sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Muistan kuinka..

rivitalo Itä-Vantaalla

..kävimme ensimmäisen kerran katsomassa tätä asuntoa.
..olimme tehneet jo suunnitelmat hintatarjouksesta, jos kaikki olisi okei.
..kävimme kauppaneuvotteluita välittäjän kautta myyjän kanssa siinä näyttötilaisuudessa.
..tarjouksemme hyväksyttiin ja sovimme kauppapäivän, tehtiin kaupat ja saimme avaimet.
..rempattiin hulluna kaikki pinnat.
..muutettiin ensimmäiseen yhteiseen omaan kotiin.
..yksi huone oli ylimääräinen ja lupasin, että mies saa siitä huoneesta itselleen pelihuoneen.
..muutama kuukausi muuton jälkeen tein yläkerran kylppärissä ensimmäisen raskaustestini ja tulos oli ilman odottamista kaksi viivaa - mies ei saanutkaan pelihuonetta, hahahah!
..ensimmäinen synnytys käynnistyi keskellä yötä.
..lähdimme kättärille. Siskoni kävi hoitamassa koirat ja kertoi, että olimme unohtaneet lukita etuoven.
..tulimme ensimmäistä kertaa kotiin perheenä.
..purimme parvekkeen ja kasasimme sen uudestaan.
..toinen lapsi ei tullutkaan yhtä helposti, kuin ensimmäinen.
..toinenkin synnytys alkoi keskellä yötä ja tajusin edellisen päivän supistelevat merkit vasta jälkikäteen.
..toimme toisen poikamme kotiin.

olohuone keittiö

olohuone

vierashuone

..laajensimme eteisen ja uudistimme keittiön.
..arki rullasi.
..riitelimme lapsiluvusta ja kolmannesta lapsesta.
..vietimme synttäreitä, jouluja, pääsiäisiä ja muita juhlia.
..päätimme tehdä märkätilaremontin ja asuimme remontin keskellä lähes kolme kuukautta.
..tein kolmannen raskaustestin.
..piirsin kaavoja ja leikkasin kankaita keittiön pöydän ääressä.
..ompelin monet lasten vaatteet kodinhoitohuoneessa ja haaveilin ompeluhuoneesta.
..monesti mietimme muuttavamme, mutta seuraavaa kotia ei tuntunut löytyvän. Kriteerimme oli todella tiukat ja yksi niistä oli se, että halusimme pysyä samalla seudulla.
..toimme tyttäremmekin tähän kotiin.
..lähdin viemään toista koiraamme hänen viimeiselle matkalleen ja kuinka tulin sieltä yksin takaisin. Mieli oli haikea, surullinen, mutta myös onnellinen ja helpottunut.
..hain uurnan kotiin ja asetin sen sinne missä on eniten elämää - olohuoneeseemme.
..se oikea uusi koti osui kohdalle ja laitoimme tämän myyntiin.
..muutimme. Siitä ei ole kuin muutama päivä, kun viimeisen kerran suljin vanhan kotimme oven. Kodin, jossa viihdyimme kahdeksan vuotta, jonne muutimme pariskuntana ja josta lähdimme viisihenkisenä perheenä. Monet muistot olemme luoneet juuri näiden seinien sisällä, mutta onneksi muistoja ei tarvitse jättää taakseen, vaan ne kulkevat aina mukana. Nyt mennään kohti uusia muistoja.

sauna pallokiuas

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Tasan vuosi sitten.

minä leikkauspöydällä suunniteltu sektio

Tämä kuva on otettu minuutilleen vuosi sitten. Makasin suunnitellusti Kätilöopiston sairaalan leikkauspöydällä. Likka ei ollut vielä syntynyt, mutta leikkaus oli käynnissä. Rauhallisesti edettiin, kun eihän nyt ollut mitään kiirettä, kuten edellisillä kerroilla. Muistan kuinka tunnelma oli jännittynyt, ehkä vähän hermostunut ja ennen kaikkea odottava, mutta pää löi aivan tyhjää.

