lauantai 7. lokakuuta 2017

16 kuvaa Animal Body Worlds -näyttelystä. *arvontamuistutus*

Siitä lähtien kun Eläinten Body Worlds näyttely tuli Heurekaan on minun pitänyt käydä se katsomassa. Näyttely aukesi jo tämän vuoden tammikuussa ja on luonnollisesti jatkoa vuonna 2013 Heurekassa olleelle ihmisten anatomiaa esittelevälle body worlds näyttelylle. Tuokin näyttely oli Heurekassa useita kuukausia, mutta jostain kumman syystä en saanut raahattua itseäni sinne asti. Edelleen harmittaa, että näyttely jäi silloin näkemättä, mutta yritän luottaa siihen, että se tulee vielä joskus takaisin. Nyt kun eläinnäyttelyä on jäljellä enää suunnilleen kuukauden päivät sain otettua itseäni niskasta kiinni ja menin Heurekaan. Vaikka kuvittelin näyttelykohteiden olevan enemmän oikeannäköisiä ja yllätyin ehkä hieman niiden "muovisesta" ulkonäöstä oli näyttely hyvin vaikuttava erittäin mielenkiintoinen. Kuvittelin eläinten olevan huomattavasti rajumman näköisiä ja siksi osaltaan halusin jättää pojat kotiin. Myönnettäköön toki, että halusin myös katsoa näyttelyn rauhassa ;)

Oletko sinä käynyt katsomassa Body worlds -näyttelyitä?

Ps. Olethan osallistunut jo lightboxin arvontaan?

animal body worlds näyttely heureka suomi finland 2017 exhibition

6 kommenttia:

  1. Me kävimme yhdessä pikkupoikien kanssa. Meidän vanhempi poitsu on niin kiinnostunut anatomiasta, etten voinut jättää häntä kotiin. Oli aikamoinen kokemus, minua rupesi koko ajatus hieman heikottaa - mutta pojat ottivat koko näyttelyn tosi hyvin. Hienoja kuvia olet napannut.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistelinkin, että te olitte lasten kanssa katsomassa näyttelyn. Nyt kun olen sen nähnyt, niin voisin ottaa lapset mukaan ;)

      Poista
  2. Hienoja kuvia. Minun makuun turhan kammottavan näköisiä! :D Esikoinen kävi tuolla keväällä luokkaretkellä ja sanoi, että oli hiukan karmivia, mutta mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me ihan tosissaan pohdittiin miehen kanssa, että onkohan ne ihan oikeesti oikeita :D Meidän mielestä ne oli jotenkin niin tehdynnäköisiä. Mutta paljonhan nämä on kiinni jokaisesta itsestään miten käsittelee tällaisia asioita.

      Poista

Kommentit ovat ihania - jätäthän viestin!