perjantai 19. lokakuuta 2018

Uusin lemmikkimme: Elli.

Elli taisi asua meidän uudessa kodissa jo silloin, kun me sinne muutimme - tai sitten se muutti meidän kanssamme. Alakerran vessassa, pöntön takana oli hämähäkin seitti ja seitissä itse hämähäkki. Pojat sitä kävivät kurkkimassa aina välillä ja sanoivat syöttävänsä sille muurahaisia (niitäkin sieltä vessasta löytyi). Jonain päivänä kuulin, kun pojat keskenään puhuivat menevänsä syöttämään Elliä ja kysyinkin heiltä, kukas tämä Elli oikein on. No Ellihän on meidän alakerran vessan alivuokralainen. Ellin annettiin pitää seittinsä, eikä vessaa imuroitu kunnolla juuri pöntön takaa. Harmittaa, etten oikeasti ottanut Ellistä kuvaa heti silloin ja sitten viikkojen päästä uudelleen, sillä väitän, että tuo otus kasvoi oikeasti varmaan kaksinkertaiseksi.


Araknofobiaa minulla ei ole, mutta en juurikaan välitä hämähäkeistä. Juurikin tästä syystä myöskin vältin alakerran vessassa käymistä, koska minua ehkä vähän hirvitti ajatus selkäni kääntämisestä tälle hurjalle olennolle, hhaahahhahaha!! Yhtenä päivänä seitti oli kuitenkin tyhjä. Tarkkailimme lasten kanssa tilannetta muutaman päivän, mutta tulimme siihen tulokseen, että Elli oli ottanut ja lähtenyt. Mikä ehkä omituisinta, samalla hävisivät myös muurahaiset.

Nyt me pohdimme poikien kanssa, tuleekohan Elli vielä vastaan jostain kolosta.

ps. kuva on kyllä ottamani, mutta siinä ei ole Elli. Tämän kuvan olen ottanut joskus vuosia sitten vanhempieni vierashuoneessa.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

33 kysymystä ja vastausta.

Pupulandiasta lähti tämä hauska kysymyspatteri liikkeelle. 33 kysymystä ja minun vastaukseni niihin. Miten sinä vastaisit näihin samoihin kysymyksiin?

Avioliittoja: 1
Menimme naimisiin hieman yllärinä - esikoisen kastejuhlassa. Vain lähimmät tiesivät päivän erikoisuuden, mutta suurimmalle osalle kastejuhlaan tulleista vieraista juhla alkoikin yllätykseksi häämarssilla.

Kihloissa: Kerran
Kihlat oli lupaus avioliitosta ja siihen liittoon astuttiin reilu puoli vuotta kihlautumisen jälkeen.

Lapsia: 3
Eikä enempää enää tule. Näin on hyvä ja meidän perheemme on täydellinen.

Lemmikkejä tällä hetkellä: 1
Kääpiösnautserimme Däni on reilu kahdeksan vuotias touhottaja.

Leikkauksia: 3 varsinaista leikkausta,
vaikka kai kaikki luomenpoistot ja sun muutkin pienemmät operaatiot on leikkauksia. Kaikki kolme lasta ovat syntyneet keisarinleikkauksella, mutta muuten olen osannut pysyä poissa veitsen terän alta.

Tatuointeja: 0
Olen pitkään haaveillut tatuoinnista, mutta en uskalla ottaa sellaista. Pelkään, etten ehkä kuitenkaan ole halukas katsomaan sitä loppuelämääni ja vielä enemmän pelkään allergisoituvani tatuoinneissa käytettäville väriaineille.

Lävistyksiä: 2
jos korvikset lasketaan lävistyksiksi. Korvisten lisäksi minulla on ollut napakoru.

Muuttoja: 7
niitä taitaa olla kaiken kaikkiaan, kun laskin sellaiset kodit, jotka muistan. Lapsena muutimme Helsingin sisällä kahdesti ja viimeisimmässä vanhempani asuvat edelleen. Aikuisiällä olenkin sitten muuttanut paljon useammin.

Ampunut aseella: Kyllä
Kävimme muutama vuosi sitten testaamassa ihan oikeita aseita.

Ottanut lopputilin: Ainakin kolmesti
Useampiakin työpaikkoja minulla on ollut, mutta olen tainnut kolmesta irtisanoa itseni. Muutoin työsuhde on päättynyt määräaikaisuuden vuoksi tai minut on irtisanottu tuotannollisten ja/tai taloudellisten syiden saattelemana.

Ollut saaressa: Usein!
Isoissa ja pienissä. Saarielämä, saaristo, meri, kesä ja veneily on kaikki toisiinsa liittyviä juttuja ja ihania sellaisia.

Autosi: Toyota Auris.
Juuri sopiva pysäköitäväksi kaupungissa ja silti hyvin tilava sisältä.

Ollut lentokoneessa: Monta kertaa,
mutta en kovinkaan usein viimeisen 10 vuoden aikana. Matkustelen aika harvoin ja kotimaassa tulee vielä harvemmin lennettyä.

syksyinen luonto

Onko joku itkenyt vuoksesi: Uskoisin näin ja aiheita olen varmasti antanut monia.

Ollut rakastunut: Kyllä
Useammankin kerran sitä on kuvitellut olevansa rakastunut ja varmasti sillä hetkellä olen ollutkin. Se mistä tunnistin sen oikean rakkauden (mieheni kohdalla) oli se, että pystyin kuvittelemaan tulevaisuuteni hänen kanssaan - ihan sinne vanhuuteen asti, kun ollaan kumpikin jo ihan ryppysiä.

Ollut ambulanssissa: En
Teki mieli vastata kyllä, koska olenhan käynyt ambulanssissa, mutta en ole koskaan käynyt siellä potilaana tai ollut saattamassa ketään.

Luistellut: Kyllä
Alle kaksikymppisenä olin lähes koko ajan luistimet jalassa, sillä harrastin muodostelmaluistelua. Sitten se harrastus jäi, kun piti satsata koulunkäyntiin. Vieläkin pysyn pystyssä, piruetti onnistuu jotenkuten ja edelleen minulla on samat vanhat taitoluistimeni käytössä.

Surffannut: En
Jostain syystä surffaus ei ole koskaan juurikaan houkuttanut minua.

Ollut risteilyllä: Kyllä
En kovinkaan paljon, mutta silti sen verran, että Helsingistä lähtevät laivat on aika tuttuja.

Ajanut moottoripyörällä: En
Joskus olen saattanut kokeilla muutaman metrin matkan veljeni skootteria, mutta varsinaisesti en ole koskaan ajanut mitään moottorillista kaksipyöräistä. Yhteen aikaan haaveilin kyllä moottoripyöräkortin ajamisesta, mutta sekin sitten jäi. Kyydissä olen kuitenkin ollut useasti.

Ratsastanut hevosella: Kyllä
Tai niin minulle on kerrottu. Olin silloin niin pieni, etten muista itse siitä mitään.

Lähes kuollut: En onneksi koskaan.

Ollut sairaalassa: Olen
Joskus nuorempana olin sairaalassa ehkä pari päivää ja minun pituuskasvuni hidastumista tutkittiin. Mitään syytä ei löydetty, mutta jäin 152 senttiseksi. Sen jälkeen olen viettänyt sairaalassa aikaani vain lasten syntymien aikaan.

Suosikkihedelmä: mandariini, satsuma, klementiini - mitä näitä nyt on? Rakastan sitrushedelmiä!

Aamu vai ilta: Aamu
Kummassakin on puolensa, mutta ehkä kuitenkin olen enemmän aamuihminen. Lauantaiaamu on minun mielestäni ihan paras päivä ja ajankohta. Viikonloppu on juuri alkanut ja saa rauhassa juoda aamukahvin ja suunnitella päivän tekemisiä.

