tiistai 15. toukokuuta 2018

Facebookin mustavalkohaaste.

Facebookissa kiertää aina aika ajoin erilaisia kuvahaasteita ja niitä silloin tällöin osuu omallekin kohdalle. Nyt kierrossa on mustavalkohaaste, jossa ideana on jakaa seitsemänä päivänä yhteensä seitsemän mustavalkoista kuvaa ilman selityksiä ja haastaa jokaisen kuvan yhteydessä joku kavereista osallistumaan myös. Kuvassa ei saa olla ihmisiä eikä eläimiä. Mustavalkohaaste on kiertänyt jo pitkään facebookissa ja tämä on jo ainakin toinen kerta kun minut on haastettu. Sitä en tiedä onko tällä kuvahaasteella jotain syvällisempääkin merkitystä. Minulla on tapana aina unohtaa nämä haasteet ja niin nytkin kävi, että menihän niiden seitsemän kuvan jakamiseen enemmän kuin se seitsemän päivää, mutta eihän se nyt ole niin justiinsa. Mustavalkokuvissa on usein kivaa mystiikkaa, sillä kuvan kohde tulee ihan toisella tavalla esiin silloin, kun värit riisutaan pois.

Tässä ovat minun seitsemän mustavalkoista kuvaa, joista muuten nyt vasta tajuan kahden olevan hyvin sääntöjen rajamailla. Yhdessä kuvassa on varpaat ja yhteen on eksynyt meidän koira.. hahahha! Millaisia sinun kuvasi olisivat?

mustavalkoinen kuva silja europa

mustavalkoinen kuva kasarmitori

mustavalkoinen kuva sakutuoppi

mustavalkoinen kuva katuliiduilla piirretty polkupyörä

mustavalkoinen kuva arabia iittala kahvikuppi factory visit

mustavalkoinen kuva laituri merimaisema

mustavalkoinen kuva ruusu ja varpaat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!