sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Äiti ei sitten pelästy.

Meidän pojat ovat aina olleet aikamoisia menijöitä. Vauhtia ja vaaratilanteita löytyy lähes jokaisesta päivästä, joten on ehkä suoranainen ihme ettemme ole päivystyksen vakioasiakkaita. Emme oikeastaan ole asiakkaita ollenkaan, sillä emme kaikesta vauhdista huolimatta ole joutuneet kertaakaan lähtemään lääkäriin yllättäen. Varsinkin O on kova menijä laskettelurinteissä ja vaikka vauhtia pojalla piisaa, hän ei ole pahasti kaatunut. Nytkään ei ollut pahasta tilanteesta kyse, mutta ehtihän sitä äidillä käydä sydän kurkussa, kun isä ja poika tulivat rinteestä kotiin ja isä ensimmäisenä sanoi, ettei äiti saa sitten pelästyä. Myönnän - ensimmäinen mielikuva päässäni oli tuosta lähes seitsemän vuotiaasta jalka kipsattuna. Kuitenkin tajusin saman tien, että olisin varmasti saanut puhelun jo asiasta, jos näin vakavasti olisi käynyt.

laskettelija kotirinteessä

Poika oli laskenut liian lujaa hyppyriin, laskeutunut vielä ihan hyvinkin, mutta tainnut pelästyä hurjaa ilmalentoaan ja menettänyt suksien hallinnan sekä tasapainon. Siitä sitten mentiin kuulemmas suoraan naama edellä kovaan rinteeseen. O:n toinen puoli kasvoista on aika hurjan näköinen, mutta onneksi se on pääasiassa vain pintanaarmua - sellaista asfaltti-ihottuman tapaista. Silmänympärys otti kuitenkin hieman enemmän iskua ja luomet ovat aika turvoksissa, mutta muutaman päivän päästä tämäkin taitaa olla vain muisto eletystä elämästä. Kipeä naama ei kuulemma ole ja heti seuraavana päivänä poika laski suksilla jo mökin pihasta järven suuntaan puita väistellen, kun vanhemmat olivat sitä mieltä, että pidetään nyt yksi välipäivä rinteistä.

Jos pienen toiveen saisin esittää: "joko nyt se itsesuojeluvaisto hieman heräisi?"

perjantai 16. helmikuuta 2018

Törkeän hyvä avokadopasta.

Kävin siskolla kahvilla yhtenä arki-iltana ja saavuin heille sen verran aikaisin, että heillä oli vielä päivällinen kesken. Minultakin kysyivät, haluanko vähän heidän avokadopastaansa ja hyvän ruoan ystävänä totesin juuri syöneeni kotona, mutta mielelläni maista vähän. Avokadopasta on ollut minulle aika tuntematon ruoka siinä mielessä, että olen siitä kuullut puhuttavan kyllä, mutten ole tainnut aiemmin maistaa sitä. Ruoka vei kielen mennessään ja oli pakko ottaa ihan maistamisen vuoksi vielä santsikierros.. sellaisen kahden haarukallisen verran.

Siinä sitten kehiteltiin syönnin lomassa siskon kanssa reseptiä omaan makuumme vielä sopivammaksi ja nyt kokeilin tätä helppoa, nopeaa ja aivan törkeän hyvää avokadopastaa tehdä itse. Voin kertoa, että onnistuin! Intoilen niin paljon tästä onnistumisesta, että olisi suorastaan huutava vääryys olla kertomatta teille minun reseptiäni. Avokadopastan ideahan on varmaankin olla lihaton, mutta tällaisena 100 prosenttisena lihansyöjänä minun avokadopastani sisältää myös pekonia.

avokadopasta pekonilla

4 annosta
Reseptin pohjana olen käyttänyt Alexander ja Hanna Gullichsenin avokadopastan ohjetta.

3-4 valkosipulinkynttä
6 avokadoa
2 limen mehu
Mustapippuria
Suolaa
1 paketillinen pekonia
Reilu kourallinen persiljaa
Reilu kourallinen basilikaa
Reilu dl pecorinojuustoa
Reilu dl parmesanjuustoa
1dl oliiviöljyä
350g pastaa

