön oli tarkoitus mennä perässä. Jostain syystä hän oli kuitenkin ottanut oven karmista saranapuolelta kiinni ja ovi pamahti kiinni. Emme itse nähneet tapahtumaa, sillä emme olleet samassa huoneessa. Havahduimme asiaan siinä samassa, kun tyttö tuli itkien näyttämään veren peittämää kättään ja onnistui kertomaan sormen jääneen oven väliin. Singahdimme huuhtelemaan kättä, jotta näemme mistä on kyse, eikä kukaan meistä osannut odottaa sitä näkyä. Siskoni seuraavat sanat kajahtivat talomme yläkerrassa, kuin veitsellä olisi leikannut ilmaa. Pystyin kuulemaan hänen äänestään kauhun, kun hän huusi: "täältä puuttuu pala!".

En lähtenyt tutkimaan sormea, vaan tämän kuullessani yritin vain miettiä, millaista palaa lähden etsimään tuon oven läheisyydestä, ja jos löydän sen, miten minun tulee se säilöä. Taisin jopa kirota mielessäni, ettei pakkasessa ole yhtään jääpaloja (miten niin, olen katsonut liikaa sairaalasarjoja). Palaa ei löytynyt ensimmäisellä vilkaisulla, joten lähdin katsomaan sormea. Oikean käden peukalosta näytti puuttuvan käytännössä katsoen koko sormen pää. Huomasin siskoni hätääntyvän ja vaipuvan paniikkiin ja näin, kuinka hän tiedosti tilansa itsekin. Näin myös kuinka siskoni tyttö romahti, kun hän huomasi äitinsä pelon, joka on tietenkin täysin luonnollista.

Muutaman kerran katsoin siskoani silmiin ja pyrin sanomaan hänelle hyvin rauhallisesti, mutta jämäkästi: "rauhoitu". Mitään muuta ei siinä hetkessä tullut mieleen, mutta ajattelin, että hänet pitää saada tokenemaan, jotta tyttökin rauhoittuu. En tiedä oliko siitä apua, mutta ainakin siskoni sai näistä muutamasta kerrasta selvästi taas ajatuksesta kiinni ja pakkansa kasaan. Kiedoimme sormen ympärille puhtaan rievun, pidimme kättä kohoasennossa, puristimme ympärille keittojuurespussin suoraan pakkasesta ja juoksimme autoon. Onneksi Peijaksen sairaalaan ei ole meiltä, kuin vajaan 10 kilometrin matka, mutta voitte kuvitella, kuinka uuvuttavan pitkältä tuo matka tuntui - varmasti meistä kaikista.


Meidät otettiin sairaalassa vastaan nopeasti ja jo ilmoittautumistiskillä hoitaja tuli tarkastamaan sormen kunnon. Näytimme sormea vuorotellen lääkärille ja muutamalle hoitajalle, siitä otettiin röntgenkuvat ja sormi pakattiin kunnolla. Sormi liikkui normaalisti ja röntgenin mukaan luussa ei ollut vaurioita. Lääkärin mukaan röntgenillä varmistettiin myös sitä, kuinka paljon sormesta puuttui ja jos luun päällä ei olisi ollut kudosta, olisi meidät lähetetty jatkohoitoon Uuteen Lasten Sairaalaan.

Tässä kohtaa on hyvä todeta, että onnea oli sittenkin mukana tässäkin onnettomuudessa. Sormi ei juurikaan lyhentynyt ja ainakin useamman hoitajan ja lääkärin mukaan sormi parantuu entiselleen. Tapahtuneesta on nyt jo useampi päivä ja sormea on käyty näyttämässä myös lasten plastiikkakirurgille. Hänen diagnoosinsa oli hyvin optimistinen ja hän vahvisti sen mitä jo epäilinkin (löysin irronneen palan). Sormesta on irronnut kynsi lähes kokonaan ja sormesta irronnut pala on paljon luultua pienempi. Lääkäri lupasi, että jo viikon päästä sormi on paljon parempi ja mikä parasta, tänä kesänä pääsee vielä uimaan.

Tämä onnettomuus oli monen vahingon summa, eikä oikeastaan kenenkään syytä. Kukaan ei paiskonut ovia, vaan epähuomiossa yksi sormi jäi kriittisellä hetkellä pahimpaan mahdollisen paikkaan. Oven sulkumekanismia on nyt hidastettu ja tällä hetkellä se sulkeutuu äärettömän hitaasti.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Mitä tänään syötäisiin? 8 viikon ruokalista - viikko 8.