Lempiväri: Ei ole
Joskus nuorempana olisin heti vastannut sininen, mutta nykyään minulla ei ole lempiväriä. Lempivärini ovat määräytyneet jo pitkään vuodenaikojen mukaan. Kesäisin tykkään kirkkaista väreistä, syksyisin murretuista, talvisin tummista sävyistä ja keväisin varsinkin vaaleanpunaisen eri sävyt ovat ihania.

Viimeisin puhelu: Siskolleni
Siskon kanssa puhumme päivittäin puhelimessa ja puheluminuutteja kertyy muutamasta aina tunteihin asti. Puhun aivan varmasti kaikista eniten siskoni kanssa puhelimessa ja toisena on ehdottomasti äitini. Äidinkin kanssa tulee puhuttua lähes päivittäin.

Nähnyt jonkun kuolevan: En, mutta olen nähnyt kuolleen ihmisen.
Tosi kaukaa kylläkin ja vain selkäpuolen ko. henkilöstä. Vuosia sitten olin risteilyllä ja laivassa olleet ihmiset kerääntyivät ikkunoihin katsomaan. Uteliaana piti minunkin mennä ihmettelemään tilannetta. Tallinnan satama-altaassa (jossa laiva seisoi laiturissa) oli hukkunut ihminen noussut pintaan.

Kahvi vai tee: Kahvi! Ehdottomasti kahvi.

Paras piirakka: Äidin tekemä raparperipiirakka. Sen voittanutta ei ole tullut vielä vastaan.

Kissa vai koira: Koira

Paras vuodenaika: Kevät
Parasta on, kun saa seurata luonnon heräävän unestaan. Kevät on jotenkin uudestisyntymisen aikaa.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Vauvarokko eli kolmen päivän kuume.

A:lle nousi ilman mitään muita oireita kuume. Kuume laski lääkkeellä, mutta nousi taas uudelleen ja kun kuumemittari näytti reilua 39 astetta, lähdin lääkäriin hänen kanssaan. Lääkärissä tutkittiin keuhkot, korvat, nielu ja otettiin veri- sekä pissanäyte. Pikaisesti katsottuna tulehdusarvot olivat normaalit ja pissastakaan ei outouksia löytynyt. Pissanäyte lähti vielä viljelyyn, joka valmistuu muutamassa päivässä. Tytön vointi oli suhteellisen hyvä, joten lähdimme kotiin. Diagnoosi oli sillä hetkellä selittämätön kuume ja ohjeeksi saimme antaa kipu- ja kuumelääkettä.

Vielä seuraavanakin aamuna likka heräsi kuumeisena. Jälleen kuume laski lääkkeellä, mutta nyt se ei enää tullut takaisin. Tyttö oli koko päivän todella kiukkuinen ja ärtyisä, eikä ruokakaan oikein maistunut. Jokainen asia oli hänen mielestään väärin päin ja vain sylissä oli kiva olla. Aika varhain maanantaina panin merkille A:n vatsassa ja jaloissa pieniä punaisia näppylöitä ja saman tien osasin tehdä taudin diagnoosinkin. Vauvarokko, eli kolmen päivän kuume! Sitä meillä ei ole ollutkaan vielä.

me&i meandi bobbo pants

Seuraavana päivänä lääkäri soittikin pissaviljelyn tuloksia ja kyseli ensin hieman A:n voinnista. Kerroin tytön olleen ärtyisä, mutta kuumeen jo laskeneen. Kerroin myöskin, että tein diagnoosin iho-oireiden ilmaannuttua ja saman diagnoosin olisi lääkärikin tehnyt. Hän myös kertoi, että on tehty tutkimuksia, joissa on pystytty toteamaan, että vauvarokon kuumeen jälkeinen tila aiheuttaa useille potilaille päänsärkyä ja siitä usein uskotaan ärtyneisyyden johtuvan. Nauroinkin lääkärille, että nyt kun sanot tuon, kehtaan myöntää, että pohdin, onkohan likalla pää kipeä ja hän yrittää sitä kovasti kertoa, sillä A piteli päätään useasti tai taputti ensin omaansa ja sitten minun päätäni. Diagnoosi siis vahvistui ja pissa oli (kuten oletinkin) puhdas.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Pinkkiä paitaa ei voi enää käyttää.

Pinkkipaita pojalla oli aikoinaan sellainen tabu, että se sai ne ilkeimmät ihmiset avaamaan suunsa ja olemaan törkeitä toisia ihmisiä kohtaan. Nykyään pinkki paita pojan (tai vaikka miehen) päällä ei ole enää niin suuri ihmetyksen aihe ja olenkin pyrkinyt kannustamaan meidän lapsia tykkäämään justiinsa siitä väristä mistä tykkäävät. Toki kasvatan lapsistani poikia ja tyttöjä ja vaatekappaleista esimerkiksi hame on kyllä mielestäni tyttöjen vaate, mutta väreissä olen suopeampi. Tavallaan ymmärrän, että on "tyttöjen ja poikien värejä", mutta ei se mielestäni sano sitä, etteikö tyttö voisi pitää sinistä ihanana tai poika pinkkiä kauniina.

Ajattelin, ettei tämä asia olisi meillä vielä pitkään aikaan käsiteltävänä, mutta toisin kävi. Yhtenä aamuna olin ottamassa O:lle vaatteita valmiiksi ja tarjosin hänelle pinkin paidan. Tiedän, että poika tykkää paidasta ja se on hänelle kuin mikä tahansa muukin hänen paidoistaan. Poika ei edes ottanut paitaa vastaan, vaan sanoi saman tien ettei hän voi pukea sitä ylleen. Kysyin hölmistyneenä tähän syytä ja hän kertoi, että yksi luokkakavereista (tyttö) oli nauranut hänelle viimeksi, kun hänellä oli ollut tämä paita päällä. Selväksi oli kuulemma tullut juurikin se, että naurun aiheena oli ollut paita joka on pinkki ja se on pojan päällä. O oli selvästi harmistunut siitä, ettei voinut laittaa tuota paitaa päällensä, mutten tehnyt siitä sen suurempaa numeroa. Totesin pojalle, että hän voi pitää sitä päällään joskus muulloin, jos tahtoo. Kehotin myöskin poikaa kysymään tältä kyseiseltä luokkakaverilta, jos seuraava kerta vielä tulee, että onko tosiaan niin, ettei hänkään voi laittaa koskaan sinistä paitaa päällensä.

me&i haipaita pinkki

Tiedän, ettei tyttö kiusaamistarkoituksessa sanonut tuota, enkä missään nimessä pidä tällaista yhtä kertaa kiusaamisena. Enemmänkin harmistuin siitä, että vielä nykypäivänä on ihmisiä - lapsia ja aikuisia, jotka erottelee tämän väriasian näin jyrkästi. Ja kyllä, ymmärrän ja tiedän senkin, ettei tämä seitsenvuotias tyttö varmastikaan edes tajunnut mitä sanoi tai teki, mutta mietinpä silti, että jostain hänkin on moisen mallin saanut.

