keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Autoin, koska on ihana auttaa.

Minulla on tässä jo muutaman vuoden ollut tapana tehdä ainakin kerran vuodessa jotain jonkun toisen hyväksi. Osallistua siis hyväntekeväisyyteen ja aina hyvän tekemiseni on jostain syystä liittynyt jotenkin jouluun. Muutaman kerran olen ostanut lahjan tai pari lahjoitettavaksi jollekin tuntemattomalle lapselle ja tänä vuonna meidän perhe osti Vennerin jouluruokakassin lahjoitettavaksi jollekin Hope ry:n kautta ruoka-apua hakeneelle perheelle.

Vennerin kautta pystyi nyt joulun alla ostamaan jouluruokakassin tai vaikka vain osan siitä ja oli hienoa huomata, että muutkin olivat mukana talkoissa. Vennerin jouluruokakassit myytiin onnellisesti loppuun ja he yhdessä Hopen kanssa pystyivät auttamaan jouluruokakassilla jokaista tuhatta pääkaupunkiseudulla ruoka-apua hakenutta perhettä.

Autoin, koska on ihana auttaa ja meillä oli siihen mahdollisuus.

venner autoin koska on ihana auttaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!