Tänään on tyttäremme yksivuotissyntymäpäivä ja voimme hyvästellä kolmannen ja meidän elämämme viimeisen vauvavuoden. A on vuodessa kietonut pienten sormiensa ympärille veljensä ja vetelee heitä kumpaakin kuin pässiä narussa. O on kuin mikäkin pikkuvanhempi ja jopa ärsyttävyyteen asti matkii meitä aikuisia esim. aamun heipoissa. D:llä on ylitsepursuavaa rakkautta siskoaan kohtaan ja hän ei millään haluaisi olla hetkeäkään kauempana siskostaan, kuin ihan iholla. Likka jo tottuneesti hätyytteleekin käsillään D:tä siirtymään kauemmaksi. A on kovaääninen ja pitää huolen siitä, että hänetkin huomataan - häntä ei voisi olla huomaamatta. Tuo meidän likka on luonteeltaan aika pitkälti juuri sellainen, kuin mitä hänen kuvittelinkin olevan. Tomera typykkä, joka näyttää jo nyt kuka määrää tahdin, mutta myös sellainen pieni tutkija, joka jaksaa pitkiäkin aikoja laittaa kahta dubloa yhteen ja erottaa niitä. Akrobaattinen muikkeli kiipeilee helposti lähes esteen kuin esteen yli, kiipeä portaat varmasti ylös ja pakittaa ne jo tottuneesti alas. Ja jos matkalla sattuukin jokin pikkuhaaveri, laittaa tyttö huutokertoimeensa vähän lisää kierroksia, ihan vaan naisellisen ylidramaattisuutensa vuoksi. Kiltti ja iloinen tyllerö, jolle kelpaa kumman tahansa vanhemman syli.

Onnea tyttäreni, tänään juhlitaan!

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Uuden kodin avaimet on taskussa.

uusi koti

Viikonloppu hurahti sellaista vauhtia ohi, että nyt on kyllä todella vaikea pysyä tahdissa mukana. Viime perjantaina meidän uusi koti oli kokonaan meidän ja remontti alkoi samalta seisomalta. Ehdin juuri ja juuri ottaa kuvia tyhjästä asunnosta, kun jo kattopaneeleita alettiin pudottaa alas. Haaveilen tasaisesta katosta ilman paneelin rajoja ja kysyinkin mieheltäni joitakin viikkoja sitten, ettenkö voisi saada tasaista kattoa. Voin kuulemma ja siitä se ajatus sitten lähti: kipsilevykatto. On vaan kuulemma todella työläs tehdä ja kaiken lisäksi mieheni ei ole sellaista vielä ikinä tehnyt, joten tästä tulikin nyt sitten todellinen testiprojekti. Ensi viikon keskiviikkona pitäisi kantaa sitten viimeisetkin tavarat uuteen osoitteeseen, joten remontin keskelle toden näköisesti mennään. Yritys on saada ainakin tuo katto valmiiksi ennen muuttoa ja laminaattia asennetaan, sekä seiniä maalataan sitten huone kerrallaan.

olohuone ennen remonttia

remontin keskeltä

portaikon tasanne remontti

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Facebookin kirppikset.

Olin jo melkein luvannut itselleni, että tämä on yksi niistä aiheista, joita en tule koskaan käymään blogissani läpi. Suoraan sanottuna nyt kuitenkin ottaa päähän niin hitokseen, että pakkohan tästä on avautua. Jos edes itselleen saisi paremman olon, kun "oksentaa" tämän kaiken ulos. Nyt ollaan kuitenkin sillä tavalla eri näkökulmasta liikkeellä, että av, yv tai mmm ei ole niitä juttuja, miksi minua ärsyttää. Olen aika huono kirppistelijä ja tarkoitan tällä sitä, että ostan lähes kaiken tarvittavan uutena. Jotenkin koen sen helpommaksi ja siitä helppoudesta sitten osaltaan maksan, kun maksan tuotteesta sen täyden hinnan.

