perjantai 23. maaliskuuta 2018

8kk - varsinainen liikkumisen tehopakkaus.

"A juttelee kovaan ääneen. Kasvut ok. Pakittaa ja nousee konttausasentoon. Istuu hienosti. Pinsettiote löytynyt." lukee neuvolakortissa terveydenhoitajan kirjoittamana viime perjantailta.

Edellisestä käynnistä on jo kaksi kuukautta, mutta tuntuu, kuin olisimme olleet siellä juuri eilen. Viimeksi taisin hieman väsymyksissäni avautua th:lle ja muistin sen vasta siinä vaiheessa, kun hän kysyi, miten meillä nyt menee. Ainahan tuota kysytään, mutta nyt hän selvästi tarkoitti sitä, onko öissämme tapahtunut muutosta. Likkahan oli pitkään kipeänä alkuvuodesta ja se näkyi erittäin huonosti nukuttuina yöunina. Hän saattoi herätä 10-15 kertaa yössä ja jos halusin, että hän nukkuu pidemmän pätkän, kuin tunnin kerrallaan, pidin häntä sylissä. Tämähän tietysti sitten tarkoitti sitä, että minä en nukkunut, ja saatoinkin kulkea likka sylissäni kämppää ympäri tuntitolkulla. Väsymys, joka tästä seurasi oli aivan jäätävää. Moni olisi sanonut, että nuku sitten päivällä tai aamusta pidempään. Ja niin olisinkin tehnyt, ellei kaikesta huolimatta tätä muuta perhettä olisi pitänyt pyörittää siinä sivussa. Voitte uskoa, että pahimmillaan jopa harkitsin O:n eskarin keskeytystä, koska en olisi halunnut nousta sängystä sen takia.

vauvan lelut lattialla

Kunhan flunssa vihdoin hellitti otettaan, pääsimme taas normaalimpaan rytmiin kiinni ja univaje alkoi vähentyä. Kuukausi takaperin A otti konttausasennon haltuun ja siitä lähtien siinä asennossa onkin oltu lähes koko ajan lattialla ollessa. Joitakin tunteja neuvolakäynnin jälkeen tyttö uskalsi ottaa ne kuuluisat ensimmäiset askeleet ja konttasi viitisen askelta eteenpäin. Tämän jälkeen koko viikonloppu menikin uutta taitoa harjoitellessa ja maanantaisella neuvolan lääkärikäynnillä ei tuo tyttö enää juuri paikallaan pysynyt. Uuden taidon myötä on tietysti tullut heti uusia liikkumisen muotoja eteen ja heti konttaamisen jälkeen - samana päivänä hän nousikin jo lelulaatikkoa vasten polviseisontaan, sekä seisomaan. Apua! Jos tuo jatkaa samaa vilkasta tahtiaan, olen kohta jo ihan pulassa tuon likan kanssa. Istua osataan tanakasti ja istumaan A osaa mennä itsekin.

Kahdeksan kuukauden ikäisenä on ainakin meillä terveydenhoitajan vastaanoton lisäksi myös lääkärin vastaanotto. Yleensä nämä pyritään saamaan tietenkin peräkkäin, mutta jouduimme aikaistamaan terveydenhoitajan aikaa maanantailta perjantaille. Lääkärissä, kuten ei terveydenhoitajallakaan tullut eteen mitään erikoista ja kohdallamme nämä käynnit olivat aika läpihuutojuttuja. Th otti painon, pituuden ja päänympäryksen sekä haastatteli hieman. Lääkäri testasi kuulon, katsoi silmät (mahdolliset karsastukset), kuunteli keuhkot, paineli vatsan ja katsoi korvat. A:lla on ollut syntymästään asti keskellä alaselkää, siinä ihan peppuvaon yläreunassa hemangiooma (verisuoniluomi) ja sen tila tarkastettiin myös. Tähän asti luomi on koko ajan hieman kasvanut, mutta nyt se on pysynyt jo pidempään samannäköisenä ja -kokoisena. Tällaisille luomille on kuulemma hyvin tavallista se, että ne kasvavat vauvan ensimmäisen elinvuoden ajan ja alkavat sen jälkeen pikku hiljaa vaalentua ja häviävätkin yleensä kouluikään mennessä. Kaiken kaikkiaan meillä menee siis hyvin. Seuraava neuvola onkin sitten edessä vasta yksivuotiaana.

Lääkäri kirjoitti neuvolakorttiin omat terveisensä tältä käynniltä: "Suloinen lapsi, kasvu hyvin tasaista. Kehitys ikätasoista. Oppinut juuri konttaamaan."

8kk kasvut: paino 9820g, pituus 70cm ja päänympärys 44,3cm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!