Nakit ja ranskalaiset on ruokana helppo arkipäivän pelastaja, mikä ei vaadi juuri kokkailua. Herraskartanon kukkakaali on ruoka, jota ei taida oikein kukaan tietää. Äidiltäni olen tämänkin reseptin perinyt, mutta en ole koskaan tainnut kysyä häneltä, mikä on tuon ruoan alkuperä tai syntytarina. Herraskartanon kukkakaali on laatikkomuotoinen ruoka, jossa alimmaksi laatikkoon laitetaan piirakkapohja. Päälle ladotaan lähes kypsäksi keitettyä kukkakaalia ja jauhelihakastiketta. Koko komeus kruunataan juustoraasteella ja paistetaan kypsäksi. Herkkuruokaa, jota en edes muista milloin olisin viimeksi laittanut.

Karjalanpaisti on yksi perinteisimmistä lihapadoista ja usein lapsuudenkodissani tämän ja perunan lisäkkeenä syötiin makaronilaatikkoa (siis sitä lihatonta versiota). Hyvä kalakeitto on muuten taivaallista! Vielä kun sen lisäksi kattaa pöytään saaristolaisleipää, on makunautinto täysin kohdillaan.

Kananugetit löysin vasta vähän aikaa sitten. Halusin tehdä niitä ja etsin hyvänkuuloista reseptiä netistä. Rakastan ruisleipää ja hapankorppuja, joten K-Ruoan sivuilta löytynyt ohje ruiskuorrutteisiin kananugetteihin oli testattava. Ensimmäisellä kerralla paistoin nugetit uunissa, mutta niistä tuli omaan makuun vähän liian kuivia. Seuraavaksi paistoin kuorrutetut kanapalat voi-öljy seoksessa ja lopputulos oli aivan mielettömän hyvä. Kannattaa kokeilla!

Kahdeksan viikon ruokalista on nyt kokonaisuudessaan julkaistu. Toivottavasti tämä 40 ruoan lista tuo sinullekin helpotusta arkeen.

Kahdeksan viikon ruokalistan muut viikot löytyvät helposti täältä!

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Makuuhuoneen seinästä löytyy tähtipölyä.

Sekä olohuoneen, että makuuhuoneen tehosteseinästä minulla on ollut pitkään päässäni visio, mutta en ole tiennyt miten ne toteutettaisiin. Pinterestin kautta taisin löytää tämän kuvan Katin kokeelliset remontit -blogista ja sellaisen halusin meidän makuuhuoneen seinään. Lähetin kuvan miehelleni ja pyysin häntä selvittämään, miten seinä on toteutettu. Selvitystyö ei ollutkaan ihan helppo, sillä joko emme osanneet googlettaa oikeilla sanoilla tai sitten ohjetta tällaisen seinän tekoon ei vain ole. Vaatimukseni seinälle oli suunnilleen tuo kuvan väri, pinnan pitää olla rosoinen ja elävä. Mies päätti lähteä testaamaan seinää tasoitteella, ja teki muutamia koevedoksia autotallissamme. Päädyimme käyttämään tasoitteen levittämisessä sellaista tekniikkaa, jossa seinään levitetty tasoite "hierretään" laudan pätkällä epätasaiseksi.

hopeakimalteet kiiltää auringossa tikkurila taika stardust

makuuhuone elävä tasoiteseinä

Rosoinen tasoitepinta

tasoiteseinä tikkurila taika stardust lasyyri

hopeakimalteet kiiltää auringossa tikkurila taika stardust

Tasoitepinta ei voinut jäädä käsittelemättömäksi, sillä se ei olisi kestänyt. Piti siis keksiä seinäpinalle jokin suoja ja löysin Tikkurilan Taika Stardust kimallelasyyrin. Ajattelin, että ainakin yhdessä huoneessa pitää olla vähän tähtipölyä ja telasimme hopeanhohtoista kimalletta seinälle. Lasyyri on valkoista, joten levittäminen hieman jännitti, mutta purkissa luvattiin, että lasyyrin kuivuttua näkyviin ei jää muuta, kuin kimalteet ja niin kävikin. Nyt makuuhuoneemme isoin seinä on valmis. Siitä ei tullut ihan sellainen, kun sen näin mielessäni, mutta hyvin lähellä sellaista lopputulosta ollaan. Keskellä päivää kimalteita ei juurikaan pysty erottamaan seinäpinnasta, mutta valot tuovat ne kivasti esiin ja varsinkin ilta-auringon osuminen tuohon seinään, saa sen näyttämään maagiselta.