Miten sinä olet reagoinut vastaavissa tilanteissa, tai oletko tehnyt suunnitelman miten reagoit, jos vastaava tulee eteesi?

maanantai 10. syyskuuta 2018

Flunssan karkotusjuoma.

sitruuna inkivääri

"Nyt ei ole aikaa sairastaa!" parahdin, kun kurkussa tuntui karheutta. Ulkona kelit on vielä ihanan kesäiset, mutta syksyn tietää olevan ovella, kun flunssat alkaa taas kiertää päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Lapset on jokainen ollut jo tälle syyskaudella kukin ainakin pienen flunssan kourissa ja saihan tuo mieskin jo taudin. Olenkin jo naureskellen miettinyt kuinka outoa on, ettei tauti ole minuun iskenyt ollenkaan. Kunnes kurkussa alkoi tuntua karheutta ja olin lähes jo antautunut. Päätin kuitenkin, että nyt tätä ei kyllä päästetä valloilleen ja kokeiluun keitin paljon puhuttua flunssan karkotusjuomaa. Keitin puolisen litraa vettä ja raastoin inkiväärin sinne hautumaan reiluksi vartiksi. Siivilöin inkiväärin vedestä ja lisäsin veteen pullosta puristaen ihan näppituntumalta sekä sitruunaa, että hunajaa. Reilusti sai kumpaakin laittaa. Jäähdytin juoman ja olen nautin sitä reiluina shotteina useampaan otteeseen muutaman päivän ajan. En tiedä onko tällä oikeasti mitään vaikutusta, mutta ainakaan vielä tauti ei ole iskenyt ihan kunnolla päälle.

Mikä on sinun rohtosi flunssaa vastaan?

perjantai 7. syyskuuta 2018

1-vuotiaan ensimmäinen päiväkotiviikko.

Likan ensimmäinen päiväkotiviikko meni sellaisella tahdilla ohitse, että kyydissä en pysynyt. Olin ajatellut, että A aloittaa päiväkotitaipaleensa pehmeällä alulla eli lyhyemmillä päivillä. Hieman hammasta purren jouduin kuitenkin perumaan tämän suunnitelman ja ottamaan käyttöön B-version. Eli täysillä vaan samantien. Onnea on kuitenkin ollut se, että A meni samaan päiväkotiin, missä D jo on ja mistä O viime keväänä lähti eskarin käyneenä. Paikka on siis ollut jo pitkään tuttu likalle ja siellä on ollut monta tuttua aikuista kasvoa. Vielä suurempi onni on ollut se, ettei hoitajat ole vaihtuneet kesän aikana ja siellä todella oli nyt syksyllä meitä vastassa kaikki tutut ihmiset. Viime viikon maanantaina kävin A:n kanssa tutustumassa päiväkotiin. Olimme siellä leikkimässä aamupäivän ja A sai syödä lounaankin muiden päiväkotilaisten kanssa. Kaikki meni hyvin ja jo heti seuraavana päivänä vein tytön veljensä kanssa hoitoon koko päiväksi ja suuntasin kulkuni töihin. Keskiviikkona pidin vapaapäivän ja arvoin hetken pidänkö vapaapäivän myös A:lle. Ystävän kanssa keskusteltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että hyvää putkea ei ehkä kannata nyt katkaista yhdellä päivällä, vaan mennään viikko loppuun asti. Töihin jouduin taas torstaina ja perjantaina, joten yhtäkkiä olikin likalla kokonainen päiväkotiviikko jo takana.

skiphop kerhoreppu yksisarvinen

Muutamia pieniä itkuja lukuun ottamatta päiväkodin aloitus on mennyt paremmin kuin hyvin. Aamuisin A:lla on niin kiire leikkimään ja lukemaan kirjoja, että kenkiä ei ehdi aina riisumaan ja tossujen laitto unohtuu - käsien pesun muistamisesta puhumattakaan. A jaksaa hymyillä heti aamusta ja antaa äidillekin aina reippaasti halin. Itku totta kai tulee usein siinä vaiheessa iltapäivää, kun menen hakemaan likkaa ja hän näkee minut. Kotiin päästyään hän kuitenkin jaksaa taas olla oma aurinkoinen itsensä, eikä uusi päivärytmi ole edes vaikuttanut yöuniin - ainakaan vielä!

maanantai 20. elokuuta 2018

Kirjan päällystäminen kontaktimuovilla - näin minä teen sen.

Muutaman vuoden päästä saatan todeta, että taas on SE aika vuodesta, mutta nyt kun vasta esikoinen aloittelee koulutaivaltaan, nautin kirjojen päällystämisestä kontaktimuovilla. Sanoin tämän homman kertominen on niin kovin tylsää, niin kuvasin prosessin kokonaisuudessaan. Silloin, kun minä olin koululainen, oli sellaistakin kontaktimuovia, jossa oli kuvia tai kuvioita. Vieläkö sellaisia on jossain myynnissä? Kirjan päällystäminen kontaktimuovilla - näin minä teen sen.

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

kirjan päällystäminen kontaktimuovilla

perjantai 17. elokuuta 2018

Minä. Junassa.

Lupasinhan kertoa erikseen siitä, miten junamatkani Tikkurilasta Tampereelle meni viime lauantaina. Olen käyttänyt todella vähän junia elämäni aikana ja oikeastaan ainoa pidempi pätkä oli joskus, kun opiskelin ammattikorkeakoulussa Espoossa. Silloin kuljin ehkä vuoden verran junalla Helsingistä Leppävaaraan, mutta vaihdoin yksityisautoiluun ajallisesti pitkän matkan vuoksi.

En ollut koskaan aiemmin edes käynyt Tikkurilan juna-asemalla, joten halusin totta kai olla extra-ajoissa paikalla, etten varmasti myöhästy. Jostain olin saanut päähäni junan lähtevän raiteelta 1. Löysin raiteen ja ihmettelin opastekyltin tekstejä. "Ei, ei se juna voi mennä tästä", ajattelin ja tarkastin ehkä seitsemännen kerran matkalippuani. Vaunu 1, paikka 29. Ahhaa, jostain syystä ilmeisesti sekoitin vaunun ja raiteen. Takaisin sisälle tarkastamaan aikataulusta oikeaa raidetta ja lähdin kohti raide kakkosta. Katselin ympärilleni ja huomasin laiturilla näytön, jossa näytettiin kuinka pitkä tuleva juna on ja mihin kohtaan sen pää ja perä asettuvat. Ajattelin, että onpas tämä kätevää ja asetuin ensimmäisen vaunun oletettavaan tulo kohtaan odottamaan.

sokos hotel torni tampere

Juna tuli ja nousin kyytiin. Juna oli aika tyhjä ja sain rauhassa etsiä vaunusta oikeaa paikkaa - paikkaa numero 29, jota en millään kuitenkaan löytänyt. Paikkoja taisi olla aina numeroon 28 asti ja seuraava sitten olikin 30 tai 31. Alkoi tuntua todella koomiselta ja myönnän miettineeni piilokamera vaihtoehtoa, koska juuri minun paikkani puuttui. Avasin suuni ja ihmettelin paikkani puuttumista muille matkustajille, mutta eivätpä hekään mitään keksineet. Kehottivat istumaan ja odottamaan konduktööriä, sillä häneltähän voisin kysyä asiaa. Siinä odotellessa ehdin jo epäillä, olenko oikeassa junassa, mutta tiesin olevani. Seuraavaksi keksin vain sen, että minun on oltava väärässä vaunussa, mutta en millään keksinyt, että miten se olisi mahdollista. Olinhan noussut ensimmäiseen vaunuun. Konduktööri tuli ja näytin hänelle lippuani samalla sanoen, että olenkohan oikeassa paikassa, kun en löydä paikkaani. Hän vahvisti epäilykseni. Juna on oikea, mutta vaunu väärä. Ensimmäinen vaunu tai ykkösvaunu onkin ensimmäinen Helsingin päässä, joten nyt se on junan viimeisin vaunu. Enhän minä sitä tajunnut, hahahaa! Ei muuta kuin kävellen koko junan läpi sinne toiseen päähän. Junan läpi kävellessä huomasinkin, että jos olisinkin aiemmin kulkenut vaunujen välillä, olisin huomannut, että vaunun numero kerrotaan valotaulussa vaunun alkaessa.

