torstai 1. maaliskuuta 2018

7 kuukautta - ensimmäinen hammas ja muita saavutuksia.

A:n kanssa on käyty neuvolassa aika tarkkaan kerran kuussa. Vastasyntyneen kanssa käytiin tietysti neuvolassa vähän useammin, mutta sitten nekin käynnit harvenivat, ja nyt kun puolen vuoden ikään asti kuukausi sitten päästiin, tarkoitti se sitä, että neuvolan normaalirytmi harvenee entisestään. Koska kaikki on hyvin eikä esim. painoa tai pituutta tarvitse kontrolloida on kuuden kuukauden neuvolakäynnin jälkeen ainakin meillä seuraavaksi vuorossa vasta tarkastuskäynti kahdeksan kuukauden ikäisenä.

Tuntuu, että kuukaudessa on tapahtunut paljon. Likka on oppinut etenemään lattialla varmalla peruutustaktiikalla ja pyörimällä akselinsa ympäri. Eteenpäin ryömiminen ei vielä ole hallussa, mutta olenkin jo miettinyt, oppiiko tuo sitä ollenkaan, sillä konttausasentoon nousun voi myös lisätä taitolistalle. Konttaamaan ei likka ole vielä innostunut, mutta asento on hallussa ja lupaavasti siinä osataan itseä heijata. Portaikkoonkin asensimme jo valmiiksi portin, niin uskaltaa edes hetkeksi irroittaa silmänsä tuosta touhukkaasta tapauksesta. Istuminen on varmaa ja sitterissä hän osaa punnertaa itsensä istumaan.

Loman alkupäivinä pari viikkoa sitten havahduin siihen, että meillähän nukutaan taas paremmin. Ihmettelin asiaa hetken, kunnes huomasin ensimmäisen hampaan tulleen ikenestä läpi. Tarkempi tarkastelu kertoi, että itse asiassa hampaita on kerralla tullut kaksi ja heti muutaman päivän jälkeen tuli jo kolmas. Odotan jo vähän seuraavaa neuvolakäyntiä, koska kaksi samaan aikaan läpi tullutta hammasta näyttää olevan niin kiinni toisissaan, että näyttää jopa siltä kuin ne olisivat yksi ja sama hammas. Haluan näyttää tuota ihmetystä terkkarille ja kysyä hänen mielipiteensä asiaan. Kaikki kolme hammasta ovat alahampaita. Pojat ei ole koskaan olleet moksiskaan hampaiden tulosta ja niitä on heille putkahdellut hyvinkin yllätyksellisesti. Likka taitaa olla tässäkin asiassa toista maata veljiensä kanssa ja häntä hampaiden tulo on harmittanut paljon.

kääpiösnautserilla tennispallo suussa

Ääntä tässä talossa on aina ollut paljon ja olenkin jo aikoinaan O:sta sanonut, että sen jälkeen, kun hän oppi puhumaan vähän reilu yksivuotiaana, ei hän ole hiljaa ollut. Samanlainen papupata on D. Likan on pakko saada myöskin oma äänensä kuuluviin tässä mölyhuushollissa ja hän onkin todennut kiljumisen, karjumisen ja murisemisen olevan oiva keino. Ja jos kukaan ei huomaa häntä, hän vain muina naisina nostaa äänensä vieläkin korkeammalle tasolle.

Nyt selvästi huomaa, että A on alkanut vierastamaan. Vieraammat ihmiset ovat hänen mielestään ihan mukavia, kunhan heidän syliin ei joudu. Ja jos taas sylissä olo vielä menettelee niin huuto alkaa viimeistään siinä vaiheessa kun äiti häviää näköpiiristä. Dänistäkään (meidän koirasta) likka ei ole aivan varma. Hän tykkäisi kovastikin ottaa koiran karvoista kiinni ja tuo otus on hyvin mielenkiintoinen, mutta jos Däni hyppii ja leikkii hänen lähellään alkaa tytöstä kuulua epävarma huuto.

Kummankin veljensä tuo tyttö on kietonut täysin pauloihinsa. Pojat lähes tappelevat siitä, kumpi saa olla milloinkin tuomassa jotain tarvittavaa asiaa tai ottaa hänet syliin. Kumman vuoro olikaan nyt riisua hänet tai mennä herättämään päiväunilta. Ihme kyllä tämä poikien innostus ei kuitenkaan jaksa riittää vaipanvaihtoon asti, hahahhahaah!

Ps. alkuvuoden sairastelut ovat takanapäin ja olemme olleet jo kolme viikkoa terveenä, jee!

2 kommenttia:

  1. Meillä oli kuopuksen kanssa toisinpäin, hänelle tuli vain yksi keskiala-hammas. Terkkari passitti vain suoraan hammaslääkäriin joka oli sitä mieltä, ettei siitä ole mitään haittaa eikä maitohampaista niin muutenkaan kannata huolestua. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole aiheuttanut teidän neidille ylimääräistä kipua.. <3

    VastaaPoista

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!