Muutto lähenee kovaa vauhtia ja olen tyhjentänyt kaappeja pahvilaatikoihin. Samalla olen käynyt tavaroita kriittisellä silmällä läpi ja pakannut muuttolaatikoihin vain ne, joita oikeasti koen tarvitsevani seuraavan puolen vuoden / vuoden aikana. Osan tavaroista heitin reilusti roskiin, mutta koska osa on täysin toimivaa ja vielä hyvää tavaraa, mutta meille tarpeetonta, ajattelin, että annetaanpa taas kerran kirppistelylle mahdollisuus. Kierrätetään ja kannetaan ekologisuudesta edes pieni hippunen omaa kortta yhteiseen kekoon. Ensin opettelin Facebookin Marketplacen käyttöä. Vaikeatahan tuo ei ole, mutta en alkuun ihan tajunnut sen toimintaperiaatetta. Sitten kun ymmärsin, että itse asiassa tuohan on oikeastaan aika kätevä juttu, että julkaiset myynti-ilmoituksen Marketplacella ja sitten jaat sen haluttuihin paikkoihin ja hallinta on helppoa, tajusin ettei se ihan niin yksinkertaista olekaan. Tajusin vasta kantapään kautta sen, ettei Marketplacella muutettu ilmoitus näy muutettuna jaetuissa ryhmissä, vaan kaikki ilmoitukset tulee kuitenkin muokata manuaalisesti. Tyhmä homma.

Tuo nyt ei kuitenkaan ollut kuin pieni osa tätä harmistusta. Suurimman osan harmistuksestani on aiheuttanut ihan ihmiset. Muut ihmiset. He, ketkä ovat olleet edes pienesti kiinnostuneita myytävistä kohteistani.

vauvan soiva mobile

Esimerkki 1. Meidän sitterin hankin A:ta varten noin vuosi sitten ja ostin sen käytettynä. Sitteri selvästi edustaa jo vähän varttuneempaa Emmaa, mutta on toimiva ja kankaitakin on pesty ahkeraan. Kuitenkin itse maksoin tuosta laitteesta sen seitsemän euroa, niin ajattelinpa, että annetaan se eteenpäin. Sain tasaiseen tahtiin yksityisviestejä siitä, onko sitteri vielä vapaana. Näitä viestejä tuli kuusi kappaletta ja kaikkiin vastasin lähes saman tien. Kaikille kirjoitin: "Kyllä on, sijaitsee [paikkakunta]." Ei vastausta. Kukaan kuudesta ei vastannut yhdelläkään kirjaimella viestiini. Alkoi todella sapettaa, sillä minut on opetettu kohtelemaan ihmisiä kuten toivoisin itseäni kohdeltavan. Olemalla ystävällinen. Sitten tuli seitsemäs "onko vapaa?" viesti. Kirjoitin jälleen tuon tutun vastauksen. Vastapuoli vastasi tällä kertaa: "Onko se ehjä ja homeeton?", vastasin sitterin olevan vanha ja toimiva. Kerroin, että toisen turvavyön kiinnike on hävinnyt ja se on korvattu nippusiteellä (unohdin mainita, että tämä on pitävämpi liitos). Homeesta totesin, etten edes tullut ajatelleeksi, että siinä voisi hometta olla. Vastapuoli ei vastaa. Menee tunti, toinen ja kolmaskin. Sadattelen taas kerran ihmisten tyyliä vain jättää asiat roikkumaan. Useamman tunnin päästä revin teatraalisesti kankaat irti sitterin kehikosta ja viskoin ne tekstiilijätekassiin. Runko löysi loppusijoituspaikkansa sekajäteastiasta.