Löysin oikean vaunun ja oikean paikan. Paikka vaan oli varattu. Herrasmies istui minun paikkani viereisellä paikalla, nukkui ja hänen tavaransa olivat minun paikallani. Vaunu oli hyvin tyhjä, niin en sitten kehdannut herraa herätellä vaan istuin vapaaseen tuoliin. Huomatkaa edelleen, että minä olen ollut hyvin harvoin junassa ja vasta hetken päästä istumaan päästyäni tajusin, etteihän tämä juna mene suoraan Tampereelle, vaan pysähtyy useammallakin pysäkillä. Siinä sitten jännitin aina kun juna pysähtyi, että tuleeko nyt kyytiin joku, jonka paikalla minä olen. Ei tullut, huh!!

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Tekevälle sattuu.

Nyt se sitten tapahtui. Ensimmäinen tapaturma, jossa tarvittiin lääkärin apua. Oikeastaan se on mielestäni ihan hyvä saavutus, että ensimmäinen tällainen tulee eteen vasta reilun seitsemän vuoden äitiyden jälkeen. Pojat ovat jo muutaman vuoden halunneet trampoliinin omalle pihalle. Vanhaan kotiin sitä ei tietenkään hankittu, kun pihalle ei mahtunut, mutta nyt kun muutettiin ja pihapiiri laajeni huomattavasti, niin hankittiin sellainen. D siellä hyppi eilen ihan niin kuin useana kertana jo aiemminkin, mutta tällä kertaa laskeutuminen tapahtui inhottavasti käden päälle. Sormet vääntyivät ja huutokonsertti oli valmis. Saman tien varasin ajan Itäkeskuksen Pikkujättiin ja isänsä lähti poikaa viemään näytille. Epäiltiin, että taidettiin selvitä venähdyksellä, kun ei poika suuresti aristanut kättään tutkiessamme, mutta löytyipä sieltä sitten kuitenkin pieni murtuma keskisormen tyvestä ja ehkä toinen vielä pienempi nimettömän tyvestä. Käsi lastoitettiin ja lastaa täytyy nyt käyttää viikon ajan, jotta sormet paranevat.

Äidin pieni mies on ihan rampa ja oli kyllä jotenkin lohdutonta kuunnella viime yönä, kun pojan ainoa toive oli, että lasta otettaisiin pois. Onneksi nyt kuitenkin on pienestä tapaturmasta kyse, joka lääkärin mukaan parantuu nopeasti.

oikea käsi paketissa

maanantai 13. elokuuta 2018

Erilainen lauantai - kuvaamassa me&i AW18 kick offia!

Vielä on lomaa jäljellä, mutta lauantaina herätyskelloni soi kukonlaulun aikaan. Yö meni enemmänkin pyöriessä ja kuunnellessa, joko se kello soi. En ole yli kahteen kuukauteen herännyt herätyskellon ääneen, joten kai sitä vähän panikoin, että heräänkö siihen vai olenkohan jo nukkunut pommiin. Kello soi viideltä ja kotoa lähdin puoli seitsemältä. Sain yhdeltä ihanista ystävistäni kyydin juna-asemalle, kiitin häntä ja lähdin suunnistamaan oikeaan junaan. Minä ja junat ei olla juurikaan tutustuttu aiemmin, joten perhosia oli vatsassa jo pelkästään siksi, etten ollut ollenkaan varma löydänkö itseni juuri siihen junaan, joka kohta porhaltaa Tikkurilan kautta Tampereelle. Muutama hassu juttu kävikin matkalla, mutta kerrotaan niistä ihan erikseen.

Pääsin Tampereelle ja löysin Tornista valtavan määrän iloisia naisia. Kaikki he olivat kerääntyneet me&i kick offiin. Olen tainnut aiemminkin kertoa, että yksi ystävistäni työskentelee me&i:lla ja hän kysyikin minulta jo keväällä, voisinko tulla kuvaamaan heidän syksyisen kick offinsa. Ihan siltä seisomalta en uskaltanut lupautua, mutta olihan se sellainen tarjous, etten voinut siitä kieltäytyäkään. Minähän en todellakaan ole mikään ammattivalokuvaaja ja jännitinkin, että osaisinko. Ystäväni vakuutti, että olisin varmasti hyvä ja heillä olisi tarve saada tapahtumasta muitakin kuvia, kuin kännykkäkuvia.

me&i meandi aw18

me&i meandi aw18

me&i meandi aw18

me&i meandi aw18

me&i meandi aw18

me&i meandi aw18

me&i meandi aw18

Päivä oli antoisa ja sain mielettömästi harjoitusta. Nyt tiedän myös monta pientä juttua, mitä seuraavalla kerralla tekisin toisin. Ihmisten kuvaamista olen aina pitänyt erittäin vaikeana ja sitä se oli nytkin, varsinkin kun tietysti aika oli hyvin rajallista ja piti suoriutua nopeasti. Sain myös huomata, että kun jotain tapahtumaa katsoo lähes pelkästään kameran linssin läpi ei todella ehdi huomaamaan ja rekisteröimään kaikkea, mikä silmien edessä tapahtuu. Ainoat asiat, mitkä päässä pyörivät on valot, valotukset, ISOt ja sun muut kameran asetukset. Ja kyllähän taisin muutaman kerran kirota itsekseni sitäkin, kun objektiivini zoomi olisi voinut olla pidempikin.

Parasta oli päästä todella haastamaan itseään ja oppimaan rakkaasta harrastuksesta - valokuvauksesta tekemisen kautta. Toisiksi parasta päivässäni oli päästä seuraamaan läheltä tuota mahtavaa me&i porukkaa. Naiset olivat hyvällä tuulella ja nauru raikasi. Kaikki tuntui odottavan näkevänsä syksyn malliston ja kuulevansa tarinoita vaatteiden synnyn takaa. Pystyisinpä edes hieman välittää teille sitä iloa, valoa, tunnelmaa, naurua ja riemua, jonka sain huomata ja kokea tässä porukassa olevan. Näin kun sitä "perhettä" on nähnyt vähän niin kuin kärpäsenä katossa, kävi jo mielessä, miksen minäkin olisi mukana tässä touhussa. Ihan varmasti olisin, jos minulla vaan olisi niitä kuuluisia tunteja päivissäni vähän enemmän kuin muilla, hahhhaha!!

lauantai 11. elokuuta 2018

Ekaluokkalainen.


Vihdoin ja viimein tuli eteen se ensimmäinen koulupäivä. O on selvästi odottanut koulun alkua koko pitkän kesäloman ajan, mutta ei juurikaan ole siitä puhunut. Häneltä on yritetty kysellä fiiliksiä, mutta lähinnä poika on saanut vain sanotuksi, että on kiva kun koulu alkaa ja hän odottaa läksyjen tekoa eniten. Koulun alkuun oli enää muutama päivä ja kysyimme, joko aloitus jännittää. Ei kuulemma ja mietin jo, että noinkohan tuo vetää tämän ihan tosta noin vaan. Ei se kuitenkaan ihan niin mennyt. Ensimmäisenä kouluaamuna lähdimme kotoa koko perheen voimin kävelemään koululle jo hyvissä ajoin, sillä kävimme viemässä ensin D:n päiväkotiin. Jännitys alkoikin hiipiä pienen miehen mieleen siinä matkalla ja hän oli kovin mietteliäs, eikä tuo yleensä ylitsevuotava papupata saanut juuri ollenkaan sanaa suustaan.