Vihreää pestoa

Kasaa kastikeainekset kulhoon missä tarjoilet pastan. Pilko valkosipulit suuhun sopiviksi paloiksi ja lisää niiden joukkoon limejen mehu. Halkaise avokadot, poista kivet, paloittele ne kuoriinsa ja koverra sisus limen ja valkosipulin sekaan lusikalla. Kun avokado on tarpeeksi pehmeä sen saa melkein puristettua kuorestaan ulos paloittelun jälkeen. Hienonna basilika ja persilja ja lisää ne, sekä mausteet, että raastetut juustot kulhoon. Lisää joukkoon vielä oliiviöljy ja sekoita. Keitä pasta - jätä se napakaksi ja paista pieneksi leikattu pekoni pannulla rapeaksi. Kun pasta on valmista nosta se kastikkeen sekaan, lisää koko komeuteen myös pekonit ja sekoita kunnolla. Maista suolan määrä, sillä suola todella saa tämän ruoan maistumaan ja tarjoile välittömästi. Lisää lautasella annokseesi oman maun mukaan vihreää pestoa ja vastaraastettua parmesania.

Ihania herkutteluhetkiä!

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ne oikeat arkikuvat.

Lapsiparkki -blogin Såfin julkaisi muutama päivä sitten niitä tavallisia arkikuvia, mitä todella monen tulee otettua paljon. Minäkin kuulun siihen porukkaan, jotka ottaa ehkä välillä vähän turhankin tarkasti näitä blogikuvia, mutta toisaalta valokuvauksesta on tullut minulle rakas harrastus ja  valokuvaan paljon. Kamerana minulla on Canon EOS600D, ja rungossa on aina kiinni luottolinssin paikan ottanut objektiivi. Mietin pitkään Sigman 18-35mm F1.8 objektiivin ostoa. Halusin sen, koska tiesin sen olevan sopivan valovoimainen ja objektiivin polttoväli olisi minun käyttööni hyvä, mutta aikailin tietenkin, koska hinta. Pitkän pohdinnan jälkeen kannoin kamerakauppaan kittilinssini (Canon 18-55mm f/3.5-5.6), annoin sen vaihdossa ja lähdin kotiin uuden parhaan ystäväni kanssa. Tästä vaihdosta on vierähtänyt jo aikaa kaksi vuotta - mutta tuntui kuin olisin ollut kaupassa vasta eilen. Voin kertoa, että hankintaani en ole kertaakaan katunut ja vaikka minulla on muutama muukin objektiivi en ole tuota luottolinssiäni ottanut kertaakaan irti sen jälkeen, kun sen kotona runkoon kiinnitin.

Mutta siis, Såfin haastoi muutaman bloggaajan julkaisemaan seitsemän arkista kuvaa, jotka eivät ole niitä niin tarkkaan otettuja otoksia - joissa näkyy se eletty elämä. Tämä haaste on sellainen mitä olen ehkä eniten "pelännyt" blogiurani aikana. Tämä johtuu siitä, että voitte kuvitella kuinka minunkin puhelimeni galleria täyttyy joka päivä kolmen lapsen touhukuvista, mutta niistä yhtäkään, te ette koskaan pääse näkemään. Ja kun nämä kolme lasta nyt on tällä hetkellä se minun täysi arkeni, niin joudun ehkä hieman venyttämään haasteen rajoja, jotta saan seitsemän kuvaa valittua.

arkikuva kaitaliina pöytäliina pöytä

yrtit ikkulaudalla

lämmin katkarupuvoileipä

hanna oma kuva kommammaa

kauniit lumihiutaleet hanskalla

hanna oma kuva kommammaa kääpiösnautseri mustavalkoinen selfietikku

lepohetki sängyllä

1. Herra D pohti tässä yksi päivä sitä, miksi matto on pöydällä. 2. Mökillä ei sattuneesta syystä koskaan ole huonekasveja ja kukkiakin hyvin harvoin. Jotenkin niitä ei viitsi ostaa, joten asetin nyt yrtit kauniisti keittiön ikkunalaudalle. 3. Katkarapuvoileipä on jo muutaman viikon takaa. Olin iltaa yksin lasten kanssa ja kun olin saanut lapset nukkumaan alkoi minun aikani. Söin paahtoleipää katkarapuvalkosipulihöystöllä, join olutta ja katsoin Netflixiä. 4. Snapchat on hauska lelu ja sen filttereillä leikitään usein lastenkin kanssa. 5. Taivaalta satoi aivan mielettömän hienoja lumihiutaleita ja jokainen oli erilainen. Istuin maassa ja annoin hiutaleiden laskeutua mustille housuilleni, koska siitä niitä oli helppo tutkia. 6. En ole tainnutkaan kertoa tästä lelusta, minkä joulupukki minulle toi :) Selfietikku! Hauska vempain, jolla saa vähän erilaisuutta kuviin. 7. Lepohetki kukkakimppuhousuissa.

Millaisia sinun seitsemän arkikuvaasi olisi?