Esimerkki 2. Pinnasänkyyn kiinnitettävä soiva mobile. Toimiva kapistus, jonka sain siskoltani. Heillä se on taitanut olla kahdella lapsella käytössä. Laitetta voisi kehua uudenveroiseksi, joten laitoin sille hintaa 7e. Ei mennyt kuin tunti ja ensimmäinen oli jo kiinnostunut laitteesta ja sovimmekin, että hän tulee seuraavana päivänä sen hakemaan. Hän lupasi tulla klo 15 aikaan ja jos hän pääsee aiemmin, niin hän laittaa viestin. Tasaiseen tahtiin ensimmäisen vuorokauden aikana tuli muitakin kiinnostuneita ja sain yhteensä 11 viestiä mobilesta. Seuraava päivä tuli ja kello läheni kolmea. Ei viestiä, joten en ihan vielä odotellut tyyppiä saapuvaksi. Kello tikitti ja kun se alkoi olla jo neljä, totesin itsekseni, ettei se ehkä mene enää siihen "klo 15 aikaan". Ei näkynyt, eikä kuulunut ja seuraavana aamuna laitoin viestin seuraavalle kiinnostuneelle "Mobile olisi vapaana, vieläkö olet kiinnostunut?", tyyppi oli kiinnostunut ja kysyinkin pääsisikö hän hakemaan sitä jo samana päivänä? Koska en jaksa koko päivää päivystää kotona, kerroin, että olen kotona ainakin 11-12 ja 15-16 välisenä aikana ja kysyin sopisiko näistä jompikumpi hänelle. Kello oli kymmenen lauantaiaamuna, kun sovimme, että hän tulee hakemaan mobilen 15-16 välillä. Arvaatteko jo? Kello oli 16.10, kun lähdin kotoa. Tyyppi ei laittanut viestiä tai ilmaantunut. Odottelin sunnuntaihin saamatta minkäänlaista yhteydenottoa ja otin mobilen pois myynnistä. En jaksanut enää kolmannen mahdollisen oharin tekijän kanssa sopia yhtään mitään.

Esimerkki 3. Minulla on muutama useamman vuoden vanha Guess -merkkinen käsilaukku, joita ei vaan enää tule käytettyä ja laitoin yhden laukun myyntiin. Heti oli taas kiinnostusta ilmassa ja muutamakin laittoi viestiä. Ensimmäinen kyseli, onko laukku vielä vapaana ja kertoi kiinnostuksestaan. Vastasin, että laukku on sinun, jos niin tahdot ja kysyin pääsisikö hän sen huomenna noutamaan, kun ihan vieressä asui. Ei vastausta. Seuraavana päivänä (pe) klo 17 aikaan häneltä tuli viesti. Aloitti viestin kertomalla ettei ollut huomannut viestiäni aiemmin. Hän kertoili senkin, kuinka hänellä menee vähän huonosti ja on ikävää, ajatukset seilaa yms. Ehti lähteä jo matkaan, kun kuulemma hautajaiset olisivat seuraavana päivänä toisella paikkakunnalla. Kertoi tulevansa kotiin vasta muutaman päivän päästä (eli eilen) ja kysyi onnistuisiko haku tiistaina. Sadattelin taas päässäni ja jos olen oikein rehellinen, niin myönnän ajatelleeni, että nämä hautajaiset vain keksittiin. Vastasin myöntyvästi ja kysyin pääsisikö hän tiistaina klo 10. Tämä sopi. Ei varmaan tarvitse asiaa sen enempää puida, mutta eipä tyyppiä näkynyt tänään klo 10 meidän oven takana. Eikä muuten mitään viestiäkään tullut, eikä ole tullut vieläkään. Nyt arvon jaksanko tuotakaan enää tarjota seuraavalle kiinnostuneelle.

Miten ihmeellä te muut hankkiudutte toimivista, mutta itsellenne tarpeettomista tavaroista eroon? Mistä johtuu se, että ihmiset ovat nykyään toisiaan kohtaan näin välinpitämättömiä? Eikö kukaan kunnioita enää toista ihmistä edes sen vertaa, että pienemmistäkin lupauksista pidettäisiin kiinni tai edes reilusti ilmoitettaisiin, ettei päästäkään sovittuna ajankohtana?

perjantai 6. heinäkuuta 2018

APUA! Kihlasormukseni katosi Jumbossa.