Kuuntelimme luokkajaot ja nimenhuudot aina O:n luokan loppuun asti. Annoimme halit, toivotimme esikoisellemme hyvää koulupäivää ja lähetimme hänet vuosien mittaiselle koulutielle.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Muistan kuinka..

rivitalo Itä-Vantaalla

..kävimme ensimmäisen kerran katsomassa tätä asuntoa.
..olimme tehneet jo suunnitelmat hintatarjouksesta, jos kaikki olisi okei.
..kävimme kauppaneuvotteluita välittäjän kautta myyjän kanssa siinä näyttötilaisuudessa.
..tarjouksemme hyväksyttiin ja sovimme kauppapäivän, tehtiin kaupat ja saimme avaimet.
..rempattiin hulluna kaikki pinnat.
..muutettiin ensimmäiseen yhteiseen omaan kotiin.
..yksi huone oli ylimääräinen ja lupasin, että mies saa siitä huoneesta itselleen pelihuoneen.
..muutama kuukausi muuton jälkeen tein yläkerran kylppärissä ensimmäisen raskaustestini ja tulos oli ilman odottamista kaksi viivaa - mies ei saanutkaan pelihuonetta, hahahah!
..ensimmäinen synnytys käynnistyi keskellä yötä.
..lähdimme kättärille. Siskoni kävi hoitamassa koirat ja kertoi, että olimme unohtaneet lukita etuoven.
..tulimme ensimmäistä kertaa kotiin perheenä.
..purimme parvekkeen ja kasasimme sen uudestaan.
..toinen lapsi ei tullutkaan yhtä helposti, kuin ensimmäinen.
..toinenkin synnytys alkoi keskellä yötä ja tajusin edellisen päivän supistelevat merkit vasta jälkikäteen.
..toimme toisen poikamme kotiin.

olohuone keittiö

olohuone

vierashuone

..laajensimme eteisen ja uudistimme keittiön.
..arki rullasi.
..riitelimme lapsiluvusta ja kolmannesta lapsesta.
..vietimme synttäreitä, jouluja, pääsiäisiä ja muita juhlia.
..päätimme tehdä märkätilaremontin ja asuimme remontin keskellä lähes kolme kuukautta.
..tein kolmannen raskaustestin.
..piirsin kaavoja ja leikkasin kankaita keittiön pöydän ääressä.
..ompelin monet lasten vaatteet kodinhoitohuoneessa ja haaveilin ompeluhuoneesta.
..monesti mietimme muuttavamme, mutta seuraavaa kotia ei tuntunut löytyvän. Kriteerimme oli todella tiukat ja yksi niistä oli se, että halusimme pysyä samalla seudulla.
..toimme tyttäremmekin tähän kotiin.
..lähdin viemään toista koiraamme hänen viimeiselle matkalleen ja kuinka tulin sieltä yksin takaisin. Mieli oli haikea, surullinen, mutta myös onnellinen ja helpottunut.
..hain uurnan kotiin ja asetin sen sinne missä on eniten elämää - olohuoneeseemme.
..se oikea uusi koti osui kohdalle ja laitoimme tämän myyntiin.
..muutimme. Siitä ei ole kuin muutama päivä, kun viimeisen kerran suljin vanhan kotimme oven. Kodin, jossa viihdyimme kahdeksan vuotta, jonne muutimme pariskuntana ja josta lähdimme viisihenkisenä perheenä. Monet muistot olemme luoneet juuri näiden seinien sisällä, mutta onneksi muistoja ei tarvitse jättää taakseen, vaan ne kulkevat aina mukana. Nyt mennään kohti uusia muistoja.

sauna pallokiuas

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Tasan vuosi sitten.

minä leikkauspöydällä suunniteltu sektio

Tämä kuva on otettu minuutilleen vuosi sitten. Makasin suunnitellusti Kätilöopiston sairaalan leikkauspöydällä. Likka ei ollut vielä syntynyt, mutta leikkaus oli käynnissä. Rauhallisesti edettiin, kun eihän nyt ollut mitään kiirettä, kuten edellisillä kerroilla. Muistan kuinka tunnelma oli jännittynyt, ehkä vähän hermostunut ja ennen kaikkea odottava, mutta pää löi aivan tyhjää.

Tänään on tyttäremme yksivuotissyntymäpäivä ja voimme hyvästellä kolmannen ja meidän elämämme viimeisen vauvavuoden. A on vuodessa kietonut pienten sormiensa ympärille veljensä ja vetelee heitä kumpaakin kuin pässiä narussa. O on kuin mikäkin pikkuvanhempi ja jopa ärsyttävyyteen asti matkii meitä aikuisia esim. aamun heipoissa. D:llä on ylitsepursuavaa rakkautta siskoaan kohtaan ja hän ei millään haluaisi olla hetkeäkään kauempana siskostaan, kuin ihan iholla. Likka jo tottuneesti hätyytteleekin käsillään D:tä siirtymään kauemmaksi. A on kovaääninen ja pitää huolen siitä, että hänetkin huomataan - häntä ei voisi olla huomaamatta. Tuo meidän likka on luonteeltaan aika pitkälti juuri sellainen, kuin mitä hänen kuvittelinkin olevan. Tomera typykkä, joka näyttää jo nyt kuka määrää tahdin, mutta myös sellainen pieni tutkija, joka jaksaa pitkiäkin aikoja laittaa kahta dubloa yhteen ja erottaa niitä. Akrobaattinen muikkeli kiipeilee helposti lähes esteen kuin esteen yli, kiipeä portaat varmasti ylös ja pakittaa ne jo tottuneesti alas. Ja jos matkalla sattuukin jokin pikkuhaaveri, laittaa tyttö huutokertoimeensa vähän lisää kierroksia, ihan vaan naisellisen ylidramaattisuutensa vuoksi. Kiltti ja iloinen tyllerö, jolle kelpaa kumman tahansa vanhemman syli.

Onnea tyttäreni, tänään juhlitaan!

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Uuden kodin avaimet on taskussa.

uusi koti

Viikonloppu hurahti sellaista vauhtia ohi, että nyt on kyllä todella vaikea pysyä tahdissa mukana. Viime perjantaina meidän uusi koti oli kokonaan meidän ja remontti alkoi samalta seisomalta. Ehdin juuri ja juuri ottaa kuvia tyhjästä asunnosta, kun jo kattopaneeleita alettiin pudottaa alas. Haaveilen tasaisesta katosta ilman paneelin rajoja ja kysyinkin mieheltäni joitakin viikkoja sitten, ettenkö voisi saada tasaista kattoa. Voin kuulemma ja siitä se ajatus sitten lähti: kipsilevykatto. On vaan kuulemma todella työläs tehdä ja kaiken lisäksi mieheni ei ole sellaista vielä ikinä tehnyt, joten tästä tulikin nyt sitten todellinen testiprojekti. Ensi viikon keskiviikkona pitäisi kantaa sitten viimeisetkin tavarat uuteen osoitteeseen, joten remontin keskelle toden näköisesti mennään. Yritys on saada ainakin tuo katto valmiiksi ennen muuttoa ja laminaattia asennetaan, sekä seiniä maalataan sitten huone kerrallaan.

olohuone ennen remonttia

remontin keskeltä

portaikon tasanne remontti

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Facebookin kirppikset.

