keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Savuporovoileipäkakku äidille.

Tämä kirjoitus kuuluu nyt sitten siihen kategoriaan, jonka deadline todellakin jo oli ja meni, mutta toisaalta puolet sisällöstä on ihan käyttökelpoista minä päivänä tahansa. Lahjoin siis äitini äitienpäivänä savuporovoileipäkakulla. Siinäpä se sitten tulikin, miksi tämä kirjoitus on jo niin vanhentunut, mutta enempää en enää palaa tuohon äitienpäivään. Sain vinkin tästä helposta ja nopeasta voileipäkakusta yhdestä facebookin leivontaryhmästä ja päätin samantien toteuttaa sen. Poro kun on aina ollut kestosuosikki, mutta silti aina kuitenkin se voileipäkakku tulee tehtyä joko lohesta tai sitten kinkusta. Ohje löytyy Kakkuviikarin blogista ja tämän kakun hauskuus on siinä, että se on leivottu kääretortun muotoon. Kakkuviikari pilkkoi täyteainekset leipien päälle, mutta minä oikaisin siinä kohtaa ja muussasin täytteen sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Minä olisin kaivannut kakkuun vielä enemmän makua ja syvyyttä, mutta muut kehuivat sitä erittäin hyväksi jo sellaisenaan.

savuporovoileipäkakku

savuporovoileipäkakku

4 kommenttia:

  1. Oih, söin hetki sitten savuporopizzaa, sekin oli törkeän hyvää ja niin varmasti tämäkin kakku! <3

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Saisinko kysyä? Haaveilen ja unelmoin aika ajoin vielä yhdestä lapsesta. Olen lukenut kokemuksistasi, mutta se mikä eniten mietityttää on, että miten kolmannen kanssa on mennyt perheen isällä? Onko lapsiluvun "ylittyminen" kuormittanut häntä tai onko halunnut olla enemmän isompien lasten kanssa, äidin keskittyessä kuopukseen? Paljon enemmänkin haluaisin kysyä, mutta en tohdi ehkä liian tarkkaan kysyä. Olisi kiva jos jotain isä-kuopus-vuorovaikutuksesta kuulisin.

    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysy ihmeessä, ja laita vaikka sähköpostiakin (kommammaa@gmail.com) jos tahdot! Vastaan nyt lyhyesti ja yritän saada tuolta isältä "haastatteluajan", jotta voisin kirjoittaa asiasta ihan oman postauksenkin ;) Mutta siis hyvin on mennyt. Alusta lähtien hän on ottanut likan huomioon ihan yhtälailla kuin pojatkin. Raskainta on meillä kummallakin ollut varmaan tuossa viime vuodenvaihteen aikaan, jolloin A nukkui todella huonosti ja heräili koko ajan. Yksihän näistä suurista syistä miksei mies halunnut kolmatta oli yöheräämiset. Se on ollut varmaankin ainoa mikä on vähääkään kaihertanut, mutta muuten koen, että elämämme on hyvää, normaalia, tasapainoista ja onnellista.

      Poista

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!