sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Laulua ja tanssia rakastava ilopilleri.

A:n syksyinen varhaiskasvatuskeskustelu oli taas merkittynä kalenteriin ja sitä varten päiväkodilta toivottiin, että vanhemmat täyttäisivät Huoltajien puheenvuoro -lomakkeen. Tarkoitus siinä on kertoa lapsen luonteesta ja mielenkiinnon kohteista ja esittää mahdollisia toiveita varhaiskasvatukselle. Sain tuotettua tätä varten alla olevan tekstin ja totesin itsekseni, että se kertoo juuri sen, millainen meidän kaksivuotias likkamme on.

tunika ottobre 4/2014 china girl

A on reipas ja iloinen kaksivuotias, joka uteliaisuuttaan on kaikessa mukana. A innostuu aina uudesta puuhasta ja usein uuteen leikkiin hypätään ihan keskeltä edellistä hommaa. Likalla on vahva oma tahto ja hän tietää mitä haluaa, tyttöä voisi joskus jopa sanoa jääräpäiseksi. Oman arvonsa hän tuntee vahvasti ja leikiten käyttääkin sitä hyödykseen. Tyttö taitaa olla hieman kehityksen edellä ja onkin kaksivuotiaaksi hyvin omatoiminen ja johdonmukainen toiminnassaan. A osaa myös pahoittaa mielensä ja esittää hyvin loukkaantunutta saadakseen huomiota. Pitkävihainen hän ei ainakaan vielä osaa olla. A puhuu ikäisekseen pitkiä lauseita ja ääntäminen on selvää. Likka on ketterä, eikä juurikaan omaa itsesuojeluvaistoa. Tyttö osaa riisua ja pukea ja on hän kerran yllättänyt äidin ja isän käymällä ihan itse potalla. Tyttö tykkää musiikista, eikä hän oikein osaa olla hiljaa. Ääntä tästä tyypistä lähtee enemmän kuin loppuperheestä yhteensä. A istuu mielellään sylissä ja halaa kovaa.

Tyttö tykkää liikkua, mutta varsinkin ulkona, jos vain tilaisuus tulee, hän mielellään kulkee sylissä tai rattaissa (älkää antako sille periksi).

A:n lempileikki tällä hetkellä on ehdottomasti kotileikki. Siinä saa hoivata vauvaa ja laittaa ruokaa. Pikkulegoilla on kiva leikkiä varsinkin silloin, kun Iso-D (veljensä, A myös oikeasti kutsuu veljeään tällä iso-liitteellä) leikkii niillä. Piirtäminen on myös mukavaa ja TiTi-Nallen tahdissa täytyy koko perheen yhdessä tanssia. Ainupuput ovat tytölle kaikista tärkeimpiä ja tuttikin täytyy olla suussa, kun nukkumaan mennään. Vanhempien ohella isoveljet ja serkkutytöt E ja E on tytölle kaikki kaikessa.


tunika ottobre 4/2014 china girl

Viime viikkoinen neuvolakäynti oli läpihuutojuttu, eikä siellä tehty mitään erikoisia huomioita. Pituutta oli kuulemma tullut nyt vähän normia enemmän, mutta ei kuitenkaan mitenkään niin paljoa, että se olisi tarvinnut mitään muuta, kuin asian ääneen sanomisen. Yhteen ääneen neuvolatädin kanssa todettiin, että hyvin menee, mutta menkööt. Hahaaaha!!

2v kasvut: paino 14,5kg, pituus 89,6cm ja päänympärys 49cm

Kuvissa on muutama viikko sitten valmistunut tunika A:lle. Kankaat ovat NOSHin ja kaavana OB:n China Girl (4/2014).

torstai 19. syyskuuta 2019

Ihka oikea taulu.

Tauluilla sisustaminen ei ole ollut ominta minua ja olen ihaillen katsonut koteja, joissa seinäpintaa uskalletaan täyttää tauluilla. Nykyään on saatavilla paljon erilaisia ja erikokoisia julisteita ja niitä käytetään sisustuksessa. Julisteiden hyvä puoli on se, että ne eivät maksa paljoakaan. Joten kuvan voi vähällä vaivalla ja rahalla vaihtaa uuteen, jos aiempi ei enää syystä tai toisesta miellytäkään.