Olin jo melkein luvannut itselleni, että tämä on yksi niistä aiheista, joita en tule koskaan käymään blogissani läpi. Suoraan sanottuna nyt kuitenkin ottaa päähän niin hitokseen, että pakkohan tästä on avautua. Jos edes itselleen saisi paremman olon, kun "oksentaa" tämän kaiken ulos. Nyt ollaan kuitenkin sillä tavalla eri näkökulmasta liikkeellä, että av, yv tai mmm ei ole niitä juttuja, miksi minua ärsyttää. Olen aika huono kirppistelijä ja tarkoitan tällä sitä, että ostan lähes kaiken tarvittavan uutena. Jotenkin koen sen helpommaksi ja siitä helppoudesta sitten osaltaan maksan, kun maksan tuotteesta sen täyden hinnan.

Muutto lähenee kovaa vauhtia ja olen tyhjentänyt kaappeja pahvilaatikoihin. Samalla olen käynyt tavaroita kriittisellä silmällä läpi ja pakannut muuttolaatikoihin vain ne, joita oikeasti koen tarvitsevani seuraavan puolen vuoden / vuoden aikana. Osan tavaroista heitin reilusti roskiin, mutta koska osa on täysin toimivaa ja vielä hyvää tavaraa, mutta meille tarpeetonta, ajattelin, että annetaanpa taas kerran kirppistelylle mahdollisuus. Kierrätetään ja kannetaan ekologisuudesta edes pieni hippunen omaa kortta yhteiseen kekoon. Ensin opettelin Facebookin Marketplacen käyttöä. Vaikeatahan tuo ei ole, mutta en alkuun ihan tajunnut sen toimintaperiaatetta. Sitten kun ymmärsin, että itse asiassa tuohan on oikeastaan aika kätevä juttu, että julkaiset myynti-ilmoituksen Marketplacella ja sitten jaat sen haluttuihin paikkoihin ja hallinta on helppoa, tajusin ettei se ihan niin yksinkertaista olekaan. Tajusin vasta kantapään kautta sen, ettei Marketplacella muutettu ilmoitus näy muutettuna jaetuissa ryhmissä, vaan kaikki ilmoitukset tulee kuitenkin muokata manuaalisesti. Tyhmä homma.

Tuo nyt ei kuitenkaan ollut kuin pieni osa tätä harmistusta. Suurimman osan harmistuksestani on aiheuttanut ihan ihmiset. Muut ihmiset. He, ketkä ovat olleet edes pienesti kiinnostuneita myytävistä kohteistani.

vauvan soiva mobile

Esimerkki 1. Meidän sitterin hankin A:ta varten noin vuosi sitten ja ostin sen käytettynä. Sitteri selvästi edustaa jo vähän varttuneempaa Emmaa, mutta on toimiva ja kankaitakin on pesty ahkeraan. Kuitenkin itse maksoin tuosta laitteesta sen seitsemän euroa, niin ajattelinpa, että annetaan se eteenpäin. Sain tasaiseen tahtiin yksityisviestejä siitä, onko sitteri vielä vapaana. Näitä viestejä tuli kuusi kappaletta ja kaikkiin vastasin lähes saman tien. Kaikille kirjoitin: "Kyllä on, sijaitsee [paikkakunta]." Ei vastausta. Kukaan kuudesta ei vastannut yhdelläkään kirjaimella viestiini. Alkoi todella sapettaa, sillä minut on opetettu kohtelemaan ihmisiä kuten toivoisin itseäni kohdeltavan. Olemalla ystävällinen. Sitten tuli seitsemäs "onko vapaa?" viesti. Kirjoitin jälleen tuon tutun vastauksen. Vastapuoli vastasi tällä kertaa: "Onko se ehjä ja homeeton?", vastasin sitterin olevan vanha ja toimiva. Kerroin, että toisen turvavyön kiinnike on hävinnyt ja se on korvattu nippusiteellä (unohdin mainita, että tämä on pitävämpi liitos). Homeesta totesin, etten edes tullut ajatelleeksi, että siinä voisi hometta olla. Vastapuoli ei vastaa. Menee tunti, toinen ja kolmaskin. Sadattelen taas kerran ihmisten tyyliä vain jättää asiat roikkumaan. Useamman tunnin päästä revin teatraalisesti kankaat irti sitterin kehikosta ja viskoin ne tekstiilijätekassiin. Runko löysi loppusijoituspaikkansa sekajäteastiasta.

Esimerkki 2. Pinnasänkyyn kiinnitettävä soiva mobile. Toimiva kapistus, jonka sain siskoltani. Heillä se on taitanut olla kahdella lapsella käytössä. Laitetta voisi kehua uudenveroiseksi, joten laitoin sille hintaa 7e. Ei mennyt kuin tunti ja ensimmäinen oli jo kiinnostunut laitteesta ja sovimmekin, että hän tulee seuraavana päivänä sen hakemaan. Hän lupasi tulla klo 15 aikaan ja jos hän pääsee aiemmin, niin hän laittaa viestin. Tasaiseen tahtiin ensimmäisen vuorokauden aikana tuli muitakin kiinnostuneita ja sain yhteensä 11 viestiä mobilesta. Seuraava päivä tuli ja kello läheni kolmea. Ei viestiä, joten en ihan vielä odotellut tyyppiä saapuvaksi. Kello tikitti ja kun se alkoi olla jo neljä, totesin itsekseni, ettei se ehkä mene enää siihen "klo 15 aikaan". Ei näkynyt, eikä kuulunut ja seuraavana aamuna laitoin viestin seuraavalle kiinnostuneelle "Mobile olisi vapaana, vieläkö olet kiinnostunut?", tyyppi oli kiinnostunut ja kysyinkin pääsisikö hän hakemaan sitä jo samana päivänä? Koska en jaksa koko päivää päivystää kotona, kerroin, että olen kotona ainakin 11-12 ja 15-16 välisenä aikana ja kysyin sopisiko näistä jompikumpi hänelle. Kello oli kymmenen lauantaiaamuna, kun sovimme, että hän tulee hakemaan mobilen 15-16 välillä. Arvaatteko jo? Kello oli 16.10, kun lähdin kotoa. Tyyppi ei laittanut viestiä tai ilmaantunut. Odottelin sunnuntaihin saamatta minkäänlaista yhteydenottoa ja otin mobilen pois myynnistä. En jaksanut enää kolmannen mahdollisen oharin tekijän kanssa sopia yhtään mitään.

Esimerkki 3. Minulla on muutama useamman vuoden vanha Guess -merkkinen käsilaukku, joita ei vaan enää tule käytettyä ja laitoin yhden laukun myyntiin. Heti oli taas kiinnostusta ilmassa ja muutamakin laittoi viestiä. Ensimmäinen kyseli, onko laukku vielä vapaana ja kertoi kiinnostuksestaan. Vastasin, että laukku on sinun, jos niin tahdot ja kysyin pääsisikö hän sen huomenna noutamaan, kun ihan vieressä asui. Ei vastausta. Seuraavana päivänä (pe) klo 17 aikaan häneltä tuli viesti. Aloitti viestin kertomalla ettei ollut huomannut viestiäni aiemmin. Hän kertoili senkin, kuinka hänellä menee vähän huonosti ja on ikävää, ajatukset seilaa yms. Ehti lähteä jo matkaan, kun kuulemma hautajaiset olisivat seuraavana päivänä toisella paikkakunnalla. Kertoi tulevansa kotiin vasta muutaman päivän päästä (eli eilen) ja kysyi onnistuisiko haku tiistaina. Sadattelin taas päässäni ja jos olen oikein rehellinen, niin myönnän ajatelleeni, että nämä hautajaiset vain keksittiin. Vastasin myöntyvästi ja kysyin pääsisikö hän tiistaina klo 10. Tämä sopi. Ei varmaan tarvitse asiaa sen enempää puida, mutta eipä tyyppiä näkynyt tänään klo 10 meidän oven takana. Eikä muuten mitään viestiäkään tullut, eikä ole tullut vieläkään. Nyt arvon jaksanko tuotakaan enää tarjota seuraavalle kiinnostuneelle.