Veikkaan, että ensimmäinen ajatuksesi on se, että olen jostain syystä riisunut sormuksen sormestani, jonka seurauksena sormus on pudonnut ja hävinnyt. E-hei, näin ei käynyt, mutta osuinko oikeaan? Tähän katoamiseen liittyy vähän enemmän draamaa ja jännitystä kuin perus katoamistapaukseen.

vihkisormus

Kihla- ja vihkisormukseni ovat olleet sormessani lähes tauotta viimeiset seitsemän vuotta. Sormukseni ovat valkokultaa ja olivat menneet ihan harmaiksi jo pidemmän aikaa sitten, mutta niiden puhdistukseen vieminen oli jotenkin todella suuren kynnyksen takana. En olisi halunnut jättää kumpaakin samaan aikaan kultasepänliikkeeseen, koska sormi olisi kovin alaston viikon verran, mutta toisaalta helpompaa oli viedä ne kerralla. Kihlasormukseni on ottanut vaatteisiin kiinni jo hyvän tovin ja koska siskolleni kävi niin, että yhtenä aamuna hänen sormuksestaan puuttui yksi timanteista, en uskaltanut enää olla huomioimatta sormukseni kuntoa. Vein sormukset puhdistukseen ja pyysin, että huoltaisivat samalla sormukseni niin, ettei se enää ottaisi kiinni. Viikko kului ja hain sormukset takaisin. Ne kiilsivät ihanasti, mutta heti huomasin, että kihlasormus jäi edelleen vaatteisiin kiinni. Harmistuneena totesin, ettei sitä varmaan sitten katsottu samalla. Nainen pahoitteli tapahtunutta ja tarjoutui lähettämään sormuksen sepälle takaisin ilman kuluja ja näin tehtiin. Nyt papereihin ei kirjattu mitään noutopäivää valmiiksi, vaan lupasivat liikkeestä ilmoitella, kun sormus heille palautuu. En tiedä miten tuo prosessi kaiken kaikkiaan menee, mutta ilmoitusta ei koskaan tullut ja kävin reilun viikon jälkeen kysymässä sormustani. Sillä hetkellä sitä ei löytynyt liikkeestä ja minulle luvattiin kysyä asiaa sepältä ja ilmoittaa. Arvaattekin varmaan jo, että viikko vierähti eikä sitä seuraavaakaan yhteydenottoa tullut. Kävin taas kysymässä sormustani. En muuten ole ikinä aiemmin nähnyt kuinka kahdelle koruliikkeen työntekijälle nousee hikipisarat otsalle niin nopeasti, kun nyt nousi. He eivät taaskaan löytäneet sormustani, eikä minulla ollut aikaa jäädä pidemmäksi aikaa odottamaan, kun etsivät sitä liikkeestään. Lupasivat taas soittaa, mutta tällä kerralla jo saman päivän aikana. Tällä kertaa he todellakin pitivät lupauksensa ja soittivat. Sen puhelun aikana minulle vasta valkeni se, että sormukseni todellakin on kadonnut. Totta kai tiedostin koko ajan, että katoaminen on mahdollista, mutta enhän minä siihen oikeasti uskonut. Uskoin ja luotin siihen hetkeen asti, että kyllähän se nyt löytyy - eihän sormus voi kadota näin!? Liikkeestä lupasivat olla vielä yhteydessä seppään ja pyytää häntä tarkastamaan omat tilansa extratarkkaan. Siltikään sormusta ei löytynyt ja nyt se on julistettu kadonneeksi. Luonnollisestikin koruliike korvaa minulle uuden samanlaisen (onneksi aitoustodistus oli tallella ja sain annettua heille tarvittavat tiedot), mutta eihän se ole sama asia. Tulen aina lopun elämääni tietämään, kun sormustani katson, ettei se ole juuri se yksilö, minkä olen yllärinä saanut mieheltäni.

Veljeni on aina ollut tietyissä asioissa vähän noh.. turhan tarkka. Olemmekin leikkisästi kutsuneet häntä aina silloin tällöin foliohatuksi. Hänenkin vaimonsa on miettinyt sormusten puhdistusta, mutta veljeni on ohjeistanut häntä aina, ettei sormuksia voi viedä sellaiseen paikkaan puhdistettavaksi, mistä ne lähetetään sepälle. Veljeni mielestä liikkeen pitää olla sellainen, missä sepän paja on konkreettisesti siellä. Monta vuotta pidin tätä ajatusta hätävarjelun liioitteluna ja nauroin hänelle. Nyt uskon ja ymmärrän toisin ja voitte muuten olla varmoja, etten enää ikinä vie korujani korjattavaksi tai puhdistettavaksi sellaiseen paikkaan, missä niitä ei paikan päällä voida hoitaa.

torstai 5. heinäkuuta 2018

Menoa ja melskettä.