Mielestäni kehykset ei kuitenkaan tee julisteesta ihka oikeaa taulua. Minulle oikea taulu on jonkun oikeasti tekemä, se on ainoa laatuaan, uniikki. Ystäväni on aika haka värien kanssa ja olen aina tykännyt hänen tyylistään. Monta vuotta olen ihaillut heidän seinällään olevaa isoa ystäväni maalaamaa taulua. Taulua, joka ei oikeastaan kai esitä mitään, mutta silti sitä aina jään tuijottamaan. Kysyin puolileikilläni ystävältäni tekisikö hän minullekin taulun ja hänhän otti siitä kopin. Kävimme yhdessä läpi hieman värimaailmaa, mutta muuten annoin hänelle aika vapaat kädet, sillä tiesin, ettei hän voi tehdä sellaista mistä en tykkäisi.

Muutama on kommentoinut taulun olevan aika.. noh.. vaaleanpunainen, hhahaha!! Ja sitä se onkin, mutta just sen verran kuin halusin. Sanoo nainen, joka vielä reilu viisi vuotta sitten ei olisi voinut kuvitellakaan ottavansa "mitään" vaaleanpunaista kotiinsa. Ehkä ikä avartaa väriajatuksiani?

Kuvat ei oikeasti tee oikeutta tälle taideteokselle ja olen ottanut siitä jo satoja kuvia eri valoissa yrittäessäni vangita sen kameran kautta sellaisena, kuin se on. Kertaakaan en ole vielä onnistunut saamaan siitä sellaista kuvaa, että voisin sanoa sen näyttävän samalta, kuin miten näen sen paljaalla silmällä. Kuvissa värit toistuvat todella paljon voimakkaammin. Paljaalla silmällä värit ovat paljon pehmeämmät ja ne liukuvat toisiinsa.

vaaleanpunainen taulu

vaaleanpunainen taulu

vaaleanpunainen taulu saippuakuplia

vaaleanpunainen taulu

vaaleanpunainen taulu

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Henkilökuvaus haltuun.

Rakastan valokuvaamista ja vaikka olen omia lapsia kuvannut paljonkin, on ihmisen kuvaaminen minulle silti vielä täysin uusi asia. Minä valokuvaan eniten isompia kokonaisuuksia sekä lähes makroa. Pienissä yksityiskohdissa on mielestäni aina jotain kaunista ja vangitsemisen arvoista.

Muutama vuosi sitten olin valokuvauskurssilla ja yhden tunnin aiheenamme silloin oli ihmisen kuvaaminen. Saimme vinkkejä miten toimia ja pääsimme kokeilemaan jotain aivan uutta. Yhdessä tunnissa ei kuitenkaan tullut kokemusta juurikaan kartutettua. Jotta me valokuvausta oppimaan tulleet  pystyimme opettelemaan ihmisen kuvaamista, jouduimme itse myös malleiksi. Siinä hetkessä oli hauska nähdä, kuinka jokainen paikalla ollut jäykistyi ja suorastaan kauhistui ajatuksesta riisua kamera kasvojensa edestä ja olla normaalisti. Koin, että ihmisen kuvaaminen oli todella vaikeaa ja uskon, että se johtui isosti siitä, että "mallit" eivät olleet yhtään kokeneita, eivätkä he oikeastaan edes halunneet olla kameran edessä. Asetelma siinä hetkessä oli hieman väkinäinen ja pakotettu, eikä se helpottanut asian opettelua.

Otin tämän tiimoilta riskin ja hyppäsin selvästi oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ystäväni kysyi, josko lähdettäisiin yhdessä kuvausretkelle - hän voisi olla kameran etupuolella ja minä saisin olla takapuolella. Mahtava idea, johon oli pakko tarttua. Koukkasin ystäväni kyytiin ja huristimme Hakunilan kartanon pihapiiriin räpsimään kuvia. Ihmisen kuvaaminen on edelleen mielestäni aivan älyttömän vaikeaa, mutta ainakin tutun ja kameran edessä tottuneesti olevan ihmisen kuvaaminen on paljon helpompaa, kuin mitä odotin. Kymmenien asentojen ja satojen räpsyjen jälkeen alla olevat kolme kuvaa oli meistä kummastakin parhaimmat.

Kiitos ystävälleni mallina olemisesta ja yleensäkään reissun ehdottamisesta! Kiitos myös kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä, sillä olen vasta hyvin vasta-alkaja henkilökuvauksessa.

ihmisen valokuvaaminen mallikuvaus

ihmisen valokuvaaminen mallikuvaus

ihmisen valokuvaaminen mallikuvaus