Miten ihmeellä te muut hankkiudutte toimivista, mutta itsellenne tarpeettomista tavaroista eroon? Mistä johtuu se, että ihmiset ovat nykyään toisiaan kohtaan näin välinpitämättömiä? Eikö kukaan kunnioita enää toista ihmistä edes sen vertaa, että pienemmistäkin lupauksista pidettäisiin kiinni tai edes reilusti ilmoitettaisiin, ettei päästäkään sovittuna ajankohtana?

perjantai 6. heinäkuuta 2018

APUA! Kihlasormukseni katosi Jumbossa.

Veikkaan, että ensimmäinen ajatuksesi on se, että olen jostain syystä riisunut sormuksen sormestani, jonka seurauksena sormus on pudonnut ja hävinnyt. E-hei, näin ei käynyt, mutta osuinko oikeaan? Tähän katoamiseen liittyy vähän enemmän draamaa ja jännitystä kuin perus katoamistapaukseen.

vihkisormus

Kihla- ja vihkisormukseni ovat olleet sormessani lähes tauotta viimeiset seitsemän vuotta. Sormukseni ovat valkokultaa ja olivat menneet ihan harmaiksi jo pidemmän aikaa sitten, mutta niiden puhdistukseen vieminen oli jotenkin todella suuren kynnyksen takana. En olisi halunnut jättää kumpaakin samaan aikaan kultasepänliikkeeseen, koska sormi olisi kovin alaston viikon verran, mutta toisaalta helpompaa oli viedä ne kerralla. Kihlasormukseni on ottanut vaatteisiin kiinni jo hyvän tovin ja koska siskolleni kävi niin, että yhtenä aamuna hänen sormuksestaan puuttui yksi timanteista, en uskaltanut enää olla huomioimatta sormukseni kuntoa. Vein sormukset puhdistukseen ja pyysin, että huoltaisivat samalla sormukseni niin, ettei se enää ottaisi kiinni. Viikko kului ja hain sormukset takaisin. Ne kiilsivät ihanasti, mutta heti huomasin, että kihlasormus jäi edelleen vaatteisiin kiinni. Harmistuneena totesin, ettei sitä varmaan sitten katsottu samalla. Nainen pahoitteli tapahtunutta ja tarjoutui lähettämään sormuksen sepälle takaisin ilman kuluja ja näin tehtiin. Nyt papereihin ei kirjattu mitään noutopäivää valmiiksi, vaan lupasivat liikkeestä ilmoitella, kun sormus heille palautuu. En tiedä miten tuo prosessi kaiken kaikkiaan menee, mutta ilmoitusta ei koskaan tullut ja kävin reilun viikon jälkeen kysymässä sormustani. Sillä hetkellä sitä ei löytynyt liikkeestä ja minulle luvattiin kysyä asiaa sepältä ja ilmoittaa. Arvaattekin varmaan jo, että viikko vierähti eikä sitä seuraavaakaan yhteydenottoa tullut. Kävin taas kysymässä sormustani. En muuten ole ikinä aiemmin nähnyt kuinka kahdelle koruliikkeen työntekijälle nousee hikipisarat otsalle niin nopeasti, kun nyt nousi. He eivät taaskaan löytäneet sormustani, eikä minulla ollut aikaa jäädä pidemmäksi aikaa odottamaan, kun etsivät sitä liikkeestään. Lupasivat taas soittaa, mutta tällä kerralla jo saman päivän aikana. Tällä kertaa he todellakin pitivät lupauksensa ja soittivat. Sen puhelun aikana minulle vasta valkeni se, että sormukseni todellakin on kadonnut. Totta kai tiedostin koko ajan, että katoaminen on mahdollista, mutta enhän minä siihen oikeasti uskonut. Uskoin ja luotin siihen hetkeen asti, että kyllähän se nyt löytyy - eihän sormus voi kadota näin!? Liikkeestä lupasivat olla vielä yhteydessä seppään ja pyytää häntä tarkastamaan omat tilansa extratarkkaan. Siltikään sormusta ei löytynyt ja nyt se on julistettu kadonneeksi. Luonnollisestikin koruliike korvaa minulle uuden samanlaisen (onneksi aitoustodistus oli tallella ja sain annettua heille tarvittavat tiedot), mutta eihän se ole sama asia. Tulen aina lopun elämääni tietämään, kun sormustani katson, ettei se ole juuri se yksilö, minkä olen yllärinä saanut mieheltäni.

Veljeni on aina ollut tietyissä asioissa vähän noh.. turhan tarkka. Olemmekin leikkisästi kutsuneet häntä aina silloin tällöin foliohatuksi. Hänenkin vaimonsa on miettinyt sormusten puhdistusta, mutta veljeni on ohjeistanut häntä aina, ettei sormuksia voi viedä sellaiseen paikkaan puhdistettavaksi, mistä ne lähetetään sepälle. Veljeni mielestä liikkeen pitää olla sellainen, missä sepän paja on konkreettisesti siellä. Monta vuotta pidin tätä ajatusta hätävarjelun liioitteluna ja nauroin hänelle. Nyt uskon ja ymmärrän toisin ja voitte muuten olla varmoja, etten enää ikinä vie korujani korjattavaksi tai puhdistettavaksi sellaiseen paikkaan, missä niitä ei paikan päällä voida hoitaa.

torstai 5. heinäkuuta 2018

Menoa ja melskettä.

Tätä viikkoa on takana vasta muutama päivä ja silti minusta tuntuu, että menoa ja melskettä on tällä viikolla ollut jo useamman päivän verran. Siskoni päivähoitokuvioiden mennessä hieman mönkään, lupauduin ottamaan heidän tytöt (4- ja 6-vuotiaat) meille hoitoon täksi viikoksi. Kotonahan tässä ollaan ja kun mieskin on vielä töissä, niin eihän se juurikaan arkeani muuta. Onneksi ei tarvitse tytöille tarjoilla aamuisin aamupalaa, nimittäin silloin joutuisin heräämään herätyskellon kanssa valmistelemaan sitä. Tyttöjen isä tuo tytöt meille aamulla kasin ja puoli ysin välillä ja usein siinä vaiheessa olen vasta harkitsemassa aamupalan tekoa, hahahhah!

pääsiäiskaktus

Kelit ei ole olleet mitä parhaimmat, eikä ihan niitä parhaita ilmoja loppuviikoksikaan lupailla, joten on ollut pakko keksiä jotain tekemistä. Sekä meidän omat, että siskoni lapset ovat kulkeneet hyvin harvoin julkisilla kulkuvälineillä ja kaikille näille tuntuu metro olevan nähtävyys. Maanantaina teimme siis retken julkisilla kulkuvälineillä mummilaan. Lähdimme tuosta meidän lähipysäkiltä bussilla kohti Sörnäistä, jossa vaihdoimme kulkuvälineeksi tämän mahtavan oranssin madon. Hississä haisi lasten mielestä pissa ja kakka sekaisin (ja niin siellä oikeasti haisikin) ja taisimme ehkä olla aikamoinen näky, kun astuimme hissistä ulos jokainen pitäen nenäänsä sormin suljettuna. Oranssi mato (edelleen se metro) oli tällä kertaa lapsille pienoinen pettymys, sillä se ei ollutkaan sellainen uusi metro, jossa on se pyörivä lattia (haitarikohta?). Herttoniemessä hyppäsimme metrosta ulos ja kirmasimme bussin luo. Perille päästiin vaivatta ja lapsilla oli taatusti mukavaa, vaikka yksi pieni kahakka meinasikin tulla siitä, kun menin sekaisin, kenen vuoro milloinkin oli painaa hissin tai bussin nappia.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Superhelppo lounas: Tonnikala-feta pannari.