Tätä viikkoa on takana vasta muutama päivä ja silti minusta tuntuu, että menoa ja melskettä on tällä viikolla ollut jo useamman päivän verran. Siskoni päivähoitokuvioiden mennessä hieman mönkään, lupauduin ottamaan heidän tytöt (4- ja 6-vuotiaat) meille hoitoon täksi viikoksi. Kotonahan tässä ollaan ja kun mieskin on vielä töissä, niin eihän se juurikaan arkeani muuta. Onneksi ei tarvitse tytöille tarjoilla aamuisin aamupalaa, nimittäin silloin joutuisin heräämään herätyskellon kanssa valmistelemaan sitä. Tyttöjen isä tuo tytöt meille aamulla kasin ja puoli ysin välillä ja usein siinä vaiheessa olen vasta harkitsemassa aamupalan tekoa, hahahhah!

pääsiäiskaktus

Kelit ei ole olleet mitä parhaimmat, eikä ihan niitä parhaita ilmoja loppuviikoksikaan lupailla, joten on ollut pakko keksiä jotain tekemistä. Sekä meidän omat, että siskoni lapset ovat kulkeneet hyvin harvoin julkisilla kulkuvälineillä ja kaikille näille tuntuu metro olevan nähtävyys. Maanantaina teimme siis retken julkisilla kulkuvälineillä mummilaan. Lähdimme tuosta meidän lähipysäkiltä bussilla kohti Sörnäistä, jossa vaihdoimme kulkuvälineeksi tämän mahtavan oranssin madon. Hississä haisi lasten mielestä pissa ja kakka sekaisin (ja niin siellä oikeasti haisikin) ja taisimme ehkä olla aikamoinen näky, kun astuimme hissistä ulos jokainen pitäen nenäänsä sormin suljettuna. Oranssi mato (edelleen se metro) oli tällä kertaa lapsille pienoinen pettymys, sillä se ei ollutkaan sellainen uusi metro, jossa on se pyörivä lattia (haitarikohta?). Herttoniemessä hyppäsimme metrosta ulos ja kirmasimme bussin luo. Perille päästiin vaivatta ja lapsilla oli taatusti mukavaa, vaikka yksi pieni kahakka meinasikin tulla siitä, kun menin sekaisin, kenen vuoro milloinkin oli painaa hissin tai bussin nappia.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Superhelppo lounas: Tonnikala-feta pannari.

Tiedättekö? Helppo, nopea ja hyvä - harvoin nämä kaikki kolme adjektiivia mahtuvat samaan soppaan, mutta nyt onnistuin sellaisen keittelemään, vaikkei keittoruoasta olekaan kyse. Valmistukseen ei mene kuin vähän yli puolituntia ja ensimmäinen testierä (pellillinen) tätä hävisi meiltä alta aikayksikön.

Taikinaan tarvitset
7dl maitoa
1tl suolaa
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoa

Täytteeseen tarvitset
1prk tonnikalapalat öljyssä
2prk tonnikalapalat vedessä
200g K-Menu salaattijuustopala
kirsikkatomaatteja
mausteita oman maun mukaan

tonnikala-feta pannari

tonnikala-feta pannari

Sekoita taikinan kaikki ainekset keskenään sekaisin ja lisää joukkoon öljyiset tonnikalapalat öljyineen. Valuta vedessä olevista tonnikalapaloista vedet pois ja lisää tonnikalapalat taikinaan. Sekoita ja kaada seos leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle pilkottu salaattijuusto ja puolitetut kirsikkatomaatit. Mausta, paista 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia, anna pannarin hetki vetäytyä ja nauti! Minä maustoin pannarin mustapippurilla ja Herbamarella.