maanantai 27. marraskuuta 2017

Lauantai-illan jännitysnäytelmä.

Lauantaina meillä oli enemmänkin menoja ja tuplabuukkaus oli välttämätön. Klo 14 olimme Helsingissä juhlimassa ystäväpariskunnan tyttären ristiäisiä ja täsmälleen samaan aikaan meidän piti olla kummityttäremme synttärijuhlissa Vantaalla. Kävimme ensin juhlimassa ristiäiset pois alta ja sen jälkeen menimme sieltä suoraan vielä synttäreille. Kotoa lähdimme puoli kahdelta ja takaisin olimme kuuden aikaan illalla.

Koirastamme Dänistä näki heti, että hän oli tehnyt jotain mitä ei olisi saanut tehdä ja pianhan se selvisi mistä oli kyse. Koira ei tosiaankaan ollut vain levittänyt roskapussia tai tyhjentänyt lattialle jäänyttä laukkua. Däni oli ahkeroinut ja tylsistyksissään syönyt kaksi levyllistä suklaata. Suklaat ( 2 x 100g levyä ) oli jääneet minulta yhden kassin pohjalle, joka oli olohuoneen lattialla. En vain ollut tajunnut ajatella asiaa, kun ei tuo ole vuosiin mitään tehnyt. Mutta taitaa se Hetan poismeno ainakin hieman vaikuttaa Däniin, kun tällä tavoin pitää mieltään osoittaa.

kääpiösnautseri käppänä pippurisuola koira suklaa suklaamyrkytys

Suklaahan on koiralle vaarallista ja koira voi saada siitä myrkystystilan. Mitä tummempaa suklaa on sitä vaarallisempaa se myös koiralle on ja tottaki noista levyistä toinen oli maitosuklaata ja toinen tummaa. Koiran suklaan sietokyky on kuitenkin yksilöllistä ja kaikki ei saa myrkytysoireita samasta määrästä, mutta koska meillä ei tietenkään ollut tietoa Dänin sietokyvystä oli se pakko lähteä viemään välittömästi lääkäriin. Däni oli peruskunnoltaan hyvässä kunnossa, eikä pientä levottomuutta ihmeempää koiralla tuntunut olevan. Tiedettiin kuitenkin sen syöneen reilu määrä suklaata ja varsinkin sitä tummempaa versiota, joten koira päätettiin oksennuttaa. Däni oksensi reilusti suklaata ja alkoi taas toeta kunhan sai pahoinvoinnin estolääkkeen. Kotiin tuo pääsi takaisin reilun tunnin lääkärireissun jälkeen ja oli taas oma itsensä. Säikähdyksellä selvittiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!