Tiedättekö? Helppo, nopea ja hyvä - harvoin nämä kaikki kolme adjektiivia mahtuvat samaan soppaan, mutta nyt onnistuin sellaisen keittelemään, vaikkei keittoruoasta olekaan kyse. Valmistukseen ei mene kuin vähän yli puolituntia ja ensimmäinen testierä (pellillinen) tätä hävisi meiltä alta aikayksikön.

Taikinaan tarvitset
7dl maitoa
1tl suolaa
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoa

Täytteeseen tarvitset
1prk tonnikalapalat öljyssä
2prk tonnikalapalat vedessä
200g K-Menu salaattijuustopala
kirsikkatomaatteja
mausteita oman maun mukaan

tonnikala-feta pannari

tonnikala-feta pannari

Sekoita taikinan kaikki ainekset keskenään sekaisin ja lisää joukkoon öljyiset tonnikalapalat öljyineen. Valuta vedessä olevista tonnikalapaloista vedet pois ja lisää tonnikalapalat taikinaan. Sekoita ja kaada seos leivinpaperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle pilkottu salaattijuusto ja puolitetut kirsikkatomaatit. Mausta, paista 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia, anna pannarin hetki vetäytyä ja nauti! Minä maustoin pannarin mustapippurilla ja Herbamarella.

torstai 21. kesäkuuta 2018

Kuukausi muuttoon.

Muuttoilmoitus Maistraattiin ja Postille on tehty. Olin ihan varma, että joudumme mieheni kanssa kummatkin tekemään omat ilmoituksemme, mutta kätevästihän sitä pystyi koko perheen ilmoittamaan yhdellä kertaa. Kotivakuutus on otettu, sähköt kilpailutettu ja lukkofirmoille lähetetty tarjouspyynnöt lukkojen uusimisesta. Ja mikä tärkeintä, remonttisuunnitelma alkaa olla valmis. Talossa on kaksi ulko-ovea ja toinen niistä on autotalli. Autotallista on myös käynti sisätiloihin (on muuten äärettömän suuri plussa!) ja tämäkin ovi on lukollinen. Talomme on rakennettu 80-luvun puolivälin tietämissä ja me olemme talon kolmannet omistajat. Edelliset asukkaat ovat asuneet talossa 90-luvun alkupuolelta asti, mutta kun lukot ja avaimet ovat alkuperäiset, niin ajattelimme ne päivittää heti nykyaikaan. Samallahan saamme myöskin sekä autotallin, että etuoven lukkoihin saman avaimen, kun nyt niihin käy eri avaimet. Eikä avaimia olisi edes tällä hetkellä meidän tarpeisiin tarpeeksi, ja joutuisimme joka tapauksessa tilaamaan uusia avaimia.

Laminaatti on valittu, ostettu ja viety talolle odottamaan meitä. Taas kerran olimme mieheni kanssa hieman eri mieltä laminaatin sävystä, mutta tällä kertaa oli minun vuoroni vetäistä se pidempi korsi ja sanoa viimeinen sana. Kahdeksan vuotta sitten roolit olivat toisin päin ja silloin mieheni valitsi lattian lopullisen värin. Onneksi olimme nyt kuitenkin samaa mieltä siitä kuinka tumma lattia saa olla, joten ihan ei tullut nyt tehtyä sellaista valintaa, että se iskee toisen silmään koko ajan. Laminaatin valinta oli oikeastaan helppo homma, mutta kas kummaa, kun se oli ostettu ja roudattu odottamaan asennusta, näinkin kahtena yönä unta siitä, että se on aivan väärän värinen! Loppusuoralla meillä oli kaksi eri laminaattia valittavana ja toinen oli sävyltään ruskeampi ja toinen harmaampi - kummatkin aika vaaleita kuitenkin. Minä valitsin rusehtavamman ja unissani olin varma siitä, että laminaatti oli lähes tumman ruskea tai hyvin keltainen. Kysyinkin puoliksi vitsillä mieheltäni "Onko ok vaihtaa mielipidettä ja palauttaa laminaatti"? Samalla, kun kävimme talolla tekemässä tarkistusmittauksia tulevaa remonttia varten, pyysin miestäni levittämään laminaattia muutaman palan olohuoneeseen, jotta näkisin sen livenä. Uneni oli todellakin ollut pelkkää mielikuvituksen tuotetta ja itse asiassa paikan päällä laminaatti oli yllättävän harmaa. Mikä ehkä omituisinta, tuntui se siinä tilassa nyt taittavan vähän siniseen!? Mielenkiinnolla odotan sitä, miltä se tulee oikeasti näyttämään.

Talo on siis perussiisti ja muuttovalmis. Nyt kuitenkin teemme pintaremonttia, jonka alkuun kai oli tarkoitus olla aika pienimuotoista, mutta niinhän se mopo taisi taas karata käsistä. Olemassa olevat kattopaneelit otetaan alas ja katto levytetään (tämä homma vähän jännittää, iiik!). Jokaiseen huoneeseen (pois lukien keittiö) asennetaan laminaatti, eteistä avarretaan ja kahden makuuhuoneen välistä seinää siirretään, jotta huoneiden neliöitä saadaan tasattua. Olohuoneessa oleva mosaiikkiparketti jätetään laminaatin alle, mutta muutamassa huoneessa oleva vanha laminaatti poistetaan. Osassa huoneista on lattialla myös muovimattoa ja koska asbestia ei tutkimuksissa niistä löytynyt, jätämme ne todennäköisesti uuden laminaatin alle. Seiniltä poistetaan tapetit ja ne maalataan, mutta se saattaa jäädä tehtäväksi sitten joskus myöhemmin. Ja tämä kaikki tapahtuu siis yläkerrassa ja alakertaan siirrytään sitten, kun yläkerran remppa on valmis. Mitäs luulette - moniko vuotinen projekti meillä on tässä suunnitteilla?

Minä en todellakaan ole  mikään pohjapiirrosten piirtäjä, mutta teinpä silti Photarilla havainnekuvan yläkerran muutoksista. Pohjakuva tuskin on mittakaavassa ;)
pohjapiirros ennen ja jälkeen remontin

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Virkattu apina lahjaksi.

virkattu apina crochet monkey

Sain pyynnön tehdä virkatun apinan lahjaksi veljeni pojalle. Viime aikoina on tullut tehtyä todella vähän käsitöitä ja tämän pyynnön myötä sain oikeasti hyvän syyn kaivaa virkkuukoukun taas esiin. Etsystä löytyi juuri toivotun apinan ohje, Cheeky Monkey (curtain tie-back crochet pattern) ja Novitalta sopivat langat (wool cotton). Ohje oli helposti seurattava ja osat sain tehtyä suurempia miettimättä. Mitä nyt koko ajan piti laskea kerroksia, koska eihän minulla mitään laskureita ole. Se täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että hännän virkkaus ei todellakaan ollut mikään helppo juttu ja kerran jo mietinkin tarvitseeko tuo apina koko häntää ollenkaan. Onneksi virkkasin aina iltaisin lasten mentyä nukkumaan, nimittäin häntää tehdessä taisi päästä suusta muutamakin ärräpää, heh! Hyvää syntymäpäivää pienelle pojalle.

virkattu apina crochet monkey

virkattu apina crochet monkey

virkattu apina crochet monkey

virkattu apina crochet monkey

virkattu apina crochet monkey

virkattu apina crochet monkey