tiistai 6. helmikuuta 2018

Viime viikonloppuna.

Leffailta.. pojat pyysivät perjantain päivällisellä leffailtaa ja sehän oli mitä parhain idea. Tosin en ole varma pyysivätkö he sitä enemmän elokuvan vai popparin vuoksi. Katsoimme Netflixistä animaation, jonka O jaksoi katsoa loppuun asti ja D oli kiinnostunut juuri niin kauan kun popparia oli jäljellä.

Vanhempien saunahetki.. pitkästä aikaa alamme saada taas normaalirytmistä kiinni myös A:n kanssa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pääsimme miehen kanssa kahdestaan saunaan perjantaina.

Napue.. olen jo pitkään haaveillut Gin Tonicista, joka on sekoitettu Napue Ginistä ja Fever Tree tonicista. Jäitä lasiin ja rosmariinin oksa antamaan tuoksua, makua ja kauneutta juomaan. Karpaloita ei tällä kertaa pakkasesta löytynyt, joten punaiset pisteet jäivät lasista uupumaan.

napue gin tonic rosmariini

Pitkä aamiainen.. monesti viikonloppuaamut ovat meillä aika vilkkaita, mutta viime viikonloppuna meillä ei ollut kumpanakaan päivänä suuria suunnitelmia heti aamupäiväksi. Saimme siis nauttia aamiaisen pidemmän kaavan mukaan ja aloittaa aamut hitaasti, ihanaa!

Osaka sushi.. sushi, sushi, sushi. Siitä olen haaveillut siitä lähtien kun sain tietää odottavani kuopusta. Muutaman kerran on sushia tullut syötyä kyllä viimeisen puolen vuoden sisään, mutta ne on aina olleet jotenkin nopeita lounaspyrähdyksiä. Luin suosituksia sushibuffeteista ja Kehä III:n varrella oleva Osaka sushi sai monelta hyvän maininnan. Päätimme lähteä testaamaan tämän lauantailounaaksi ja kyllä kannatti.

Kahviseura.. olemme kahvitelleet useammankin ystävän kanssa tänä viikonloppuna.

Lepohetki x 2.. minä en oikein osaa nukkua päiväunia, joten se on suuri saavutus, että olen kumpanakin päivänä maannut sängyllä (tai sohvalla) keskellä päivää ja levännyt.

Kermakakku.. veljeni vaimo oli kerman pursotuskurssilla lauantaina ja kävimme samana päivänä auttamassa tuon kauniin kakun tuhoamisessa.

Aurinko.. auringolla on tuo ihan mielettömän ihana ja ihmeellinen voima vetää suupielet hymyyn. Ainoa miinuspuoli oli se, että näki vähän liiankin hyvin kaikki pölyt.

Pakkaslukemat.. pakkasta oli nyt ehkä omaan makuuni vähän liikaa, mutta parempi reilu kymmenen astetta kuin muutama aste plussaa. Ihanaa kun on valkoista ja kuivaa.

Synttärijuhlat.. pojat oli kutsuttu D:n tarhakaverin synttäreille ja meillä oli harvinaista aikaa, kun pojat olivat siellä ja me loput suuntasimme nokkamme kolmistaan asuntonäytölle.

Asuntonäyttö.. me ei nyt ihan vielä olla muuttamassa, mutta ollaan kuitenkin jo pidemmän aikaa katsastettu lähialueiden omakotitalotarjontaa. Nykyinen kotimme riittää meille ainakin vielä, eikä siis meillä tosiaan ole kiire muuttaa, mutta kun mieli halajaa enemmän omaa rauhaa ja mahdollisuutta olla kysymättä sen suuremmin lupia remonttien tekoon. Nyt siis asumme rivitalossa.

Wienerleikkeet.. viikonloppuna oli pitkästä aikaa enemmänkin, joten päätimme myöskin laittaa ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan. Tai no ei ne wienerleikkeet nyt niin kovasti enempää ota aikaa kuin joku muu ruoka, mutta niitä joutuu koko sen ajan kuitenkin valmistamaan, eikä sellaista luppoaikaa (uuniaikaa) valmistuksessa ole.

Likka syö taas.. tässä ehti olla viime viikolla jo muutama päivä, kun A ei suostunut syömään. Mikään kiinteä ruoka ei päässyt suuhun asti ja maitoakin meni todella vähän. Olin jo hieman huolissani tytön nesteensaannista, mutta sitten lauantai toi helpotusta. Likka alkoi taas syödä, joten tiesin flunssan olevan nyt nitistetty.

Uno.. Uno-pelistä on tullut meidän uusi suosikki. Sitä pelattiin sunnuntaina koko perheen voimin.

Lakanoiden vaihto.. uuden alkavan viikon kunniaksi vaihdettiin vielä kaikille puhtaat lakanat. Puhtaisiin lakanoihin pujahtaminen on yksi parhaimpia juttuja iltaisin.

2 kommenttia:

  1. Ihania juttuja :D Tuo, että pölyt näkyy taas oli minulle aivan järkytys. Siis en millään myönnä siivonneeni noin huonosti. Hahaa. En hyväksy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas tiedän, että se siivoaminen on vähän jäänyt viime aikoina, ja pahinta oli kun tajusi tosiaan sen viisauden, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää :D

      Poista

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!